Treenisuunnitelmia

Aijjaiiii!!! Nyt sattuu! Joo, oon takas salilla! Tai siis olin eilen. No onhan tuosta edellisestä treenistä aikaa 6 viikkoa, joten ei se ihme ole, että jumahti. Leikkauksestakin on vasta kolme viikkoa, mutta kyllä mie omasta mielestäni voin ihan hyvin aloittaa treenit jo nyt. Miun mahassa on kolme pientä haavaa, jotka vielä vähän kiristää. Varsinkin napahaava tuntuu välillä ilkeältä, kun housut painaa siihen. Eikä vatsalihasten jännittäminen onnistu vielä silleen kunnolla. Mutta sain tehtyä mielestäni ihan yllättävänkin hyvän treenin eilen, vaikka kunto olikin umpisurkea. Kun on monta viikkoa ollut totaalisesti ilman mitään liikuntaa ja suunnilleen puolet oli melkeinpä vaan makaamista tuon kuuden viikon aikana, niin kyllähän se yleiskunto laskee.


Maattiin Taran kanssa miun vanhempien sohvalla sunnuntainakin ja otettiin
rennosti vaan. Ja syötiin isänpäiväkakkua!

Mutta jos nyt ajatellaan positiivisesti, niin eikös se mene niin, että kun taas vauhtiin pääsee, niin sen kunnon pitäisi noustakin suht nopeasti sille tasolle kuin ennen huilia? Anyway, nyt mennään sitten hyvinvointi edellä ja muut tavoitteet vasta sen jälkeen. Miulla on oikeastaan kolme asiaa, mihin nyt pitää erityisesti kiinnittää huomiota. Ekaksi tietysti tämä leikkauksenjälkeisyys. Se on kuitenkin sellainen varmasti ohimenevä asia ja siihen auttaa vain aika. Toiseksi tämä miun jo vuoden kestänyt murheenkryynini, eli oikea käsi ja olkapää. Jännittää todellakin, miten niiden kanssa käy. Kolmanneksi, vasen polvi. Miultahan on leikattu reilu 5 vuotta sitten siitä osa kierukkaa pois, kun se hajosi tapaturmaisesti. Ihan hyvin se on toiminut nyt muutaman vuoden, kunnes silloin kuusi viikkoa sitten se alkoi oireilla. Combat-tunnin jälkeen sitä alkoi sattua ja seuraavan viikon aikana se oli tosi jäykkä. Ei oikein taipunut kunnolla. En tuntenut tuolla tunnilla mitään erityistä, että olisi sattunut, mutta jotainhan siellä kävi. No, on se nyt jo parempi, mutta esimerkiksi juosta en voi enkä istua polvillani jalkojen päällä. Näillä siis mennään nyt ja tarkoitus oli aloittaa treenit varovasti. Kipeeksihän siitä silti meni, kun oli niin pitkä tauko.

Salikorttikin pääsi kuvaan! :)

Ajattelin aloittaa 2-jakoisella ohjelmalla niin, että teen treenin kolmesti viikossa. Viikon eka treeni on koko kropalle ja tarkoitus on tehdä se kiertoharjoitteluna (3 kierrosta). Ylläolevassa kuvassa näkyy eilinen. Ja eipä siis ihme, että jalat on kipeinä! Punnerruksia tein kuitenkin 3x20, koska eilen punnerrushaasteessa kuului tehdä 60 punnerrusta. Onneksi salilla oli sen verran rauhallista, että pystyin ihan hyvin tekemään treenin kiertona. Oli se vaan rankkaa! Ja vaikka oli vain yksi selkä-, rinta- ja olkaliike, niin jokainen niistäkin on nyt kipeinä! ;D Kyykkyyn laitoin vahingossa ekaksi liikaa painoa, joten siksikin on jalat niin jumissa varmaan. Kaksijakoisuus näkyy sitten viikon 2. ja 3. treenissä, jotka jaan ylä- ja alakropalle. En kyllä tiedä, onnistuuko alakropan treeni tällä viikolla, kun oon niin jumissa. Muutenkin täytyy miettiä, että onko tuo koko kropan treeni liian rankka jaloille, koska mie en oo oikeestaan koskaan voinut tehdä jalkoja kahdesti viikossa. Muistin sen juuri tänään kun mietin, että mites mie ne jalat voin edes tehdä tällä viikolla! ;D Ehkä tuosta vois jättää kyykyn ja pohkeet pois ja tehdä vaikka jotain pakaroita. Pohjat tälle treeniohjelmalle oon ottanut tuosta kuvassakin näkyvästä Jan Sundellin kirjasta "Hanki lihasta, polta rasvaa". On muuten hyvä kirja, löytyy omasta hyllystä! Muokkaan sitten treenejä sen mukaan, miltä tuntuu. Tällä hetkellä en edes haaveile mistään lihaksenkasvattamisesta (tai siis haaveilen kyllä, mutta se ei oo nyt prioriteetti), vaan tarkoitus on kohottaa kuntoa, polttaa rasvaa ja ylipäänsä päästä taas kiinni normaaliin treenirytmiin ilman, että koko ajan joutuu pitämään taukoja kun kroppa ei kestä. Jos siinä sivussa vähän tarttuu lihasmassaa, niin sehän on vain plussaa! ;) Kiertoharjoittelun otin tähän mukaan siksi, että siinä tulee mukaan myös aerobisempaa treeniä. Tänään jää kyllä punnerruksetkin tekemättä, kun vasen kiertäjäkalvosin tuntuu ottaneen kykkästä eilisestä.

Näyttääkö/kuulostaako tämä kerrankin järkevältä? Torstaina olisi tarkoitus käydä tekemässä viikon toinen treeni, joka nyt väistämättä taitaa olla sitten se yläkroppa. Alakroppa jää viikonlopulle, jos onnistuu ollenkaan!


Miltä tuntuu olla oikeasti lihava?

Pakko myöntää, että miulla nousee karvat pystyyn aina kun luen/kuulen jossain, että "lihavia ei saa sanoa lihavaksi eikä painosta saa huomauttaa". Oon ajoittain joissakin blogiteksteissä moiseen törmännyt, viimeisimmät vastaiskuna ilmeisesti äskeiselle "fitnesskohulle". Sanottakoon heti alkuun, että en todellakaan puolustele lihavuutta. Ei siinä ole oikeasti mitään hyvää. Mutta ihmiset, jotka väittävät, että lihavat eivät jatkuvasti kuulisi ulkonäöstään eivät todellakaan tiedä mistä puhuvat!



MUR!!

Voin kertoa, että itse kärsin edelleen siitä kiusaamisesta, josta kärsin kouluvuosina ylipainon takia. En ollut silloin edes "kunnolla" lihava verrattuna nykyajan lihaviin lapsiin. Silloin pienikin pyöreys merkitsi lihavaa ja siitä kärsin monta vuotta. Ja ei, kyseessä eivät olleet pelkästään koulukiusaajat, vaan kyllä jo terveydenhoitajalla muistettiin mainita asiasta joka ikinen kerta, olin siellä sitten käymässä minkä tahansa asian vuoksi. Hyväähän he varmasti tarkoittavat, mutta aikamoista tuhoa tekivät kasvavan lapsen ja nuoren itsetunnolle. Koulukiusaaminen oli sitten luku erikseen ja tosiaan vieläkin näen painajaisia noista ihmisistä ja niistä tilanteista. Yli 20 vuotta kaiken sen jälkeen! Ne ovat ikuiset arvet sielussa, ne eivät ikinä parane.



