keskiviikko 25. joulukuuta 2013

torstai 12. joulukuuta 2013

Joulubreikki

Paussi. Tauko. Breikki. Piste. Tai, no ei sentään piste, vaan puolipiste. Väsymys ja alakuloisuus.

Maanantaina olin vielä päivällä lähdössä Pian kanssa salille. Ei yhtään innostanut enkä olisi jaksanut. Kotimatkalla töistä mietin, että eikun vaan, kyllä se siitä kun sinne salille pääsee. Kotona sitten jo melkein väänsin itkua, kun lösähdin sohvalle ja tuntui, että ei miusta oo yhtään mihinkään. Otin puhelimen käteen ja soitin Pialle. Avauduin näistä tuntemuksista ja kerroin, että miun on nyt pakko jättää sali väliin. Ihana Pia ymmärsi tietysti ja antoi miun vuodattaa <3 Toisekseen tämä miun oikea käsikin on taas vihoitellut. Sitä välillä jomottaa ja särkee. Mutta suurin syy tässä nyt on tällä uupumuksella. Puhelu Pian kanssa helpotti kyllä, kiitos muru <3


Oon yleensäkin pimeään aikaan alakuloinen ja väsynyt, mutta joulukuussa se normaalisti helpottaa, kun tulee kaikki joulujutut. Nyt on ollut katkonaisia öitä, alakuloa ja kireää mieltä. Toissa yönäkin heräsin klo 3:30 ja valvoin olohuoneessa lukien siihen asti kun mies heräsi klo 6:15. Onneksi eilen oli iltavuoro ja menin vielä sänkyyn. Sain unenpäästä kiinni, mutta pakko oli nousta puoli kymmenen maissa. Olisin voinut jäädä nukkumaan. Viime yö olikin sitten pitkästä aikaa ihan kokonainen. Silti väsyttää.

Mistä tämä johtuu? No, on tässä kaikenlaisia vaikeita asioita mietittävänä. Lisäksi painonnousu on ahdistanut. Ja joo, ei tää treenittömyys ainakaan auta asiaa! Ja tämä herkuttelu. Oonkin myös siitä tosi pettynyt itseeni, että en todellakaan ole päässyt lohtusyömisestä yli, vaikka niin jo viime keväänä itselleni uskottelin.


Tiistaina. Pian kanssa maailmaa parantamassa <3
No miksei se vaan ota itteään niskasta kiinni ja tee asialle jotain??? Varmaan moni ajattelee noin. Kun se vain oliskin noin helppoa, niin tottakai niin tekisin. Mie haluan olla energinen, iloinen, hyvinvoiva. Mie haluan jaksaa taas painaa treenejä neljästi viikossa ja nauttia siitä. Mutta nyt en voi. Ja itse asiassa minnuu helpotti ajatus siitä, että miun ei ole todellakaan pakko. Kukaan muu ei pakota minnuu kuin mie ite. En ole kenellekään muulle vastuussa tästä kuin itelleni. Heh, no tietysti ihmisille elämässäni siitä, että oon ehkä pikkuisen kireä jne. Mutta loppupeleissä se olen minä itse, joka tästä hyötyy/kärsii. Miun mieli ja jaksaminen hyötyy nyt siitä, että saan tulla töistä kotiin, levätä ja tehdä joulujuttuja tai vaan maata sohvalla ja vaikka sitten herkutella. Miun kroppa siinä tietysti kärsii, mutta nyt en jaksa sitä pahemmin ajatella.

Mutta uskokaa tai älkää, ei tämä ole lopullista. Mie meinaan nousta tästä, sillä oon asettanut tälle öhnötykselle aikarajan, ja se on 7.1.2014. Silloin viimeistään pitää alkaa tapahtua. Ja mie tiiän, että täältä noustaan. Oon mie noussut niin monta kertaa elämässäni ennenkin, joten miksen nytkin? Mie kuitenkin rakastan oikeesti treenaamista ja tuloksia ja sitä flowta, että varmasti hinku takaisin salille tulee. Ja kun on suunnitelmaakin tiedossa keväälle treenin ja ruokavalion puitteisa, niin paluu on varmasti helpompi kuin jos oisin aatellut, että kuhan nyt jotain sinnepäin.

Miun blogikin jää nyt joulutauolle. Miulla alkaa LOMA maanantaina ja menen vasta joulun jälkeen töihin. Loma tulee todella tarpeeseen. Vaikka tykkään työstäni, niin tämän väsymyksen kanssa sekin on ollut välillä vähän takkuista. Ensi viikolla lähdetään veljeni kanssa Turkuun muutamaksi päiväksi siskon ja miehensä luo ja tullaan sitten koko porukalla ens viikon lopulla takaisin. Tekee varmaan hyvää maisemanvaihdos muutamaksi päiväksi.

Tässä vielä hyvänjouluntoivotus kuvan muodossa. Miun veli lähetti miulle tämän kuvan itsenäisyyspäivänä meidän Tara-kissasta. Joten varokaa vaan, tontut on liikkeellä! :)


<3:lla Freya

perjantai 6. joulukuuta 2013

Nothing But Pics

Eikä yhtään treenikuvaa! Ai mikä treeniblogi?


