Miulla ei siis ole koskaan todettu syömishäiriötä. Kuitenkin nuorena (19-20 v.) sairastamani vaikean masennuksen aikana oli myös vaihe, jossa oli bulimisia piirteitä. Se meni kuitenkin pian ohi. Luulen, että tuo vaihe johtui nopeasta lihomisestani. Tässä siis paljastuu samalla pohjimmainen syy yli 40 kg:n ylipainon kertymiselle. Miulla oli raskaat lääkitykset, jotka jo itsessään aiheuttivat lihomista. Lisäksi elämässäni oli noin puolen vuoden jakso, jolloin oli suuri saavutus, jos jaksoin nousta sängystä ylös. Jos jaksoin kävellä muutaman kymmenen metrin matkan postilaatikolle, se teki päivästä jo onnistuneen. Tämä siis muistutukseksi kaikille, ettei se ylipaino johdu aina vain ihmisen laiskuudesta tai huonosta itsekurista. Luulen, että useimmiten takana on jotain paljon syvempää, jota ei vaan kaikille mainosteta. Aikanaan parannuttuani ei se kilojen karistaminen sitten tietenkään käynytkään helposti vaan meni vuosia, ennen kuin tuli piste, jolloin sain kiloista tarpeekseni.
Mutta siis, tuossa siis hieman taustaa sille, miksi olin niin lihava. Kyllähän mie silloin söinkin suuria määriä ja liikunta oli minimissään. Ruoka ja herkut toimivat lohduntuojina ihan viime aikoihin asti. Ja siitä en ole päässyt eroon kokonaan edelleenkään. Tämän totesin perjantai-iltana.
Perjantaina tapahtunutta: jo salilla valittelin Pialle, että miulla on kauhee nälkä. Ja miulla on ollutkin nyt koko ajan näläntunne, kun oon ollut miinuskaloreilla 7.1. alkaen. Piakin jo miulle ehdotteli, että ehkä kannattaisi lisätä kaloreita. No, mie marmatin, että kun miun paino jumittaa. Ei oo liikkunut juuri mihinkään nyt pariin viikkoon sen ensimmäisen humpsahduksen jälkeen. Ja tiedän säästöliekit sun muut, miulle ei tarvitse niistä muistuttaa. Aika tutuksi on tässä laihdutushistorian aikana tulleet kaikki syyt ja seuraukset. Jotenkin sitä vaan aina itselleen luulottelee, että se ei koske minua. Helposti oon muita neuvomassa, mutta sitten muka samat lainalaisuudet ei koske minua, vaan henkinen ruoska vaan viuhuu. Ja mie en silti ole ollut millään 1300kcalin kitukuurilla, vaan keskimäärin oon syönyt suunnilleen 1700kcalia /vrk. Se ei vaan tunnu riittävän, kun kuitenkin salitreenit vetää veronsa.
Noniin, takaisin siihen perjantaihin. Olin illan yksin kotona. Päätin, että saan ottaa jääkaapista yhden suklaafudgen. Aaaaa, ihanan makeaa, ihanaa sokeria! Sitten se ei riittänytkään, vaan otin toisen. Sitten muistin, että meillähän on loppiaiselta vielä Marianne-keksejä rasiassa, otanpa vielä yhden niistä. Rasiassa oli viisi keksiä, ja hetkessä ne kaikki olivat hävinneet. Miut valtasi rento, jotenkin tyytyväinen olo. Sokerit vissiin ampaisi pilviin elimistössä. Tuntui, että jos kotona olisi vielä jotain sokeripitoista, voisin syödä vaikka kuinka. Sitten iski syyllisyys ja paha olo. Tuli siis fyysisestikin paha olo, kun yhtäkkiä kehoon paukkasi tuollainen määrä sokeria. Just kun oon ollut itseeni tyytyväinen, oon pysynyt ruodussa, niin pitää tehdä näin! Pelolla jo ajattelin seuraavan aamun punnitusta...