Miun #kutsumua-kuva Instasta elokuulta.

Kun sitten kaksikymppisenä paino alkoi nousta huomattavasti, kyllä siitä sain kuulla. Siksi ihmettelenkin, miten ihmisillä on sellainen harhaluulo, ettei lihaville muka saisi sanoa mitään? Oon tästä jutellut monen muunkin ylipainoisen kanssa ja kaikki ihmettelevät samaa. Onko se sit sitä, että ne jotka näin luulee, eivät itse ole koskaan olleet ylipainoisia? Taas tässä siis sorrutaan siihen samaan, että kun ei tiedetä omasta kokemuksesta, niin sitten ei tiedetä sitä todellisuutta. Kun menin lääkäriin, olin ensisijaisesti lihava ja sitten vasta ihminen. Vieläkin tuntuu oudolta, kun nykyään lääkärille mennessä kukaan ei ota puheeksi sitä, että "kun on tuota ylipainoa", koska en ilmeisesti heidän mielestään ole enää lihava. Ymmärrän kyllä, että hoitohenkilökunnan tulee tarttua aiheeseen, koska kyse on terveyteen vaikuttavasta asiasta. Mutta onko se pakko tehdä joka ikinen kerta? Jos menet lääkäriin flunssan takia? Miun oman kokemuksen mukaan lihavaa kyllä muistutetaan asiasta joka päivä. Pahinta ovat ne katseet. Kyllä mie sen muistan, miten ihmiset katsoivat. Jossain vaiheessa pelkäsin julkisia paikkoja, koska huomasin ihmisten katseet.

12.6.2007

Lihavan identiteetti on ja pysyy. Siitä ei pääse noin vaan eroon. Tämän syksyn aikana oon terapeutin kanssa käynyt läpi näitä asioita. Ihan konkreettisesti on hoidettu sitä kehonkuvan vääristymää, mikä miulla edelleen on. Oon tehnyt suuren työn pudotetuissa kiloissa, mutta vielä suurempi työ miulla on henkisellä puolella. En mie varmaan koskaan pääse eroon lihavan identiteetistä. Kun kävin työhonottotarkastuksessa lääkärillä viime kuussa ja puhuttiin pudottamistani kiloista, lääkäri kysyi, mitä mieltä oon nykyisestä tilanteesta. Kun sanoin, että haluaisin noin 10 kg pois vielä, niin hän kysyi, että "olisitko sitten tyytyväinen?". Mietin sitä ja sanoin, että "en tiedä". Lääkäri viisaasti siihen sitten vastasi, että "niin, onko sitten mikään tarpeeksi omasta mielestäsi?". Ihmiset eivät vaan tajua tätäkään, että usein ex-lihava on aina lihava omassa mielessään.



15.9.2014

 

Muutamat miut kauan tunteneet ovat sanoneet, etteivät edes muista enää, että oon joskus ollut "sellainen", jos puhun asiasta. Miun päässä kuitenkin soivat ikuisesti ne inhottavat sanat, mitä jouduin kuulemaan niinä vuosina kun olin vain pyöreä. Mie tunnen ikuisesti nahoissani ne sanat ja katseet, joita kestin silloin kun olin sairaalloisen ylipainoinen nuori nainen. Miulla on myös "muistona" ne ihomakkarat ja venymisarvet, joista en ikinä pääse eroon omin keinoin. Ja mie oon melkeinpä neuroottinen painonnousun kanssa. Juuri niistä syistä, joista oon tässä postauksessa kirjoittanut. Joten älkää enää sanoko, että lihaville ei muka saisi mainita heidän painostaan. Mie ainakin kärsin niistä sanomisista edelleen, ehkä koko loppuelämäni.

Tässä vielä lukuvinkki. Tää sopii hyvin teille, jotka ette tiedä lihavana elämisestä mitään ja teille, joilla on omaa kokemusta lihavuudesta. Opettavainen fiktiivinen tarina ihan kaikille!

Pekka Hiltunen : Iso (WSOY 2013)

(Epä)tasapainossa?

Hähä, sain kuin sainkin treenattua rintaa ja selkää maanantaina. Lauantaina treenibloggaritreffeillä nimittäin, olikohan se Henna-Riikka joka ehdotti, että voisin kokeilla rintaa ja yläselkää peck deckillä. Jännää, ettei se ollut miulle itelle tullut mieleen. Niinpä tein maanantaina alkajaisiksi 5 sarjaa 12 toistolla ensin rinnalle ja sitten yläselälle, ja kyllähän tuolla kunnon tuntuman sain aikaiseksi. Tosin kyllä se vähän siinä kädessä tuntui, kun meidän peck deckissä ei ole mitään "tukia" kyynärvarsille, vaan pelkät kahvat. Selkätreeniä jatkoin vielä tekemällä selkäpenkkiä ja sitten kohdistin lopputreenin vinoille vatsoille. Lopuksi tein keppijumppaa ja voin kertoa, että silläkin tuntuman saa. Miulla oli eilen habat jopa vähän kipeät! No joo, ei ne lihakset kasva pelkkää keppiä heiluttelemalla, mutta sentään joku tuntuma lihaksessa säilyy, ettei pääse ihan kokonaan veltostumaan.

Reeni tehty puolikätisenäkin

Seuraavan kerran menen salille vasta perjantaiaamuna. Eilen nimittäin menin töiden jälkeen miun vanhempien luo ja olin siellä yötä. Miulla on tänään ja huomenna vapaata töistä. Illalla katsottiin äidin kanssa Julie & Julia, ja se oli kyllä tosi kiva leffa! Sitä ei vaan kannata katsoa nälkäisenä, mieluiten kannattaa varata herkkuja ihan suosiolla mukaan.

Kuva: IMDb

Ja meillähän oli herkkuja! Oli karkkia ja sipsejä. Tällä kertaa miulla oli ihan oma lupa siihen ja eipähän tuosta sen kummempia syyllisyyksiäkään sitten tarvinnut tuntea. Jotkut kieltäytyy herkuista kokonaan, mutta mie en edes halua. Tänään äiti teki Runebergin päivän kunniaksi tietysti Runebergin torttuja ja olipa kerrassaan maukkaita!

Miulle on ihan sama, mitä joku ajattelee siitä, että on tullut herkkuja vedettyä (viitaten edellisen postauksen anonyymikommentoijaan). Kun mie ite tiedän, että viime ajat oon mennyt niin kuin on pitänyt, ja jopa liiankin tiukilla, niin se riittää miulle. Ei minnuu kiinnosta, jos joku toinen on huolestunut siitä, meneekö tuo torttu miun vyötärölle. Oon kiinnostunut vain siitä, että ite tiedän totuuden omista syömisistä ja oon tilivelvollinen vain ja ainoastaan itselleni.

