maanantai 20. toukokuuta 2013

Cursed Be Iron!

Uusi viikko on taas pyörähtänyt käyntiin, ja miulla se alkoi aamulla jalkatreenin parissa. Oon onneksi jo päässyt aika hyvin yli siitä toissa viikon kärsimyskokemuksesta, ja alakerran treenikin alkaa taas kulkea paremmin.


Painoja sai taas pikkuisen lisäillä eikä missään vaiheessa tullut sellaista oloa, että tehot loppuu kesken. Ei se toki siltikään helppoa ollut. Jos treeni, varsinkin jalkatreeni, tuntuu helpolta, se on sen merkki että lisää painoja kehiin. Tuo on miun treenifilosofia ;).

Toisenlainen näkökulma :D

120 kg!
Huomioita: Prässi kulki niinkin mukavasti, että sain viimeiseen sarjaan lykättyä kelkkaan 120 kilon edestä kiekkoja. Enää siis puuttuu 10 kg miun enkoista ennen treenitaukoa. Smith-kyykyssäkin pääsin jo kaksi vikaa sarjaa kyykkäämään 45,6 kilolla. Viimeksi jalkatreenistä kirjoittassani merkkasin muuten väärin nuo smithin painot. Väitin, että kyykkäsin 50 kilolla, mutta eihän se niin mene, kun se smith-tangon paino on 15,6 kg eikä 20 kg. Mutta kuitenkin, lopputulos oli nyt parempi kuin viime viikolla ja ihan eri kaliiberia kuin silloin toissa viikolla. ;D Nyt päätin koetella hermojani ja ottaa vetoremmit mukaan. SJMV:ssa kuluikin sitten aikaa, kun piti niitä remmejä yrittää väkertää siihen tangon ympärille. Kyllähän se huomattavasti helpottaa nostamista ja saa kunnon tuntuman tuonne takareisiin. Miulla vaan on ongelmana lähinnä se, etten oikein millään saa vasemmalle puolelle sitä remmiä kierrettyä niin, että se pysyisi tiukasti paikallaan koko sarjan ajan. Sinänsä outoa, kun kuitenkin aina oikealla kädellä autan sen remmin laittoa vasemmalle puolelle. Silti se aina jää huonosti ja nytkin jäi viimeinen sarja 6 toistoon vain siksi, ettei vasen käsi enää kestänyt sitä painoa, kun remmi löystyi. Argh! Vinkkejä, anyone? Huomion arvoinen asia lienee vielä se, että uskaltauduuin taas sumokyykyn pariin, vaikka vähän pelotti, että miten muijan käy, jos taas jään alas enkä sitten pääse siitä omin voimin pois kun yksin olin treenaamassa. Turha pelko oli, hienosti meni sumotkin! Hirvee keskittyminen kyllä oli ennen sitä ja oikeanlainen biisi siihen, niin johan lähti.

Keskittyy. Vieressä tuijotuskilpailun vastustaja, kahvakuula!
Ja CURSED BE IRON!



Tämmönen treeni:

1. Prässi: verryttely 12x50kg. Treeni: 4x8 : 80kg -> 90kg -> 100kg -> 120kg
2. Smith-kyykky: 25,6kg 1x10; 35,6kg 1x10; 45,6kg 2x8
3. SJMV: 40kg 1x8; 45kg 1x8; 50kg 1x8; 55kg 1x6
4. Pakarapotku taljassa: 17kg 1x12; 23kg 2x12
5. Reiden ojennus laitteessa: 3x12 : 41kg -> 47kg -> 53kg
6. Sumokyykky laudoilta, 16 kg:n kahvakuula:  3x12
7. Pohjeprässi laitteessa: 3x12 : 20kg
8. Sivutaivutus taljassa: 3x12 : 23kg -> 29kg -> 35kg

Alunperin oli tarkoitus tehdä vielä suoria vatsojakin, mutta kun treeni taas venähti melkoisesti (alkulämppineen ja venyttelyineen 1h 50min.) ja tuli jo nälkä, jätin ne tekemättä. Sitä paitsi miulla on illalla vielä BodyBalance, ja siinä on kyllä tosi tiukka core-osuus, joten ne vatsat tulee kyllä hyvin treenattua sitten siinäkin.

Tänään miulla sattui pieni "tapaturma":

Palkkaria ja mustuva kynsi
Okei, ei tuosta kuvasta kovin hyvin erota, mutta n. 1/3 miun peukalonkynnestä on nyt mustunut. Ja peukku kipeä! Kun olin alkamassa tehdä pakarapotkuja, tökkäsin peukaloni vahingossa täysillä siihen palikkaan, jonka päällä seisoin kun olin painoja asettamassa. Aaaaaauuutsss! Kauheen näköinen oli, kun kynsi taipui melkein puoleenväliin asti irti peukusta! Onneks sain sen taivutettua takaisin eikä se lähtenyt irti (ainakaan vielä!). Uskomatonta, miten kipeetä voi tällainen pienikin tapaturma tehdä! :/ No, voisi sitä pahemminkin käydä, kuten että olisi peukku jäänyt vaikka jonkin kauheen painavan puntin alle!

Mites muiden viikko on alkanut?

4 kommenttia:

  1. Täällä alkoi viikko ihan sikahyvällä rinta-olkapäätreenillä! Itse asiassa niin hyvältä, että katotaan miten pallo kulkee tään illa greencard-kurssilla, jos jo pästään lyömään :D

    Miulle tuli muuten mieleen, että jos ja kun teet sumoja steplaudoilla ja tuntuu et jäät alas niin eihän se oo kuin tiputtaa toi kahvakuula käsistä? :) Vai onks miun loogisessa ajattelussa taas joku bugi? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jees, sikahyvä treeni heti viikon alkuun, niin eo voi tulla kuin hyvä viikko! Tsemit greencard-kurssille! <3

      Juu, heh, eihän se oo kuin päästää kuula käsistä. Mut kun sillon viimeks miun jalat oikeesti jumahti niin, että ensin tuntui, etten pääse siitä laudoilta pois, vaikka laskinkin sen kuulan pois. Pelkäsin, että polvet pettää. Huomasin jo silmäkulmasta, että Pia oli ryntäämässä avuksi, mutta pääsin sit kumminkin ite. ;D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...