Väri päässä! 4.12.13
Ihana Heini vauhdissa! <3
Heinin maailman söpöin hiustenkuivaaja!
Valmis!
Hyveessä&Paheessa lounaalla
Ja sitten shoppailemaan!
Takkahuoneen iltatunnelmaa 4.12.
Joulukorttipaja
Keikalle lähdössä 5.12.
Ensiferum!



6.12.2013
 
Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille!

tiistai 3. joulukuuta 2013

Reeniä ja tavoitetta. Ja GNAW!

Iltoja! Täällä sitä rötkötetään sohvalla. Töistä menin salille tekemään treeniohjelmani II-viikon 2. treenin, ja sitten syönnin ja suihkun jälkeen röhnöttämään. Väsyttää hirmuisesti! Tämmöiset iltaherkut vielä tässä keralla:

Glögiä ja pikkujoululahjaksi saamaani GNAW-suklaata <3
On muuten ihan tuhottoman hyvää tuo GNAW! Miun makuna on itselleni nappiin osuva tumma suklaa maustettuna kahvilla ja mintulla. Juuri saamani tiedon mukaan FB-viestien välityksellä sain vahvistuksen peräti kahdelta henkilökohtaiselta Punnari-agentilta (Mrs. M & Miss A.) siitä, että kyseistä suklaata löytyy jopa 14 eri makua! Ja huom! Tää ei ollut millään tapaa mikään mainos, vaan jaettu oma positiivinen kokemus :)

Mutta on tässä alkuviikosta ehditty treenaillakin eikä vaan röhnötetty sohvalla suklaan kera. Meillä pyörähti eilen Pian kanssa siis Bunkkeritreenin II-viikko käyntiin. Treenihän kulkee muuten samalla tavalla kuin viime viikollakin, mutta toistomäärät muuttuvat useimmissa liikkeissä. Sehän tietää siis myös muutosta treenipainoihin: pidemmissä sarjoissa painot tippuu viime viikosta ja lyhyemmissä taas nousee. Viime viikon treenipostauksiin laitoin kunkin ohjelman liikkeet, joten en nyt tähän niitä uudelleen laita. Halutessaan jokainen voi tsekata ne vielä täältä. Eilen kuitenkin siis oli 1. treeni, joka kohdistui olkapäihin ja rintaan ja tänään kävin tekemässä 2. treenin, eli selän ja vatsat.


Vinopenaa, tällä kertaa vapaalla tangolla (eilen)

Arskat menossa! (eilen)
"Naama lyttyyn", eli takavipareita vinopenkissä (eilen)
Eilisen treenin jälkeen oltiin kyllä taas ihan puhki. Oltiin muuten salilla jo klo 7:30, joten aamutreenistä oli kyse. Aamutreenit sopii miulle hyvin, koska silloin ei ole vielä päivän tuomia turvotuksia sun muita kropassa. Kun vaan on tarpeeksi energiaa, niin hyvin menee. Eli jos tiedän, että oon menossa aamulla salille, yritän illalla syödä silleen, ettei aamulla heti ole ihan kamala kurniva nälkä. Toki syön puuron ennen treeniä, mutta ei sitä kovin isoa annosta voi vetää just ennen salia. Treenin jälkeen piti vähän posettaa pukkarissa :D

Nnggghhhhhh! Joko otit sen kuvan????? Ja silimäpussit.
No on sitä fläsää tosiaan päässyt tulemaan tässä puolen vuoden sisällä, mutta tää ei nyt ole todellakaan mikään uutinen. Vertailun vuoksi kuvaa toukokuulta...


17.5.2013 olkatreeni

Eli tavoite ois taas kääntyä tuohon suuntaan, mitä loppukeväästä ja kesällä oli. Tammikuussa siis pitää alkaa sulatella myös rasvaa, ei siitä asiasta vaan nyt mihinkään pääse. Tämä kuukausi menköön vielä miten menee. Heh, niinku miun mies sanoi, että "bulkkaat vielä tämän kuukauden" ;D ;D

Kuinkas moni on suunnittelemassa alkuvuodelle jonkinlaista muutosta treeni- tai ruokapuolella? Aika monella taitaa olla nytkin jotain menossa, mutta säästäkää nyt jotain ensi vuodellekin! :D

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Pikkujoulutunnelmaa ja viikon viimeinen treeni

Huhhhh, mikä viikko takana! Viikko on vaan parantunut loppua kohti ja tänään siivouspäivästä huolimatta on ollut jotenkin huikea fiilis. No, se joulukuun 1. on tietysti yksi hyvä syy. Tämmöisenä jouluhömppänä mie aina odotan joulukuuta ja sitä ensimmäistä kalenterin luukun avaamista. JouluJOULUjoulu!