Tänään nukuinkin aamulla aika pitkään ja oon ottanut päiväunetkin. Kun on ollut pitkästä aikaa sellainen päivä, ettei ole tarvinnut tehdä yhtään mitään, oon tajunnut, miten väsynyt mie oikeasti oon. Äidillekin sanoin, että tuntuu etten oikein pysy hereillä jos istun paikalleni. Äitistä oli vaan hyvä, että heillä ollessa sitten maltoin nukkua päikkärit ja levätä.

Välillä on hyvä ottaa vaikka päivänokoset. Tara <3

Oliko ihan pakko tulla herättämään?!?

Oon tässä pohdiskellut vähän omia tavoitteitani ja elämääni. Miulla tämä treenaaminen ja onnistumisenhalu liittyy aika paljon myös asiaan, joka on hallinnut elämääni viimeiset vuodet. Vaikeaan ja tuskalliseen asiaan, jonka eteen on kyllä tehty enemmän kuin tarpeeksi. Se asia vaan on niin tärkeä, ettei sitä oikein voi selittää. Eikä sitä oikein ulkopuolinen voi ymmärtääkään. Siksi miulle myös laihtumisesta ja sittemmin lihaksikkaasta vartalosta on alkanut tulla vähän liikaakin melkeinpä pakkomielteinen tavoite. Haluan onnistua edes jossain tärkeässä asiassa. Haluan että jossain, jonkun asian tavoittelemisessa miulla edes olisi langat omissa käsissäni. Koska siinä toisessa, isommassa asiassa, ei ole.

Siksi miulle on niin hirveää, jos paino nousee. Siksi repsahdukset on miulle niin suuria epäonnistumisia. Esimerkiksi se taannoinen hiilarihimorepsahdus. Silloin vaan koen itseni niin epäonnistuneeksi, ettei langat sittenkään pysyneet omissa käsissäni. Eli miulle ei tuossakaan repsahduksessa pahinta ollut se, minkä verran söin vaan se, että ylipäänsä repsahdin. Sama se on treenaamisenkin kanssa. Koen itseni nyt epäonnistuneeksi, kun en voi treenata niin kuin haluaisin. Samalla tiedostan, että tämä käsi voisi olla jo kunnossa, jos olisin silloin syksyllä alun alkaen malttanut pitää tälle kunnon lepotauon. Mutta kun ei. Sittenhän se kostautuu ja seurauksena voi olla pidempikin tauko tai pahempi vamma. Mutta kun me ihmiset ei olla mitään koneita, jotka toimitaan nappia painamalla. Eikä ne koneetkaan toimi pidemmän päälle ilman hoivaa ja huoltoa. Tähän loppuun vielä mielestäni erittäin osuva lainaus Kristian Ekströmin (Tammi 2014) kirjasta Simply Well - neljä askelta terveyteen:

Epätasapainotilaa voisi kuvata miehekkäällä autoiluesimerkillä. Ajettuasi autolla liian kovaa (liiallinen stressi) osuu yksi renkaista katukivetykseen ja puhkeaa. Auto (kehosi) kulkee vielä tämänkin jälkeen, mutta ei yhtä hyvin kuin aikaisemmin. Päätät kuitenkin jatkaa matkaa ja ennen pitkää seuraava rengas puhkeaa. Jatkat sitkeästi matkaa vanteet kipinöiden. Lopulta kaikki renkaat ovat puhki, vanteet ovat kuluneet loppuun ja autosi makaa pohjasta kiinni kadussa. Moottori käy vielä, mutta et pääse eteenpäin vaikka kuinka painaisit kaasua. Ennen pitkää sinulta loppuu bensa ja autosi hyytyy totaalisesti. Ensimmäinen rengasrikko ei vielä muuttanut radikaalisti auton kulkua, mutta kun rasituksia alkoi kasaantua enemmän, olivat seuraukset kohtalokkaat. Jos olet kaukana tasapainotilasta, saattavat stressitekijät lisätä esimerkiksi kipuhermojen aktivoitumista, tulehdusta sekä vähentää paranemista edistävän kasvuhormonin määrää. Tällöin kärsit kivusta enemmän ja pidempään kuin normaalitilassa, eikä hoito tai lääke anna samaa tulosta kuin se vähemmän stressaantuneessa tilassa antaisi.

Siinäpä pohdittavaa. Nyt mie menen huoltamaan omaa "koneistoani" nukkumalla ja aamulla painelen ensitöikseni ISLOlle hierontaan. Pikkuisen jännittää! :)

Aika hyvä viikonloppu

Helmikuu. Ihanaa, kun aina niin pitkältä tuntuva tammikuu on ohi! Helmikuu tuntuu aina jotenkin jo sellaiselta, että se talven pimein vaihe on selätetty ja kohti kevättä mennään. Aurinkoisina pakkaspäivinäkin jo tuntee, kuinka se aurinko vähän lämmittää :)

Nyt miun helmikuu on kyllä vähän synkempi, kun näillä näkymin tämä on tältä erää viimeinen työkuukausi. Oon nyt saanut olla yhtäjaksoisesti töissä syksystä asti (ja syksylläkin oli vain 1,5 viikon työttömyysjakso), mutta nyt en ole ainakaan tietoinen, että työt jatkuisivat. Se lannistaa tietysti tunnelmia. Kyllähän tämä ainainen pätkätyöläisyys on oikeasti ihan sieltä ja syvältä, kun ikinä ei tiedä tulevaisuutta kuin korkeintaan muutaman kuukauden eteenpäin, jos sitäkään. Mutta näinä aikoina pitänee olla kiitollinen, että edes näitä pätkiä on. Olisi vaan niiiiin mahtavaa saada se vakituinen pesti tässä työssä, joka on miulle tosi tärkeä ja rakas. Reilut 7 vuotta pätkätöitä alkaa jo turhauttaa...

Työpöytä perjantaina. Poliittisten järjestelmien luokan perkausta

Oon yrittänyt miettiä positiivisia asioita siitä, kun/jos joudun työttömäksi. No, sitten pääsee salille niin usein ja milloin vaan huvittaa! Jos vaan käsi sallii. Sitten on aikaa tehdä ne tuhat ja yksi rästihommaa kotona, mitä oon aina vaan siirtänyt ja siirtänyt. Saan nukkua aamulla pitkään, jos haluan. Miulla on aikaa lukea niin paljon kuin haluan. On aikaa bloggailla niin paljon kuin haluan. Mutta silti, vaikka listaan nämä kaikki, ei se silti korvaa sitä, että saisin olla töissä. Oon mielestäni viime vuoden aikana kehittynyt ammatillisesti ja oppinut paljon uutta. Työtehtävät on olleet vaihtelevia ja oon saanut roppa kaupalla itseluottamusta omasta ammatillisesta osaamisesta. Lisäksi miulla on maailman parhaat työkaverit <3 Ja tottakai taloudellinen tilannekin huolestuttaa, onhan se nyt ihan eri asia, jos taloudessa on kaksi palkansaajaa kuin että toinen elää ansiosidonnaisella.