Lauantaiaamuna yllätyksekseni vaaka näyttikin puolen kilon pudotusta viikon aiempiin lukemiin. Noniin. Ja tänä aamuna oli taas toiset puoli kiloa vähemmän. Miehenikin miulle takoi päähän, että ei se yksi repsahdus mitään tee. Eihän se teekään. Mutta tuon illan jälkeen makeanhimo on nyt taas täällä. Miun ei tehnyt edes mieli mitään makeaa tässä aiemmin, mutta kun sitten sorruin, niin kroppa huutaa lisää. Olenkin tässä pohtinut syitä tilanteeseen:
- Sokeririippuvuus
- Nälkä, eli kalorit liian matalalla
Toinen toimepide on, että kotiin ei yksinkertaisesti osteta mitään sellaista, josta ei heikkona hetkenä pysty pitämään näppejään erossa. Tämä ei tarkoita, etteikö meille koskaan ostettaisi mitään hyvää. Tottakai ostetaan, totaalikieltäytyminen ei ole edelleenkään miun juttu. Mutta silloin kun ostetaan, sille on annettu lupa ja sitä ei jätetä kaappeihin viereksimään. Toisekseen, onneksi on olemassa esimerkiksi Fastin Puddingit, joilla herkkuhimo talttuu. Lisäksi meillä on raakasuklaan valmistuspaketti, joka odottaa vain valmistamistaan. Niitä voi sitten joskus napata makeannälkään.
Niin. Tällaisia ajatuksia tänään.
Minusta tää oli hyvä kirjoitus, ja uskon, että tuollainen satunnainen herkkuöverien vetäminen on tosi yleistä, se ei ole vaan kovin fitnessblogiseksikästä, joten siitä ei puhuta.
VastaaPoistaMun mielestä niin kauan kun puhutaan ns. normaalista rasvaprosentista (eli ei pyritä mihinkään kauhean ripped-kuntoon), sen kropan pitäisi olla dieetilläkin kaveri, ei se keho ruokaa ilkeyttään huuda, vaan nälkäänsä. Ja sitä nälkää ei pysty pidemmän päälle millään itsekurilla voittamaan, lykkäämään kyllä, mutta loppujen lopuksi kroppaa ottaa mitä tarvitsee, sehän on sen tehtävä, pysyä hengissä. Uskon, että kroppa kyllä muuttuu hiljalleen treenin ja perushyvän ruokavalion seurauksena.
Mä oon myös just tuollainen karkkihiiri, mutta mulla on ihan pohjaton sokerimaha. Mua aina naurattaa kun tyypeille tulee paha olo jostain puolikkaasta suklaalevystä, mä voin huoletta syödä useamman putkeen, ei mulle tule edes paha olo :D Mä jotenkin ajattelen, että mun kroppa on fiksu, se kerää energiaa sieltä mistä helpoimmin saa. Ja olen ratkaissut tän just noin kun sinäkin, että en vaan syö karkkia kuin karkkipäivänä, enkä jätä keskeneräisiä suklaalevyjä napsittavaksi kaappiin. Tulee sitten syötyä sitä oikeatakin ruokaa :D
Kiitos, Tiiti! :) Juu, eihän tämä varmasti ole mikään sellainen aihe, mistä truuu-fitnessbloggaajat avautuu. Silti oon melko varma, että lähes jokainen repsahtaa joskus.
PoistaViisaita sanoja, viisaita sanoja! Sen takia meille tulee nälkä, jotta tietäisimme, että tarvitaan lisää energiaa. Ja tässä yhteydessä tulee taas se huono omatunto, kun miettii maailman nälkäänäkeviä lapsia, joilla on nälkä oikeasti. Meillä on ruokaa yllin kyllin, mutta silti nähdään nälkää _vapaaehtoisesti_. Ja kyllä, oonhan sen nähnyt itsessänikin, että kroppa muuttuu. Huoh, en olis viime keväänä/kesänä uskonut, että joskus vielä pidän sitä kroppaa tavoitteenani! Silloinkin tuntui, että niin paljon tehtävää vielä. Nyt oisin iloinen jo siitä tilanteesta, missä olin silloin. ;)
Haha, puolikas suklaalevy menee kyllä hujauksessa, kun sen kokonaisenkin pystyy syömään kerralla. Eikä tee tiukkaa edes. Meillä ei vois olla ikinä sellaisia herkkukaappeja niin kuin joillakin on. Eli hyvä tapa on ostaa herkkuja vain silloin, kun niitä on lupa syödä. Kaikki kerralla :D
Miustaki postauksesi on tosi hyvä! :) Aihe on tosiaan aika vaiettu eikä moni uskalla kirjoitella avoimesti tällaisista asioista. Joten upeaa että sinä teit sen! :)
VastaaPoistaOotko sie itse suunnitellut ruokavaliosi/dieettisi? Miinuskalorit kyllä kuulostaa kohtuullisilta, mutta tuollainen makeanhimo kyllä kuulostais äkkiseltään liian suurelta miinukselta kulutukseen nähden. Hyvä siis että lisäsit kaloreita. Ootko dieetillä pitäny tankkauspäiviä tai ootko suunnitellu sellasen pitämistä?
