sunnuntai 20. tammikuuta 2013

One Day in 12 Photos

Huhhuh. Vihdoin vaikuttaa siltä, että tauti alkaa olla selätetty ja täältä pikkuhiljaa noustaan. Olo on kuin jyrän alle jäänyt eikä tässä pitkiä aikoja vieläkään jaksa pystyssä olla. Aamupaino oli 64.8 kg, eli noin 3 kiloa on tullut alas tämän viikon aikana. Kyllä se siitä varmasti nouseekin, kun kroppa ottaa takaisin menetettyjä nesteitä. Eilen jo söin suht hyvin (sämpylää, puuroa, mustikkakeittoa, pinaattikeittoa, vanukkaan) eikä mitään tullut pois. Tänään aion uskaltautua kokeilemaan jo munakasta jauhelihatäytteellä, mutta varovasti. Kovin kummoisia ei vielä voi tehdä, tuppaa vähän huippailemaan ja tulee huono olo helposti. Ja on tuo maha vielä toooosi arvaamaton. Koko ajan on valmius pinkoa vessaan ja äkkiä!

Mutta sitten tuohon otsikon aiheeseen. Tämä postaus minun piti tehdä jo keskiviikkona, mutta olosuhteista johtuen se nyt venyi tähän päivään asti. Gwenndelin haastoi bloginsa lukijat kertomaan päivästään kuvina, ja minä sitten tiistaina otin pitkin päivää kuvia sen päivän jutuista. Tylsääkin tylsempi päivä ja lisäksi siihen vielä osui ne uutiset siitä, ettei minua valittu siihen työpaikkaan. Mutta tässä nyt tulee 

Freyan päivä 15.1.2013

Heräsin klo 6.30. Mietin, miten ihmeessä saan aamun kulumaan odottaessani soittoa töistä... Lueskelin vielä sängyssä vähän aikaa Sunnevaa.

Kävin läpi edellisenä päivänä hakemani Oriflame-paketin sisältöä ja laskua. Kokeilin uusia lakkoja ja selailin uutta esitettä.

Voi kyllä. Katsoin Tunteita ja tuoksuja ja olin  juonesta ihan pihalla. Aika mateli.

Energiaa voimapuurosta! Freyan voimapuuro: Nalle KuntoKaurapuuroa, raejuustoa, suklaanmakuista proteiinijauhetta.

 Not so happy... Puhelu tuli ja mieli meni matalaksi... mutta kyllä se tästä. Eikun vaan rahkaa naamariin ja päivä jatkuu.

Tässä jo iloisemmalla ilmeellä lähdössä salille!

Tämän "metsäpolun" poikki kun kipaisen, niin olenkin jo melkein perillä!

 Käytävän varrella pukkariin mennessä LesMillsin mainokset kannustavat jo liikkumaan :)

Cardion jälkeen jotain venyttelyntapaista... Eiks mulla oo "ihanat" luurit? ;) Mulla ei oikein nuo korvanapit kestä korvissa, niin pakko pitää tuollaisia kömpelöitä läppiä.

Dinner! Kalkkunan fileetä ja uunijuureksia.

Illalla rentoilua sohvalla Sunnevan ja TV:n parissa. Enpä arvannut, että seuraavat päivät menevätkin tässä makoillessa ihan kokonaan...

Kauhea väsy oli ja vähän huono olokin. Ilmeisesti tauti jo vähän ennakoi tuloaan, mutta tässä vaiheessa en vielä sitä osannut pelätä. Sänky kutsui jo ennen kymmentä, mutta sitten se varhainen aamuherätys seuraavana päivänä olikin aika raju...

Noniin. Siinäpä osasia yhdestä päivästäni tällä viikolla. Nyt haastan minäkin kaikki blogini lukijat tekemään samanlaisen! Eli kerro kuvina jostakin päivästäsi! :)

10 kommenttia:

  1. Olipas kiva postaus! Mutta voi harmistus tuota vatsatautia :( työkaveri päivitti myös perjantaiyönä oksutaudin iskeneen :/ ja mä oon menossa taas vyöhyketerapiaan huomenna ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tää on ollut kyllä tosi inhottavaa... Mie en itse asiassa oksentanut kuin kerran (silloin kun tauti alkoi keskiviikkoaamuna), loppuaika on ollut "vain" rajua ripulointia.

      Oi, miekin haluaisin joskus kokeilla vyöhyketerapiaa, en oo vielä saanut aikaiseksi.

      Poista
  2. Kiitos haasteesta, täytyykin joku päivä tehdä :)

    VastaaPoista
  3. Kyllä se kroppa siitä pikkuhiljaa palautuu pöpön jäljiltä, nestettä vaan kroppaan ja varovasti ruokakokeiluja niinku oot tehnytkin :) Voimahalaus!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos voimahalista! <3 Aika hyvin on jo palautuminen alkanut! Maha vielä rolisee ja valittaa, mutta ruoka ja juoma on pysynyt sisällä ja huomaa, miten se voimistaa oloa koko ajan. :)

      Poista
  4. Tää oli kiva postaus! :) Voisinkin ottaa haasteen vastaan ja toteuttaa sen tässä joku päivä.

    Eiköhän toi tauti ole kohta ihan lopullisesti selätetty, ja pääset takaisin normaaliin rytmiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siun päivä oiskin kiva nähdä! <3

      Kyllä jo odotan hartaasti sitä normaalia rytmiä. Sairastelu on kylllä niin pyllystä!

      Poista
  5. Tääpä oli kiva idea! Pitääkin kokeilla joku päivä jos muistais kuvailla :)
    Paranemisia sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin, eikun kiertoon vaan! Kiitos, kyllä tämä tästä taitaa selkiytyä! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...