Mutta se nyt siitä. Piti vaan saada tämä huoli kirjoitettua ulos.

Miepä kävin perjantaina salilla! Sain oikein hyvän jalkatreenin aikaiseksi, ja päälle vielä vatsoja. Hyvin onnistui prässäilykin, kun kohteliaat herrasmiehet auttoivat minnuu raskaimpien painokiekkojen kanssa :) Kyllähän mie sitten ne pienemmät sain ihan itekin laitettua yhdellä kädellä. Mietinkin, että kyllä tässä miun vasen käsi vahvistuu, kun vaan sillä nostelen painoja! Oli muuten aika ätäkkä alku treenille, kun tein superina leveän ja kapean prässin 4*8. Siihen päälle superit reiden ojentaja- ja koukistajalaitteissa. Sitten tein pitkästä aikaa pakarapotkuja taljassa ja loppuun kiusasin pohkeita smithissä. Vatsat hoitelin vartalonkiertolaitteessa ja lantionnostoilla. Siitä onkin aikaa, kun oon viimeksi tehnyt pakarapotkuja. Jossain vaiheessa olin aivan täysin kyllästynyt tuohon liikkeeseen, mutta nyt pitkästä aikaa tehtynä se tuntuma oli melkoinen. Ei miun takapuoli oo ollut pitkään aikaan näin kipee! Tokihan nuo prässisuperitkin teki tehtävänsä. Reenikuvia ei nyt ole, kun yksin olin veivaamassa...

Eilen koittikin kauan odottamani päivä, nimittäin meillä oli treffit joensuulaisten treenibloggareiden kanssa! Mukana olivat Marilii, Pia, Henna-Riikka ja Tiina <3 Tämä oli jo toinen tapaaminen, mutta mie en päässyt ekalla kerralla mukaan. Pia ja Mariliihan ovat miulle jo tuttuja ennestäänkin, tosin Mariliita en ollut nähnyt sitten meidän ihanien pikkujoulujen. Mutta Henna-Riikan ja Tiinan tapasin ensimmäistä kertaa, ja vallan ihastuttavia persoonia molemmat! Aivan mahtavaa, kun oon päässyt tutustumaan samanhenkisten salimimmien kanssa, joiden seurassa ei tarvii miettiä, voinko mie nyt treeneistä puhua, ja voidaan vertailla kokemuksia ja vaikkapa nauraa salikommelluksille. Upeaa!

Tiina, Marilii, Henna-Riikka ja Pia :)

Täytetty sämpylä ja cappuccino maistuivat nälkäiselle

Marilii toi mukanaan tekemäänsä raakasuklaata ja mie maistoin yhden sellaisen. Ai vitsi kun oli oikeesti niin mahdottoman hyvää! Siitä tulikin mieleeni, että pitäisi itsekin jossain välissä kokeilla, vieläkin on testaamatta joululahjaksi saamamme raakasuklaan valmistuspaketti.

Kävin eilen myös kirjakaupassa, ja mie harvoin pääsen sieltä poistumaan tyhjin käsin. Eilen mukaan tarttui tällainen:

Aalto, Riku ym.: Treenaa terve ja timmi vatsa

Oon jonkin verran tuota selaillut ja kaupassakin siihen kiinnitin huomiota siksi, kun siinä ei todellakaan ole mitään "näin saat pyykkilautavatsan kahdessa viikossa" -shaibaa, vaan ihan oikeasti treeniliikkeiden lisäksi kiinnitetään huomiota oikeanlaiseen ravintoon ja vatsan hyvinvointiin muutenkin. Miulla kun on ollut vähän yhtä jos toista vatsavaivaa viime aikoina. No, nyt tietysti nuo vahvat lääkkeet varmasti osaltaan vaikuttavat asiaan. Kuten siihen, että miun paino on noussut tällä viikolla 1,5 kg! Ja voin rehellsiesti sanoa, että se ei millään voi johtua syömisestä, sillä ne on olleet taas liiankin alakantissa. Käyttämäni tulehduskipulääkkeen yleisissä haittavaikutuksissa mainitaan nesteen kertyminen kehoon, joten oletan painonnousun olevan nyt sitä... Tai ainakin toivon niin. Syömisestä en voi yksinkertaisesti nipistää enää yhtään.

Hmmm... mitäs vielä, että tästä postauksesta tulis varsinainen sillisalaatti... Ainiin, kävinhän mie tänään combatissakin! En olekaan käynyt pariin kuukauteen ja viimeistään siellä kyllä nyt huomasin, miten surkealla tolalla miun aerobinen kunto on. Sydän laukkas tuhatta ja sataa. Huippusyke oli hurjat 194 (miun enkat) ja pari kertaa tuntui, että happi yksinkertaisesti loppuu. Mutta ah, että oli ihanaa pitkästä aikaa! Ihanankamalaa. Huomenaamulla mie aattelin mennä salille. Vielä pitää suunnitella vähän, mitä mie siellä voin tehdä, mutta jospa mie jotain saan aikaiseksi.

Jos teillä on jotain vinkkejä, miten voin treenata muutakin kuin jalkoja ja vatsoja ilman, että tarviis käsiä, niin ottaisin mielelläni niitä vastaan :)

Toivepostaus: Päivä Freyan matkassa

Kun taannoin pidin arvonnan blogissani, pyysin osallistuvia lukijoita kertomaan, mistä aiheista he haluaisivat miun kirjoittavan enemmän. Alkaisi olla pikkuhiljaa jo aika pohtia noita toiveita. Ensin toteutan Essin toiveen. Essi halusi "päivä kuvina" -postauksen, joka tulee tässä!

Otin keskiviikkona 30.10. kuvia pitkin päivää. Sori, kännykuvia ne vaan on, kun ei ole nyt (eikä kyllä muulloinkaan ;D) parempaa tarjolla... Oon kyllä muokkaillut niitä, jotta tulisi vähän kivemman näköisiä. Muutamia kuvia on myös miun työpäivästä. Ajattelin ensin, että kiinnostaako ne ketään ja haluunko niitä muutenkaan laittaa. Mutta sitten ei kyllä tulisi mikään todenmukainen "päivä kuvina" -postaus, koska kuitenkin se työ on niin iso osa miun päivää. Ja aika moni vakilukija taitaa jo tietää, missä oon töissä. Ja kun kyseessä on julkinen tila, niin siellähän saa kuvatakin, kunhan ei muita ihmisiä kuvissa näy.

Mutta nyt: Tervetuloa kurkistamaan miun päivään 30.10.2013! :)



Herätys klo 6:00.



Aamupalaa ja päivän lehti

Aamupala on miulle päivän aloituksessa tärkeä hetken rauhoittuminen ennen päivän tohinoita. Tykkään syödä aamupalan rauhassa aamun lehteä selaillen. En siis todellakaan ole niitä ihmisiä, jotka herää vartti ennen lähtöä (tai torkuttaa herätyskelloa puoli tuntia, en vaan ymmärrä sitä ;D) ja kiitää hirveessä kiireessä eteenpäin. Herään mieluummin aikaisemmin, että ehdin kunnolla herätä ja asettautua uuteen päivään.