Ite oon huomannu että mitä kevyempi liikunta, sitä kovempi nälkä/makean himo/mieliteot. En oo keksiny mihin tää liittyy, ja jotenkin tuntuu hassulta koko ajatus. Liekkö sitten joku aineenvaihdunnan juttu. Et voisko tolla kevyellä viikolla olla oma syynsä tuohon "repsahdukseen"?
Itellä menee niin et kun syön kunnon ruoan, ja jos päivän on tuntunu siltä että makeenhimo saattas yllättää esim. illalla, otan aterian yhteydessä jotain mitä mieli tekee. Näin homma ei sitten ryöstäydy käsistä, eikä myöskään herkkukalorit vie oikeata nälkää eikä tilaa kunnon ruoalta. :)
Tsemppii sulle dieetille ja iloista paluuta rankkojen treenien pariin! :)
Kiitos, Henna-Riikka! :)
PoistaJoo ihan ite mie päätän mitä syön. En ole koskaan ollut millään valmiilla ruokavaliolla, ja luulen, että tämä on miulle kuitenkin se paras tapa. Että ei ole mitään kiellettyjen listoja jne. Kuitenkin miullakin ruokavaliossa näkyy ne rahkat, raejuustot, kananmunat, kanat ja naudan (parempi ;D) jauheliha, täysjyvätuotteet (kaurapuuro/ruisleipä) jne., niin kuin varmaan useimmilla treenaajalla. Enkä mie tavallaan edes koe olevani dieetillä sanan varsinaisessa merkityksessä. Siis että tällä olis joku alku ja loppu. Nyt näin tätä kevättä eteenpäin, mutta koko ajan kuitenkin mielessä se, että ruokavaliota saa ja pitääkin sitten viilailla oman kehityksen ja omien tuntemuksien mukaan. Ei miulla ole varsinaista tankkauspäivää, ainakaan nyt tässä vaiheessa. Jos/kun saan vielä muutaman kilon pois, voisin harkita sitä ehkä enemmänkin herkkupäivän muodossa. Mikä ei tietenkään tarkoita mäkkiateriaa+suklaalevyä+karkkipussia+jätskiä jne. Mutta ehkä yhden esim. noista.
Kuule, mie ajattelin vähän samaa, että voisko liittyä tähän kevyeen viikkoon tämä hirveä nälkä ja makeanhimo! Kiitos kun kerroit miettineesi sitä omalla kohdallasikin, näin tosiaan voi ainakin osittain olla.
Kiitos tsempistä! :)
Hyvä, että kuuntelit itseäsi ja lisäsit sitten ruokaa, kun eihän se hyvältä kuulosta, että on koko ajan nälkä. Toki kun laihduttaa ja mahalaukku on tottunut isompiin ruokamääriin niin nälkähän tulee helpommin, mutta kuulosti, että nälkä vaivaa vähän enemmän.
VastaaPoistaJoo, kyllä tässä taitaa olla kyse muusta kuin mahalaukun koosta :) Kattellaan nyt miten ens viikolla käy kun treenit taas kovenee.
