torstai 30. toukokuuta 2013

Reissuväsymystä, reeniä, ostoksia ja kreatiini!

Reissusta kotiuduttu! Eilen sain istua junassa ihan tarpeeksi, ja kun ei ollut edes ilmastoituja junia, niin oli aika hikiset tunnelmat... Turun reissu oli ihan mahtava taas, polttarit tietty se kohokohta, joka jää loppuiäksi mieleen. Miun pikkusisko menee nyt ihan oikeesti naimisiin. Nyyyyh! Voin vaan kuvitella sitä kyyneltulvaa sit heinäkuussa ;D

Tässä vielä otos tiistailta, kun käytiin siskon kanssa lounaalla Fontanan terassilla. Ihana hampurilainen, ihanat ranet ja varsinkin ihana majoneesi! Kaloreita ei muuten tuolla reissulla laskettu ;D

Ja tänään olikin paluu salille. Olipa ihanaa päästä taas reenailemaan, vaikka varsinkin alku oli melko tahmea. On vielä reissuväsymystä ilmassa ja huonosti nukuttuja öitä muistakin syistä. Tein tänään rinta-käsi-vatsatreenin, kun en vielä kauheesti uskalla rasittaa noita polvia. Miullahan siellä lauantain nyrkkeilytouhussa polvi otti vähän osumaa ja mustelma on vieläkin melkoinen. Pikkuisen napsumistakin on siitä kuulunut, mut miun polvet nyt napsuu välillä muutenkin. En kumminkaan uskaltanut tänään vielä jalkatreeniä lähteä kokeilemaan, vaan tein saman setin kuin viimeksi salilla. Hyvinhän nuo jalat tuntui kestävän eikä kipua tuntunut. Nyt en kumminkaan tarinoi treenistä tämän enempää, kun setti meni aika lailla samoin kuin viimeksi, lisäksi vaan vatsat ja sivutaivutukset taljassa. Mutta olipa KIVA olla takas kotisalilla <3

Nyt mie aattelin vähän esitellä miun ostoksia. Vaateostoksia siis. En kaikkea, vaan ihan pari vaan. Jätän ne henkkamaukka-ostokset pois. Vaikka yksi sellainen näkyy jo tuossa edellisessä kuvassa. Kaikki joensuulaiset tietää, että täällä on aika surkea H&M, ihan kuin tänne tulis vaan kaikki ylijäämä. Siksi muiden kaupunkien henkkamaukat on yleensä ostospaikkalistalla, kun jonnekin lähtee. Mut siis, ei nyt niitä, vaan Body Actionin ja Stadiumin ostokset.

Ekaks semmonen kuva, jota mietin ilkeenkö sitä tänne edes laittaa. Eka kunnon ääääässss-kuva miusta! Nuo reenicaprit löytyi siis Body Actionista, olivat alessa 17€ ja risat.

Ou mai gaad.
Nuo on niin ihanat jalassa! Melkein kuin toinen iho ja pehmeät, kevyet. Väri on vaaleanharmaa. Nuo kyllä on aika armottomat, takareisien selluliitit kyllä tulee esille ja pepun fläsät. Mut miun serkku (joka oli mukana reissussa) sanoi, että mitä siitä, jos ne siusta vaan tuntuu hyvälle! Aijai, on miulla viisas serkku <3. Niin mie sit päätin, että otan nämä. Vähän kyllä jännitää, että näkyykö sit takamuksessa hirveet hikiläiskät treenatessa. Se ei kyllä oo kiva näky jos niin käy...

Ja sitten tämä ihana huppari! Oli myös alessa 29,90€.

Tuokin on tosi pehmeää materiaalia ja tykkään tuon printin väreistä. Varmasti tulee käytettyä paljon viileillä ilmoilla.

Sitten vielä Stadiumista Addun toppi, sekin alesta 19,90€.

Ja pipo päässä, onhan toki niin kylymä :D
Siinäpä niitä. Fitnesstukun myymälä Turussa oli aika pieni, mutta löytyi sieltäkin mukaan Star Nutritionin kreatiinia ja Whey80 minttusuklaata, Goodlifen protskupatukoita ja kokeeksi USP Labsin Modern BCAA:ta makuna white raspberry. Leaderia oisin ostanut, muttei niillä ollut, joten kokeillaan vaihteeksi tuota.

Kreatiinin muuten aloitin jo tänään! Aattelin latailla 5 päivää kolme annosta/pv, ja sitten ylläpitoon 1 annos/pv. Paitsi jos turpoan kauheasti tai tulee muita ikäviä oireita. Ensimmäinen huomio on kyllä tänään ollut jatkuva jano!

Loppukevennys:

8 kommenttia:

  1. Hihi ihania kuvia ja ihania ostoksia!! :)

    VastaaPoista
  2. Mä ostin kreaa joskus vuosi sitten. Kokeilin kerran, aloin pelätä turpoamista ja jätin kaappiin. Siellä se siis makaa edelleen :D Ehkä syksyllä viimestään rohkastun ja kokeilen uusiks, lupaan sit raportoida blogiinkin tietty. heh. Paitsi toki ensin jään odottamaan sun kokemuksia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, nyt on 3. päivä menossa ja turvotusta on jonkin verran havaittavissa... En sit tiedä onko osittain huonommista syömisistä jne. johtuvaa, mutta saas nähdä mitä tästä tulee.

      Poista
  3. Oi mitä ostoksia! Kyllä kelpais omaankin kaappiini :) Niin ja kuulehan, aikamoista takareiskaakin tossa housukuvassa näkyy!

    Halaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kuule kyllä miekin noista tykkään! :) En nyt niin tiiä noista takareiskoista, mie nään lähinnä selluliittimuhkuroita! :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...