Työpaikalla klo 7:45 "pirteenä"

 

Miun vaatekaapin ovi <3



Mie teen aamu- ja iltavuoroa töissä, ja aamuvuoro alkaa klo 8. Minnuu huvittaa aina, kun niin moni kysyy, että miks menette töihin jo niin aikaisin, kun eihän se edes aukea vielä silloin. No, tässäpä näitä syitä, ei siellä peukaloita pyöritellä eikä mitään kirjoja lueskella:

 

 

Niitä kirjoja ja muuta aineistoa kun riittää eikä ne ole edelleenkään oppineet menemään itsestään paikoilleen tai etsimään itseään hyllyistä ;D Yllä olevissa kuvissa siis ensimmäinen katsaus tiskin taakse aamulla töihin tullessa. Ja siinä on vasta murto-osa, edellisillan kuormat olivat vielä purkamatta ja tulossa. Voin sanoa, ettei tässä työssä ole yhtään pahitteeksi, että käy sitä habaakin kasvattelemassa salilla :)

 

Asiakkaat voivat tehdä varauksia netin kautta vaikka keskellä yötä, ja niitä aamulla sitten haetaan hyllyistä ja laitetaan eteenpäin menemään muihin kirjastoihin tai sitten omien asiakkaiden varattujen hyllyihin.

 

Varausten käsittelyä
 

 

Ennen asiakaspalvelun aukaisua käydään lounaalla. Tällä kertaa söin kahviossa päivän keittoaterian, joka oli herkullista kalaseljankaa.

 

Nyt on massu täynnä, aamuhommat tehty ja kirjastontäti valmiina palvelemaan :)

 

No, eipä siinä sitten myöhemmin enää paljon ehtinyt mitään kuvia ottamaankaan, kun ihan suhteellisen vilkas päivä oli. Normaalisti aamuvuoroni päättyy klo 15:45, mutta tänään lähdin töistä jo puolta tuntia aiemmin. Olin nimittäin sopinut meneväni Pian luo kylään töiden jälkeen neljäksi :)

 

Kiva oli tavata Pian mieskin ekaa kertaa ja kissoja oli toki mukava myös moikata. Mie oon parina viikonloppuna toiminut niiden lapsenvahtina, ja nytkin ne luulivat, että mie tulin niille ruokaa antamaan :) Jäätiin Pian kanssa kyllä sitten kaksistaan, kun Pian mies ja kisut lähtivät muualle loppuviikoksi. Pia oli tehnyt ihania minttubrownieita, ja taidettiin napoihimme viimeiset palat vetäistä! Hirveesti taas juttua riitti ja aika taas loppui vähän kesken. Meillä taitaakin olla pikkuisen yhteisiä treenisuunnitelmia tulevaisuuden varalle!

 

NAM!

 

 

Ystävykset. Oot Pia tärkeä <3

Mie oli lähdössä illalla combattiin ja yhtäkkiä huomattiinkin, että apua kello on jo noin paljon! Pia lähti samaa matkaa miun kanssa salille ja just ja just kerkisinkin sitten combatin alkuun ;)

 

Jauuuuu! (Kuva Viilingin käytävältä)

 

Mie olin kyllä puolikuollut jo heti combatin alussa. Oon ollut tosi väsynyt koko viikon ja kroppa on turvoksissa kreatiinista. Ja sitten kun tuli vähän ennen jumppaa herkuteltua... Mutta loppua kohden tuntui, että energiaakin alkoi löytyä ja olipa tosi kiva taas combattailla!

 

Rättirikkipoikki

Kävin vielä pikaisesti moikkaamassa Piaa salin puolella ja sitten suunnistin kotiin. Kello oli tuossa vaiheessa 19:30 ja oli säkkipimeää, mutta ihana tähtitaivas!

 

Viimein kotipihassa <3

Kotona kävin suihkussa ja söin leipää iltapalaksi. Sitten lötkähdin sohvalle datailemaan. Lähinnä se ilta meni näitä kuvia valitessa ja muokkaillessa.

 

 

 

 Nukkumaanmennessä luin vielä vähän aikaa kirjaa, joka on tällä hetkellä kesken:

 

 

Ja sitten unille. Ja jos ihmettelette, että eikö miun mies kuulu ollenkaan osaksi miun päivää, niin kerrottakoon, että hän oli työmatkalla tuolla itäisessä naapurimaassamme, josta palasi vasta eilen.

Treenivapaa VIIKKO!

Ekaks ihana kesäinen herkkuvinkki: valkosuklaa-mansikkapudding! Ei oo vaikeaa: teet vaan valkosuklaapuddingin (Fast) ohjeen mukaan ja joukkoon tuoreita mansikoita. Tällaiset iltaherkut meillä oli eilen ja oli hyvää! Aattelin tänään kokeilla samaa settiä tuplasuklaapuddingiin ;D

Mie olen tällä viikolla kypsytellyt ajatusta treenittömästä viikosta, jonka aion toteuttaa ensi viikolla. Poikkeuksen tekee keskiviikko, jolloin haluan mennä combattiin, koska se jäi tällä viikolla välistä. Lisäksi tietysti työmatkapyöräilyt, ja jos aikaa/halua on, niin lenkillä voi käydä. Mutta salilta pysyn poissa ensi viikon. Syy ei ole todellakaan motivaationpuutteesta; miulla on jo valmiiks melkein huono omatunto ens viikosta, mutta keho on ollut sen verran väsynyt ja kremppoja pikkuisen alkanut tulla, että pieni salipaussi lienee paikallaan. Vaikka kehitys onkin ollut nousujohteista tällä viikolla, silti tuntuu, että nyt pikku tauko kiitos! Ens viikko on sille siksikin sopiva, kun me ollaan pienellä kesäreissulla pe-su, jolloin en kuitenkaan pääsis salille. Tänään aion mennä vielä pumppiin pitkästä aikaa, sillä salitreenit on tältä viikolta tehty. Vähän jännää mennä, kun en oo aikoihin käyny eikä oo mitään hajua tämänhetkisetä ohjelmasta ja painoista, mitä miun pitäs ottaa!

