Läskipäivä

Mies on jo kyllästymiseen asti joutunut kuulemaan tänään läskivalituksia. Mutku ihan oikeesti! Mie näytän siltä kuin oisin lihonu ainakin 5 kiloa. Ja on sitä painoa kyllä tullutkin, viimeksi perjantaina mittasin ja nyt en kyllä edes uskalla mennä. Hähhähhää, mitäs läksit! Niin, nyt on jo viikon verran syömiset olleet hunningolla. Ja sitten tietysti torstaina se kreatiinin aloitus. Ja nyt, kyllä miun maha on turvoksissa. Toivon, että se siitä helpottaa, kun tiistaina vähennän käyttöä ylläpitovaiheeseen. Nojoo, ei tätä näkyä varmasti paranna tämä mennyt viikonloppu. Perjantaina otetut oluet ja eilen vedetyt sipsit, hodarit ja jäätelö. Typeriä tekosyitähän riittää, mutta tämä viikonloppu ei vaan ole ollut mitenkään helppo. Eilen oli sellainen päivä, etten vaan jaksanut edes tehdä oikein mitään, eikä kyse ollut kuitenkaan edes krapulasta, vaikka perjantaina sen muutaman oluen otinkin. Ja tänään peilistä on katsonut aika kammotus. Hyi. Ja kuinka inhoankaan myös tällaista itsesääliä, nyt vaan tunnen itseni niin epäonnistuneeksi ihmisenä. Ja tämä taas liittyy niihin perjaitain uutisiin lääkärillä. Valivali, joojoo, tämä riittää nyt tästä. Onneksi huomenna pääsen töihin, niin tulee elämäänkin taas rutiinia, säännöllisyyttä ja pääsen taas tekemään sitä mistä tykkään.

Tänään kulutin aikaa kitkemällä vuohenputkea pihalla. Se osaa olla inhottava rikkakasvi, kun sitä ei saa häviämään millään! Tulipahan vietettyä aikaa ulkona ja tehtyä jotain hyödyllistä. Sitten voinkin lähteä paremmalla omallatunnolla salille tekemään jalkatreeniä. Hah, varsinainen hikitreeni siitä tulikin tällaisena päivänä!

Treeni.

Ready to go.

En päässytkään ekaksi prässiin, kun se oli varattu. Aloitinkin sitten smith-kyykyillä ja hitsi että miulla oli aggressioita purettavana! Siitä seurasi enkkapainot viimeisessä sarjassa, eli 51,6kg. Tosin se meni kyllä liikaa selälle, mutta silti! Asiaa tietysti auttoi myös se, että prässi oli vielä tekemättä. Hirveä hiki kyllä puski heti päälle ja koko ajan sai olla nestettä hörppimässä. Tuo kyykkääminen vei kuitenkin jo voimia sen verran, että prässissä piti tyytyä pienempiin painoihin kuin viimeksi. Eipä se mittään. SJMV sujui suht mallikkaasti jopa, kun ehkä osasin nyt ne vetoremmit laittaa edes lähelle oikein. Siskon tuleva aviomies neuvoi alkuviikosta minnuu oikein kädestä pitäen, miten ne pitää laittaa. Siinä vasta kärsivällinen mies! Mutta oppi taisi mennä edes joten kuten perille, kun tänään sain kuitenkin sen 55 kiloakin ylös ilman, että käsissä tuntui. Se tuntui siellä missä pitääkin, eli takareiskoissa!

Eiku hommiin!

Huomasi kyllä, että piti pitää pidempiä taukoja sarjojen välillä kuin normaalisti, ehkä se kuuma ilma vaikutti siihen.

Hirveesti taas naurattaa!

Kyllähän se lopputreenikin aika tuskaista oli, piti tosiaan malttaa pitää pidempiä taukoja ja juoda koko ajan. Salilla oli kyllä toooosi hiljaista (ylläri!!), että ihan rauhassa siellä sai ähkiä ja hikoilla.

"Vähän" kärsivä ilme pakarapotkujen jälkeen.

Nomutta tulipahan tehtyä ja samalla todettua, että kyllä nää miun polvet kestää, vaikka vähän kärsivätkin viime viikonloppuna siellä nyrkkeilyhommissa. Eli voin keskiviikkona ampaista combat-tunnille testaamaan uutta ohjelmaa! :)

Kotona tein salaatin ja mies grillasi kanankoipia. Hirmu hyvää tuli, ja kaveriksi vielä aitoa saaristolaislimppua!

Semmoinen viikonloppu. Kun tämä postaus nyt alkoi vähän rumasti, niin laitan vielä loppuun jotain kaunista. Nimittäin meidän pikkuinen huonokasvuinen omenapuu kukkii! <3

Kolmena aiempana kesänä, kun olemme täällä asuneet, tuo puu on tehnyt joka kesä yhden omenan. Ja toissa kesänä jänöjussi oli nopeampi kuin mie ja kävi syömässä ompun parempiin suihin. Viime loppukesästä mie vahdin sitä ainokaista omenaa kuin haukka ja kävin heti hakemassa talteen, kun se oli tarpeeksi kypsä. Ja kyllä se maistui niin hyvältä! Oman puun omena! Olishan se kiva, jos tuo intoutuisi joskus enemmänkin niitä omppuja tekemään.

Näihin kuviin ja tunnelmiin, leppoisaa sunnuntai-illan jatkoa. Ja kiitos ja anteeksi ;)