Toinen syy tyytyväisyyteen tulee siinä, kun nyt on eka viikko Bunkkeritreeniä onnistuneesti takana. Ja mie kykenin kuin kykeninkin tekemään myös sen jalkatreenin! Mutta ehdottomasti tärkein syy tämänpäiväiseen hymyyn löytyy eilisen puolelta. Meillä oli nimittäin Mariliin luona Pian ja Annan kanssa blogisisko-kollaripikkarit! Eli suomeksi pikkujoulut, pukukoodina college-housut. Legginsitkin hyväksyttiin! :)


Tämmöiset vein tuliaisiksi :)
Ja tämmöisen! (Glögi-juustokakku)
 
Marilii oli kattanut pöydän jouluisen kauniiksi <3
Pöydän alta kurkistaa kaikkien kaveri Mauno! :)
Pitäähän pikkujouluissa lahjojakin olla!!
Illan hurmaava emäntä arvontapipon kanssa <3
Ja niin on sävy sävyyn tämä söpöläinen!
Miun paketista paljastui suklaata, Joulu-
teetä ja chilillä maustettua oliivi(?)öljyä
Kiitos Marilii! <3


Friends are the people in life that make you
laugh a little louder
smile a little brighter
and live a little better
<3

Mie voisin hehkuttaa vaikka koko postauksen eilistä ja tätä ystävyyttä, joka on hiljalleen muodostunut meidän välille. En voi muuta olla kuin kiitollinen siitä, miten ihania ystäviä oon saanut vielä näin aikuisiälläkin. Eilinenkin meni kuin hujauksessa, ois voitu räpättää vaikka koko yö! Ja jutut meni laidasta laitaan, naurettiin, vakavoiduttiin, vähän kyynelehdittiinkin. Ihan niin kuin oikeiden ystävien kesken vaan voi! Miusta on huippua, kun oon saanut elämääni ihmisiä, joiden kanssa voin puhua treeneistä ja kaikesta siihen liittyvästä. Tämä osa-aluehan meidät on yhdistänytkin. Mutta on ollut upeaa huomata, kuinka me voidaan puhua niin paljon muistakin asioista, elämän iloista ja suruista. Kiitos rakkaat! <3

Ymppään tähän samaan postaukseen nyt vielä tämän päivän treeninkin, koska huomenna en ehdi kuitenkaan postailemaan. Eli tänään me tehtiin Pian kanssa Bunkkeritreenin kolmostreeni (nelonenhan me tehtiin jo perjantaina). Nyt on siis eka viikko takana ja mie oon niiiin intoa täynnä! Ihan ärsyttää jo valmiiksi, kun ensi viikolla en pysty tekemään kokonaista treeniviikkoa muiden menojen vuoksi. Joulukuussa näitä tulee olemaan enemmänkin ja siihen on vaan nyt sopeuduttava. Mutta siis siihen treeniin. Vuorossa jalat ja kädet:

1. SJMV 2*12 (alkuun yksi lämmittelykierros kuitenkin!)
2. Askelkyykky penkille, kp 3*12
3. Prässi 4*8
4. Reiden koukistus (S) 3*10
5. Reiden ojennus (S) 3*10
6. Pohkeet, Smith 3*15 (mie tein tasalattialla vaan omalla painolla, kun pohkeet vielä vähän jumissa)

7. Hauiskääntö Scott, tanko 4*12
8. Hammer taljassa, köysi 3*8
9. Ranskalainen punnerrus 3*8
10. Ojentajapunnerrus taljassa, köysi 3*12

Pitkä pitkä pitkä treeni! Oikeasti prässi aloittaa treenin ja SJMV on 3. liike, mutta prässi oli varattu alussa, joten jouduttiin vaihtamaan paikkoja. Aikaa meillä meni hurjat 2 h 10 min. Vaikka ei edes maltettu pitää treenin suosituksen mukaisia 3 minuutin taukoja jalkasarjojen välissä. Eikä niitä kaksiminuuttisiakaan varmaan pidetty aina käsisarjojen välissä. Tää on sellainen treeni, että kyllä energiatasot saa olla aika kohdillaan, että jaksaa kunnolla alusta loppuun. Ei siis ihan turhaa ollut eilisillan tankkaaminen ;) Miun mielestä me jaksettiin oikein hienosti. Ja itse asiassa koko treeniviikko meni yllättävän hyvin, vaikka jouduttiinkin vaihtamaan 3. ja 4. treeni päikseen. En jaksa enää tämän enempää kirjoittaa tästä treenistä, mutta kuvathan tunnetusti kertovat enemmän kuin tuhat sanaa!

SJMV
Askelkyykky "penkille"

Habaa Scott-penkissä
Habaa taljassa
Ranskis


Oikkareita taljassa (huutaako se???)

1. viikko tehty! Anteeksi suttuinen kuva, mutta kattokaa nyt tuota Pian habaa!!!
Näihin kuviin ja tunnelmiin, ihanaa joulukuuta kaikille! Nauttikaa, älkääkä stressatko liikaa! Ja mikä tärkeintä, pitäkää huoli lähimmistänne! Ja olkaa kiitollisia jokaisesta ystävästä, jonka elämänpolku on tiellenne antanut. <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...