Kuvalähde

Ihan ajatukset pois treenistä en kuitenkaan aio ensi viikollakaan olla, sillä tarkoituksenani on suunnitella uusi treeniohjelma, jonka otan käyttöön sitten ensi viikon jälkeen. Nyt oon tehnyt tuota 3-jakoista, josta aion siirtyä 4-jakoiseen. Syy on se, että alakroppa tarvii lisää treeniä, jotta kehitys pysyisi samassa tahdissa yläkropan kanssa. Tuo 3-jakoinen on mennyt jo vähän liikaa mukavuusalueellekin siinä mielessä, että lempparitreenit on 3 kertaa viikossa, ja sit se jalkapäivä vaan kerran (paitsi jalkaviikolla 2). Ehkä vois miettiä vähän uusiksi myös tuota lihasryhmäjakoa. Esim. kun miulla on ollu samana päivänä rinta+ojentaja+hauis, niin pitäiskö noista jompikumpi käsitreeni siirtää selkäpäivälle? Ja olkapää-selkätreenistä taas sit joku osio tuolle rintapäivälle? Ja sit tosiaan ne kaksi jalka/takamuspäivää. Niistä vois tehdä vähän lyhyemmät treenit ja loppuun laittaa vielä vatsat. Kahdelle päivälle meinaan ne vatsat kyllä ihan vakkaristi sisällyttää, koska nykyisin ne jää välistä liian usein kun ne on vaan silleen, että teen jos jaksan. Mietin myös tuota Muscle Challenge 13 -ohjelmaa, mutta siinä salipäiviä on 5, joten ainakin sellaisenaan se on miulle liikaa, kun haluun kuitenkin sinne combattiinkin viikoittain. Miun mies aloitti sillä treeniohjelmalla tällä viikolla, ja se ON rankka. Joskus haluisin kyllä kokeilla jotain sen treeniä yhdessä miehen kanssa!

Lopetin nyt kreatiinin käytönkin, koska haluan selvittää, onko painonnousu ainakin osaksi johtunut siitä. Lisäksi haluan mahtua jo ostamaani mekkoon heinäkuun lopussa siskon häissä, joten senkin takia krea jäi nyt paussille. Jatkan sitten elokuun alussa, jos siltä tuntuu.

Miten usein te vaihdatte treeniohjelmaa vai menettekö samalla vain välillä vähän liikkeitä vaihdellen?

Lopuksi vielä kirjavinkki, vaikka tää voi olla teistä monelle jo tuttu:

Tästä Frederic Delavierin kirjasta on vihdoin ilmestynyt uusi (4.) painos ja nyt mie tilasin sen meille. Miusta tämä on ehdottomasti alan paras kirja ainakin niistä, mihin oon ite tutustunut. Paljon erilaisia liikevariaatioita, koko kroppa käydään läpi ja havainnolliset piirroskuvat jokaisen liikkeen kohdalla, mihin lihakseen liike erityisesti käy. Tietoa myös vammoista ja varottavista virheasennoista. Suosittelen ehdottomasti jokaista saliäijää ja punttimimmiä tutustumaan tähän opukseen! :)

Mutta nyt toivotan teille mukavaa sunnuntaita ja tehokasta treeniviikkoa! Mie siis pysyn punteista kaukana ens viikon ja blogikin on vamaan sit aika hiljainen. ;)

HAVE FUN <3

Sick Days With Books

Mie olen kaatunut sohvanpohjalle elokuvien ja kirjojen maailmaan. Jo torstai-iltana kurkku kipeytyi (huipun treenin jälkeen) ja perjantaina oli jo karmea olo. Menin kuitenkin töihin ja siellä piti sitten soittaa hoitavalle poliklinikalle, että mitäs nyt kun iski flunssa, että jatketaanko lääkityksiä ja edetäänkö normaalisti. Sieltä tuli tiukka liikuntakielto ja lepokäsky. Lisäksi täytyy kiinnittää erityistä huomiota nesteen- ja energiansaantiin. Nyt ei saa yhtään nipistää syömisistä, vaan kerätä tarpeeksi energiaa, vaikka en liikkuisikaan. Täällä sitä on sitten makoiltu viikonloppu, ja syöty ja juotu vettä litrakaupalla. Meneillään oleva kortisonilääkitys (muiden lisäksi) kyllä pakottaa jo sinällään juomaan paljon, kun se aiheuttaa jatkuvaa janontunnetta. Itse flunssaa ei saisi nyt lääkitä muulla kuin Panadolilla. Onneksi miulla on nenäkannu, jolla saan huuhdeltua tukkoisia nenäonteloita!

Pipinä

Nyt on siis treenitaukoa edessä määrittelemättömäksi ajaksi riippuen siitä, miten asiat etenevät. Töihin olen huomenna menossa. On enää kaksi päivä jäljellä ennen reilun kuukauden taukoa. Tiistaina on taas käynti sairaalassa ja se jännittää. Miulla ei siis ole nyt eikä varmasti ihan kohtakaan oikein mitään treenijuttuja jaettavaksi. Blogi on varmaankin sitten hiljaisempi ja saatan kirjotella vähän muistakin jutuista. Ja käydä purkamassa treenittömän elämän surkeutta! ;D

Nyt ajattelin jakaa ajatuksiani kahdesta tänä viikonloppuna lukemastani kirjasta, jotka aiheeltaan liippaavat läheltä toisiaan, mutta ovat kuitenkin ihan eri maailmasta. Toinen kertoo nykyajan vaarallisesta vitsauksesta nimeltään anoreksia, ja toinen taas entisajan suuresta vitsauksesta nimeltään nälänhätä. Tai no, kuuluuhan tuo viimeksimainittu valitettavasti nykymaailmaankin, mutta näillä kahdella kirjalla on yhteistä se, että ne sijoittuvat ihan tänne koti-Suomeen.

Vanhala & Hälvä: Syö tai itke ja syö (2012)

Sinä aamuna, jona sisätautiosaston lääkäri oli sanonut laittavansa minulle nenämahaletkun, ellei painoni olisi noususuuntainen, sain tiedon että minulle on vapautunut paikka nuorisopsykiatrian osastolta. Se oli seuraava kerta, kun koin huojennusta hoitoon pääsyn suhteen ... Tilanteen vakavuus näkyi jonkin aikaa muun muassa siinä, että liikkumistani rajoitettiin, fyysistä vointiani seurattiin niin punnituksin, verikokein kuin verenpaineenmittauksin ja ruokailujani tuettiin. (s. 61)

Syö tai itke ja syö - kokemus syömishäiriöstä on kirjoitettu kolmesta näkökulmasta: Sannan (anoreksian sairastanut), Erjan (nuorisopsykiatrinen sairaanhoitaja) ja Sannan perheen. Anoreksia on vakava sairaus, ja hoitamattomana se johtaa kuolemaan. On helppoa vaan todeta sairaalle, että "senkun vaan syöt". Mutta ei se mene niin. Se on sama kuin masentuneelle sanoo "senkun vaan otat ittees niskasta kiinni". Ei sekään mene niin. Ja kyllä tähän samaan menee myös lihavalle ihmiselle sanottu "senkun vaan nostat ahterisi sieltä sohvalta ja lähdet liikkeelle". Ei kuulkaas sekään ole noin vain helposti tehty! Niin, miten paljon samaa näissä kaikissa onkaan! Edellä mainittuja olettamuksia kuulee vain sellaisten suusta, jotka eivät ole itse joutuneet koskaan näiden asioiden kanssa kamppailemaan. Sivusta on niin helppo huudella.