Poistamun kaveri, jonka kanssa nyt on pistetty uusiksi kaikki treenit ja ruokavaliot yms, just kertoi kans jännän jutun: Se on aina ollut vähän hiilarikammoinen, ja ollut sitten tajuamattaan aivan liian vähillä hiilareilla ja aina tosi väsynyt (opiskelee fyssariksi, vetää meidän salilla jumppia ja spinninkiä, siihen lisäksi omat treenit). Sitten kun meidän projektin myötä alkoi lisätä hiilaria, oli kuin uudestisyntynyt. MUTTA; ei vissiin sekään ollut ihan tarpeeksi ottaen huomioon miten oma treeni muuttui (ainaiset pitkät sarjat, superit yms vaihtuivat lyhyisiin ja suoriin sarjoihin, sekä suuriin painoihin). Nimittäin sitten eräänä päivänä hänellä oli ollut "vähän nälkä" ja oli tuosta vaan kiskonut ruuan päälle paketin keksejä, viis omenaa ja mitä vielä... eli kroppa vähän huusi nopeaa hiilaria ja sokeria :D ja sen jälkeen oli ollut taas normaali ja hyvä olo vain eikä päinvastoin :D
VastaaPoistaJuttuni pointtina yritti olla siis että joo, ehkä se kroppa tosiaan huutaa vaan sitä ravintoa pikkasen lisää ja nimenomaan sitä hiilaria :)
Joo, miulla on ehkä välillä nuo hiilarit jääneet vähän turhan alas ottaen huomioon, miten paljon kuitenkin kroppa kuluttaa. Silloin perjantai-iltana tosiaan oikein tunsin, miten kroppa vaati sokeria lisää ja lisää ja lisää! Onneks se on nyt jo rauhoittunut. Osittain tämän takia päätin nyt ottaa taas malton mukaan palkkariin. :)
PoistaTiitillä tulikin jo tosi fiksua tekstiä! Oot rohkea kun kerrot blogissa aiheesta, mistä moni ei varmasti uskalla suutaan avata. Sä oot käynyt paljon vaikeita asioita elämäsi aikana läpi ja ymmärrän, että on vaikea hallita kaikkea. Kyllähän sitä ihminen aina jostain etsii lohtua vaikeissa tilanteissa, aiemmin se oli sulla herkut ja nyt kenties urheilu, joka tuo hyvää oloa. Mietin vaan, että onko liian tiukka kuri itselleen kuitenkaan välttämättä se paras ratkaisu, jos se johtaa lopulta repsahtamiseen? En osaa sanoa sun tilanteessa, toisillehan se "kaiken kieltäminen" on ainut ratkaisu pitää itsensä ruodussa, mutta ootko ajatellut, että sallisit itsellesi esimerkiksi kerran tai kaksi viikossa jotain herkkuja tai jotain mikä auttaa pysymään siinä ruokavaliossa muuten? Tai korvaisit herkut jollain hieman terveellisemmällä vaihtoehdolla? Ne kookosöljyssä paistetut hedelmät on ainakin tosi herkkua rahkan kanssa ja ainakin itselläni vie ihan täysin makeanhimon mennessään :) Samoin raakasuklaa on hyvä normisuklaan korvike ja sitä menee paljon vähemmän kerralla! Tässä vaan jotain vinkkejä, mutta itsehän tiedät parhaiten mikä sulle sopii. Tsemppiä <3
VastaaPoistaKiitos Eve! <3
PoistaJep, ihan oikeessa oot. Ja onhan tämä nähty miun kohdalla ennenkin. Vedän itteni liian tiukille, kunnes tulee stoppi ja repsahdus. Vaikka joka kerta päätän, että tällä kertaa ei käy niin. Jotenkin sitä vaan sokeutuu omalle toiminnalleen ja toistaa samat mokat. Kun haluaa niitä tuloksia. Pitää vaan muistaa, että kyllä niitä tuloksia tulee hitaammallakin tahdilla, jolloin ne todennäköisesti ovat sitä pysyvämpää sorttia.
Jospa tuo perjantai-illan sokerihimo tulikin toisaalta sopivaan paikkaan! Jospa se nyt pysäytti miut miettimään, että kaikki ei ole nyt niin kuin pitää ja sama ei voi jatkua. Jotain hyvää siis siitäkin ;D
Tämä on tuttua itsellekkin. Siis tuo hiilarihimotus. Kun olin normaalipainoinen ja yritin laihduttaa vastaava olo iski tasaisin väliajoin ja tajuamattani olin aivan liian kovilla miinuskaloreilla. Nyt taasen on tilanne, että olen oikeasti ylipainoinen ja 1500 riittää päivässä, ilman treeiä, koska kropalla on mistä imeä. Jo kohta kuukaisi herkutonta, eikä mitään ongelmaa :o Kaikki on mahdollista kun antaa kropalleen sen mitä tarvitsee.
VastaaPoistaJoo, kyllä se avainasia taitaa olla just tuo, että kropalle on annettava se mitä se tarvii tai sitten se ottaa sen kyllä jostain muualta. Esimerkiksi lihaksesta, joka ei ole se ideaalitilanne.
PoistaOn sekin totta, että kun on enemmän painoa eikä liiku niin paljon, selviää vähemmälläkin. Ei miullakaan tiukkaa tehnyt silloin parikymmentäkin kiloa lihavampana tiukempikaan ruokavalio. Mutta nyt se tuntuu eri tavalla. Ehkä kropassa on kuitenkin sitä lihastakin nyt vähän enemmän kuin silloin, joka vaatii myös energiaa eri tavalla.