maanantai 14. tammikuuta 2013

Week 2 / What's New?

Jeps, jospa minäkin alkaisin laittaa tänne viikoittain menneen viikon liikuntasaldon, niin on sitten itsekin helppo seurata eroja ja yhtäläisyyksiä eri viikoilla. Nyt kun on taas HeiaHeiakin käytössä, niin sieltäpä on helppo aina viikon treenit tänne laittaa. Eli minun viime viikkoni näyttää tältä:


Millaiseksi sitten olen ajatellut treeniviikon nyt alkuvuodesta? Kuten eilen kirjoitin, minulla on alkamassa uusi 3-jakoinen saliohjelma. Alustavasti nyt ainakin suunnitelma olisi seuraavanlainen: 1. treeni: selkä ja takaolkapäät, 2. treeni: rinta, hauikset ja ojentajat, 3. treeni: reidet, pakarat, pohkeet. Vatsat pyrin tekemään treenipäivien 1 ja 3 päätteeksi riippuen aina myös siitä, miten treenipäivä sattuu suhteessa BodyPumpiin ja BodyBalanceen (joissa molemmissa on kuitenkin vatsaosuus). Pumpissa olisi siis tarkoitus käydä kerran viikossa, samoin balancessa. Ajattelin balancepäivästä muuten lepopäivää, eli silloin olisi täysi keskittyminen kehonhuoltoon. Sitten viikkoon täytyy tulla yksi täyslepopäivä, jolloin ei ole ollenkaan liikuntaa. Aerobistakin haluan edelleen jatkaa, sillä rasvaa olisi poltettavana. Tuosta salitreenijaosta sen verran, että mulla oli toivomuksena keskittyminen takaolkapäihin ja yläselkään näiden olkapäävaivojen vuoksi. Sinne pitää saada nyt voimaa lisää. Lisäksi tosiaan kuten eilenkin valitin, reidet ja peppu ovat minun heikko kohtani, joita pitää alkaa treenata kunnolla. Onneksi niille tulee jonkin verran hommia myös pumpissa ja balancessa.

Päivät menisivät siis siten, että 3 päivänä sali, 1 päivänä pumppi ja 1 päivänä kehonhuolto = balance. Lepopäivän lisäksi jäljelle jää siis vielä yksi päivä, jonka ajattelin sitten olevan se aerobinen. Se tarkoittaa esim. juoksumattoa ja/tai crossaria tai vaikka jotain ryhmäliikuntaa. Sitä combatia jos joskus saisin lähdettyä kokeilemaan... Rivitanssi ei ollut niin rankkaa, että siitä voisi olla kunnolliseksi aerobiseksi treeniksi (voihan se tietty olla, että jatkossa kovenee) ja katsotaan nyt, pidänkö sen mukana vähän niinkuin ylimääräisenä tässä mukana vai en. Joillekin sali/pumppipäiville sitten tuntuman mukaan aamuaerobista. Ja yläkropan salitreenien päätteeksi voisi sitä 20 min. intervallia jatkaa. Katotaan, miten tällä jaksan mennä ja miten uusi saliohjelma lähtee käyntiin, kun vielä olen käynyt testaamassa sitä ohjelman laatijan kanssa.

Loppuun vielä ihan off topicina kuvaa eilisestä herkkuateriasta, jolla mieheni minua hemmotteli <3

Naudan sisäpaistia, keitettyjä perunoita, punaviinikastike, rucola-punasipulisalaatti :P
Ja jälkkäriksi vadelmarahkaa :P


6 kommenttia:

  1. Oi, hyvännäköinen ateria, nam! Ihania nuo miehetkin kun viitsivät meitä naisia hemmotella hyvillä, terveellisillä ruuilla! ;)

    Ja hyvältä kuulostaa sun liikunnat. Tosiaan, itse teen usein yhden treenin niin, että on juoksu+salitreeni, nimenomaan näin päin, niin ei siinä paljon tarvitse enää lämmitellä salia varten! Tulehan kertomaan, mitä sun uudet saliohjelmat sisältävät ja fiiliksiä kans!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää se olikin! :) Meillä mies on innokkaampi kokkailija kuin minä, ja tykkää tehdä nimenomaan tuollaista parempaa ruokaa. Usein meillä meneekin niin, että mie teen arkiruuat ja mies viikonloppuisin. Ja molemmilla tätä nykyä suht samanlainen ruokavalio, niin se käy oikein sopivasti! :)

      Tuostahan on ollut iät ajat vääntöä, että kannattaako aerobinen osuus tehdä mieluummin ennen vai jälkeen salitreenin. Ite oon nyt kallistunut siihen, että salipäivinä se pääasia on saada lihakset kunnolla töihin, ja siksi teen mahd. intervallin vasta treenin jälkeen, ettei lihakset ole jo valmiiksi väsyksissä ennen kuin itse treeni alkaa. Jos teen aamuaerobisen salipäivänä, käyn sen aamulla tyhjällä mahalla ja sitten uudelleen salille treenaamaan/pumppiin vasta iltapäivällä tai illalla. Toki kevään ja kesän koittaessa kuvaan astuu taas ulkojuoksukin, ja se toimii sitten hyvin aamuaerobisena. Tosin jos saisin sen työpaikan, niin saattaisi mennä suunnitelmat vähän uusiksi.

      Poista
    2. Oi, hieno jako sulla ja miehelläsi! munkin mies on nyt löytänyt innon ruuanlaittoon, nimenomaan itämaisiin ruokiin, ja minä kiitän ;)

      Joo. Ehkä se on jsut vähän tavoitteistakin kiinni, miten päin on hyvä. Itellä ei oo lihaksien kasvu tärkein, vaan nimenomaan juoksu, jolloin koen, että se on hyvä hoitaa tuoreilla jaloilla ja sen jälkeen imetään vielä loput mehut lihaksista! Minähän siis usein juoksen salille, ja siinä tulee yhdistettyä aerobinen ja sali. :)

      Pääasia, että löytää itselle sopivan keinon liikkua ja toimia! Jeep, työllä on tapana häiritä liikuntaa, mutta toivon silti, että saat sen paikan! :)

      Poista
    3. Hih, oon sanonut monesti miehelle, että on onni kun on mies, joka osaa ja haluaa laittaa hyvää ruokaa! Ja nykyään on vielä tuo terveysaspektikin siinä mukana.

      Totta, tavoitteethan sen ratkaisee! Ja muutenkin kaikkihan me ollaan yksilöitä ja toiselle sopii paremmin toisenlainen tyyli kuin toiselle. :) Sulla kun päälaji ja tavoitteet on juoksussa, niin salitreenihän on varmasti sitä tukevaa treeniä ja niinhän sen pitää mennäkin. Mulle juoksu tai muu aerobinen on sitä rasvanpolttoa ja aerobisen kunnon parantamista ja ylläpitoa. Jos haluaa lihaksia näkyviin, täytyy saada rasvaa pois!

      Joo, kyllä miekin toivon. Jännittää ihan hulluna. Huomenna pitäis tulla tieto.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Voi kuule, ei sitä tiiä millon se tuolla jossain kulman takana odottaa! ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...