Anoreksia on sekä mielen että kehon sairaus. Ensin sairastuu mieli ja sen seurauksena myös keho. Löysin kirjan Sannasta paljon samanlaisia luonteenpiirteitä mitä itsessänikin on. Aiemminkin keskustellessani syömishäiriöstä parantuneiden kanssa olen huomannut, miten samantyyppisiä asioita olemme käyneet ja käymme läpi, vaikka lähtökohtamme ovat täysin päinvastaiset.  Yksi iso yhdistävä tekijä on suorittajaluonne ja tunnollinen kiltti tyttö -lapsuus. Molemmissa ääripäissä perimmäinen syy on siis henkisellä puolella ja jotta keho voi parantua, täytyy mielenkin pysyä perässä. Ja sehän näissä prosesseissa kaikkein vaikeinta onkin, kuten Sannakin kirjassa toteaa. Tätä on monen ulkopuolisen usein vaikea ymmärtää. Voin suositella kirjaa kaikille, joita aihe kiinnostaa. Ja etenkin niille, joilla on vääriä käsityksiä syömishäiriöistä sekä heille, joita aihe koskettaa henkilökohtaisesti tai lähipiirissä. Vertaistukilukemistoksi tätä voin ehdottomasti suositella!

Ollikainen, Aki: Nälkävuosi (2013)

Marja ei näe miehen kasvoja, tuntuu kuin eloton susiturkki puhuisi hänelle. Marja ei saa selville, onko ääni ystävällinen vai tyly. Hän yrittää ynähtää jotain vastaukseksi, jotta mies jatkaisi puhumista. Toisen ihmisen puhe tuntuu hyvältä. Kun pitää pinnistellä ja keskittyä kuuntelemaan, unohtuvat hetkeksi nälkä ja kylmä. Ihan sama mitä toinen sanoo, kunhan vain osoittaa sanansa juuri hänelle. Silloin muistaa maailmassa olevan toisia ihmisiä, ja että ihmiset vielä puhuvat toisilleen. Ja jonakin päivänä ehkä puhuttaisiin taas jostain muustakin kuin leivästä, sen puutteesta, nälästä ja taudeista. (s. 78)

Nälkävuosi oli yksi viime vuoden Finlandia-ehdokkaista, eikä se ole mikään ihme. Romaanin kieli on eläväistä, mutta selkeää ja korutonta, eikä lukijalle jää epäselväksi se hätä ja epätoivo, mikä ihmisiä on kohdannut noina katastrofaalisina aikoina 1860-luvulla. Tästä on historian romantisointi kaukana. Yltäkylläisyyden keskellä eläessä on vaikea asettua näiden ihmisten asemaan. Nälkä voi ajaa ihmisen mitä karmeimpiin tekoihin, kun kyse on silkasta eloonjäämisestä. Myös ihmisyys kaikessa hyvyydessään ja pahuudessaan paljastuu kun hätä on suurin. Toinen jakaa vähästäänkin muillekin tarvitsijoille kun taas toinen vie leivän pikkulapsenkin suusta. Kirja on todella vaikuttava, ja sen lyhyys (140 sivua) tekee siitä jopa vaikuttavamman. Ei tällaisia asioita kuvatessa tarvitse käyttää kiemuraisia ilmaisuja tai näennäisiä maisemakuvauksia, kun kurjuus on niin kaikenkattavaa. Tällaisena lukija saa siihen jopa turhankin todentuntuisen kosketuksen, melkein kuin olisi itse siellä lumihankien keskellä rääsyissä hoipertelemassa. Suosittelen ihan kaikille. Hieman perspektiiviä nykypäivän ongelmiin siitä, valitsenko tänään lautaselleni kanaa vai sittenkin paistijauhelihaa?

Näiden kahden kirjan näkökulmat nälkään ovat päinvastaiset. Meille on itsestäänselvää, että kun ruoka on loppu, sitä saa kaupasta lisää. Nälkää ei juuri kenenkään suomalaisen tarvitse nähdä ainakaan siksi, ettei ruokaa olisi saatavilla. Toisin on ollut suurina nälkävuosina, eikä siitä ole vielä montaakaan vuosikymmentä, kun köyhimmät suomalaiset olivat vielä todella aliravittuja. Nyt me näemme tällaisia ihmisiä uutiskuvissa kaukana Afrikassa. Herääkin kysymys, miksi joku vapaaehtoisesti haluaa riuduttaa itsensä nälkään? Kun joku oikeasti nälkäinen tekisi mitä tahansa saadakseen ruokaa? Tämä onkin se dilemma, joka herättää monesti närää heissä, jotka eivät osaa tai halua nähdä anoreksiaa todellisena sairautena. Sairauden laukaisee aina joku trauma, stressi, paine... mikä se syy ikinä onkaan, eikä kukaan itseään tietoisesti ja tahallaan varmasti halua näännyttää ja aiheuttaa läheisilleen tuskaa. Siinä mielessä se ei ole vapaaehtoista. Paraneminen kuitenkin on. Jotta paraneminen voi lähteä alkuun, se tie on jokaisen sairastuneen itse valittava. Se vaatii tahdonvoimaa ja takapakkeja, mutta valinnan paranemisesta voi jokainen tehdä vain itse ja vain omalla kohdallaan. Sitä ei voi tehdä kukaan muu toisen puolesta.

Gym Stories

Kirjat ovat aina olleet tärkeä osa elämääni. Lukeminen on mulle rakas harrastus, josta en voisi luopua. Myös kirja esineenä on tärkeä: rakastan taidolla ja ajatuksella tehtyjä kirjojen kansia. Monesti kirjaan tuleekin tartuttua kansikuvan perusteella, jos se näyttää mielenkiintoiselta. Mulla on aina vähntään yksi kirja kesken ja luen sekä kertoma- että tietokirjallisuutta. Fiktion puolelta lemppareitani ovat historialliset romaanit, mutta luen myös jonkin verran mm. kauhua, jännäreitä ja fantasiaa. Myös elämänkerralliset ihmiskohtalo-tarinat ovat kiehtovia. Näistä luen enemmän sellaisia synkempiä tarinoita, esimerkiksi Torey Haydenin kirjat ovat lemppareitani kaikessa karmeudessaankin.

 

Miksi sitten aloin kirjoittaa tästä treeniblogissa? No, syynä ovat tietenkin sali-aiheiset kirjat! Nyt puhun nimenomaan fiktiivisistä kirjoista. Kaikki me treenaajat ollaan varmaan luettu useitakin tietokirjoja ja lehtiä liittyen salitreeniin. Nämä blogit ovat tietenkin myös oma aiheenmukainen iso joukkonsa, joiden parissa vierähtää helposti tunti jos toinenkin :) Mutta entäs romaanit?

 

Töissä silmiini pisti (yllättäen!!) eräänä päivänä tällainen kirja:

 

Arnoldi, Katie : Kehonpalvoja (Chemical Pink)

En ole vielä ehtinyt lukea kirjasta kuin muutaman sivun, mutta aihe on tietenkin kiinnostava. Kirjailija Katie Arnoldi on itse entinen kehonrakentaja ja varmasti tietää paljon siitä, mitä kisojen ja treenien kulisseissa voi tapahtua, kun käytössä ovat epäpuhtaat keinot. Kirjan takakannesta:

 

Charles sanelee Auroran ruokavalion, hänen elämäntapansa, treeninsä - sekä milloin ja miten paljon hän ottaa kehoa muuttavia lääkkeitä, joita mies hänelle "määrää". Charles päättää, keitä Aurora tapaa, minne hän menee, ja mitä miehen keksimiä pervoleikkejä hän leikkii. Auroralle Charlesin vaatimukset ovat kuitenkin vain pieni hinta maksettavaksi, sillä Aurora saa muuttua sellaiseksi naiseksi, joka hän on aina halunnut olla. Vai onko hinta sittenkään niin mitätön? Kehonpalvoja on synkänhauska tarina vinoon kasvaneesta rakkaudesta intohimon ja pakkomielteen häilyvällä raja-alueella. (Teksti Suomalaisen kirjakaupan sivulta)

 

Toinen treeniaiheinen mainitsemisen arvoinen kirja on lyhyesti ja ytimekkäästi nimeltään Sali:

 

Tontti, Jarkko : Sali

 

Luin kirjan viime syksynä ja pidin kyllä tarinasta. Tämäkin osui silloin silmiini kannen kuvan (ja kirjan nimen) vuoksi ja siksi tartuin kirjaan.

 

Virkamiesjuristi Sami ja kansanedustajan avustaja Karoliina ovat juuri eronneet. Eläkkeelle jäänyt hammaslääkäri Pirkko taas etsii uutta sisältöä elämäänsä. Kaikkia kolmea yhdistää yksi asia - sama kuntosali. Etäältä katsottuna Sami ja Karoliina näyttävät pinnallisilta uraohjuksilta, joiden suurin suru on odotettavissa oleva läskisodan tappio, henkilökohtaisen Tali-Ihantalan taistelun häviäminen. Heidän elämäänsä seuraava Pirkko on löytänyt eläkepäiviinsä sisällön aktiivisena blogikirjoittajana ja osapäiväisenä stalkkerina, salakatselijana. Salilla kaikki ei kuitenkaan ole sitä, miltä ensi alkuun näyttää. Sali piirtää tarkan kuvan tyhjästä elämästä, joka ei täyty samaan tahtiin kalenterin kanssa. Elämästä, jossa oman kropan kiinteänä pitämisestä on tullut synonyymi elämänhallinnalle. Tontti kurkistaa politiikan vinoutuneen maailman kulisseihin ja itseensä rakastuneihin pelureihin. Sali on myös kertomus siitä, kuinka Suomen historian kipupisteet voivat herätä henkiin vielä useiden sukupolvien jälkeen. Ja kuinka kaikkia ihmisiä yhdistää kaipuu rakkauteen, rakastamisen vaikeudesta huolimatta. Sali on kirjailija Jarkko Tontin toinen romaani, vahva paluu proosan maailmaan. Tontti osoittaa jälleen olevansa paitsi lahjakas tarinankertoja, myös kielellinen virtuoosi. Tontti taitaa niin elämän traagisuuden kuin koomistenkin piirteiden kuvauksen. (Teksti Suomalaisen kirjakaupan sivulta)

 

Tässäpä pari vinkkiä kirjojen ystäville. Molemmissa tarinoissa keskeistä tuntuu olevan treenaamiseen liittyvät lieveilmiöt. Kukahan kirjoittaisi kirjan, joka on täynnä treeni-iloa, hienoja tuloksia, voimaa ja henkistä tasapainoa? Monen treenibloggarin tekstien pohjalta saisikin jo aikaiseksi melkoisen tarinan treenaamisen hyvistä puolista ja siitä, mitä se parhaimmillaan voi olla!

 

Tiedättekö te joitain muita aiheeseen liittyviä romaaneja? Kiinnostaako teitä edes lukea tällaisia kirjoja?

 

Blogs n' Books

Olen alkanut vasta viime aikoina kunnolla lukea treeniblogeja, ja niiden innoittamana sain ajatuksen myös oman blogin aloittamisesta. Blogia kirjoittamalla ja toisten blogeja seuraamalla huomaa kehityksen, varsinkin jos ei ole aiemmin pahemmin merkkaillut edistymisiään mihinkään. Minä merkkaan syömiset ja painon Kalorilaskuriin ja treenailuja HeiaHeiaan, mutta haluan kirjoittaa myös fiiliksistä ja seurata omaa menoa tätä kautta. Sekä myös toisten samanhenkisten blogien seuraaminen on antoisaa. Voi hihkua mukana toisten onnistumisissa ja toisaalta olla tsemppaamassa silloin, kun sitä tarvitaan. Bloggaamisen vuorovaikutuksellisuus onkin mielestäni yksi sen parhaista puolista! Samalla saa myös tietoa treenaamisesta ja syömisestä, treenivaatteista ja kaikesta sen sellaisesta, you know! Aina täytyy kuitenkin pitää mielessä, että mikä sopii toiselle, ei välttämättä sovi itselle. Myös kuvat muutoksista ja kehittymisestä ovat hyvin inspiroivia: kiitos kaikille teille, jotka niitä blogeissanne julkaisette! :)

Luetteko te, tai selailetteko edes, kirjoja aiheesta? Minä olen muutenkin kirjojen ystävä, joten myös tämän alan kirjoja on tullut paljon kahlattua. Tässä pari tämän hetken suosikkiani:

Sundell, Jan: Hanki lihasta, polta rasvaa (2012)

Tämä kirja on ollut lainassa kirjastosta jo muutaman uusintakerran verran. :) En raaski vielä palauttaa, siihen nimittäin on hyvä aina palata tarkistamaan jotain juttuja. Haluaisin kyllä ihan omaksi! Tämänhetkisen saliohjelmani olen koonnut kirjan ohjeiden perustalle. Kun kirjailija itse on sisätautien erikoislääkäri ja kokenut kehonrakentaja, on uskottavuus aika kohdillaan. Tässä linkki myös Lihastohtorin blogissa Sundellin artikkeliin Lihasvoimaharjoittelu on ihmelääkettä. Kannattaa tsekata sekin!

Delavier, Frederic: Lihaskuntoharjoittelun perusteet (2013)

Tämän kirjan 3. painos julkaistaan ensi vuonna, itselläni on siis lainassa (taas useamman uusintakerran ajan ollut :D) vuoden 2006 painos. Kirjassa on hyvin tarkoin ja havainnollisin piirroskuvin käyty läpi koko kroppa ja mihin lihakseen ja millä tavalla mikäkin liike vaikuttaa. Paljon tietoa anatomiasta ja mielestäni tämä on hyvä tietopaketti jokaselle treenaajalle tasosta riippumatta. Kun uusi painos ilmestyy, meinaan ostaa ihan omaan hyllyyn.

Delavier, Frederic: Belle Ligne (2004)

Delavierin kirja naisille suunnattuun treeniin. Tästä pidän myös ja on oivallinen tietopaketti nimenomaan meille naisille. Luulen kuitenkin, että tähän talouteen hankitaan tuo toinen Delavierin kirja, koska taloudessa asuu myös treenaava mies ;).

Onko teillä jotain kirjasuosikkeja liittyen liikuntaan ja/tai ruokavalioon?