maanantai 10. joulukuuta 2012

Shop 'til You Drop Vol. 2

Kiirettä pitää tämä viikko! Tarkoitus olisi saada viimeisetkin tehtävät valmiiksi ja opinnot pakettiin tämän viikon aikana. Nytkin yritän vaan tässä pikaisesti päivittää kuulumisiani. Klo 6 oon aloittanut jo tänä aamuna kirjoittamisen ja pikkuinen aivotuuletus tähän väliin. Tällä viikolla täytyy nuo opinnot laittaa etusijalle ja salillakäynnitkin (ja bloggaamiset) suunnitella sen mukaan, miten ehdin. Sitten kun opinnot ovat pulkassa, ei tarvitse enää potea huonoa omaatuntoa siitä, että lähden salille sen sijaan, että istuisin kotona lukemassa tai kirjoittamassa! :) Kyllä minä niiiin nautin sitten, kun on valmista. Oon jo ajatellut, että varmasti oudoltakin tuntuu, kun melkein kolme vuotta on ollut elämä sitä, että koko ajan on niskassa joku tehtävä tai muu opintoihin liittyvä juttu mitä pitäisi tehdä. Ja sitten sitä ei yhtäkkiä enää olekaan, ja saa lukea hyvällä omallatunnolla jotain romaania tai muuta kirjallisuutta vain huvikseen. Siksikin yritän nyt saada ne opinnot valmiiksi, että ens viikolla voisi sitten keskittyä vaan jouluvalmisteluihin. Onhan tuota siivoamista, saunanpesua, leipomista ynnä muuta. Mutta se on kivaa sitten, kun ei tarvitse samalla miettiä mitä koulujuttuja vielä pitäisi tehdä. Ja siinä välissä käydä siellä salillakin ihan rauhassa. :)

Sit vähän noista shoppailuista. Tällaisen topin ostin perjantaina Seppälästä. Oli niin ihana ja vähän erikoinen, että oli pakko ostaa! Hah, tuo päällä kun kesäauringossa lähtee kaupungille, niin tulee rinnukseen reikärusketus!

toppi: Seppälä, vyö: Lindex, housut: Cubus 

Kuopion ostosreissu lauantaina ystävän kanssa oli aivan huippu, vaikka loppua kohti hyydyttiinkin. Ei vanha enää jaksa samalla tavalla kuin joskus... No mutta olihan se pitkä päivä: lähdettiin aamulla klo 8 ja illalla oltiin kotona klo 20. Kauppakeskuksessa ja Ikeassa vietettiin 8 tuntia, joten aika tehokasta. Ei tarvinnut miettiä jalkatreenia sen päivän päätteeksi :D Tässä joitakin ostoksia:


Lila Puman treenitoppi löytyi aika huippualennuksesta Budgetista (16 € jäi hintaa!), musta Better Bodiesin toppi on Gazozilta ja shortsipyjama Gina Tricotista. Sit tuossa Puman topin päällä on yksi kirjain (näkyy aika huonosti) lelukaupasta, josta ostin kummitytölle hänen nimensä kirjaimet, jotka voi laittaa oman huoneen oveen <3 Joulupukin konttiin menevät ne. Ostin samaisesta lelukaupasta myös toisen ystävän tytölle leikkipiknik-korin, jossa on mukana pieni astiasto. Miehelle lähti Gazozilta Gaspin mesh-salihousut, pukinkonttiin nekin. Mutta voi että minua jäi harmittamaan! Kun kokeilin Gazozilla jo pitkään haluamiani BB:n jazzpantseja, niin (kuten arvelinkin), niissä oli aivan liian pitkät lahkeet minulle tappijalkaiselle. Koko oli M ja muuten hyvä ja ihanat päällä, mutta ne lahkeet... :( Kokeilin kyllä myös niitä normilahkeisia camo-trikoita ja voi että ne olivat niin ihanat! Mutta en todellakaan raaski maksaa 90 euroa niistä. En ainakaan nyt. No, aina ei saa mitä haluaa. Itselle vaan tämä vaatteiden ostaminen on vielä niin uutta ja hienoa, että haluaisin ostaa kaikki ihanat vaatteet! Kun ei tarvitse enää tyytyä vain niihin, mitkä sattuvat mahtumaan päälle...

Noniin, oliskohan nyt vähän aivoja tuuletettu? Takaisin koulujuttujen pariin. Niin, ja tänään alkaa meillä salilla uusi bodypump-ohjelma! Sitä kyllä odotan mielenkiinnolla, pitää sitten jossain välissä yrittää kirjailla tännekin tuntumat siitä.

Mukavaa talvi- ja treeniviikkoa! :)

15 kommenttia:

  1. Tsemppiä opiskeluun! Tiedän miltä tuntuu, mutta kyllä se fiilis sen jälkeen on huikea! :)

    VastaaPoista
  2. Ihanat nuo punaiset farkut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie kyllä tykkään niistä myös! Mulla on samanlaiset mustanakin. :)

      Poista
  3. Kirjoita joulupukille camoista ;)

    Tsemppiä viimeisiin puserruksiin opintojesi parissa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, joulupukilla taitaa olla jo säkin suu kiinni miun osalta tänä jouluna. :D Kiitos tsempistä!

      Poista
  4. Minäkin odotan joululomaa ja romaaniin tarttumista, tenttikirjat ja esseemateriaalit ovat vieneet minunkin aikaa ihan liikaa viime vuosina. :)

    Sinulle on tunnustus blogissani. :)

    VastaaPoista
  5. Onnittelut opintojen loppusuorasta :). Itse sain juuri pakettiin uuden sivuaineen ja kyllä on ihana, kun voi....melkein keskittyä vaan treenaamiseen (ja bloggailuun ;) ), mitä nyt työt haittaa tuota vapaa-aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnittelut! :) Mie toivon, että saisin ihan vakituista työtä nyt kun nuo opinnot ovat kasassa. Sit vois "vaan" käydä töissä ja loppupäivä ois sitä omaa aikaa, jonka voi käyttää niinkuin haluaa. Hah, esimerkiksi salilla! :D

      Poista
    2. Minkä tyyppiseen työhön valmistut?

      Poista
    3. Tein (tai siis teen, vielä vähän kesken!) avoimen yliopiston informaatiotutkimuksen perus- ja aineopinnot (kirjasto- ja tietopalvelualan opintokokonaisuus), joka pätevöittää miut kirjastotyöhön. Pohjalla on AMK-tutkinto.

      Poista
  6. Maali häämöttää jo :) On yks parhaimpia hetkiä saada opinnot päätökseen ja vaan nauttia vapaa-ajasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Voi että jo odotan sitä! :) No, eikun vaan taas näppis sauhuamaan. Mitä nopeammin, sitä nopeammin...

      Poista
  7. Mulla oottaa kuus biologian kirjaa tuolla kans oottamassa vaan avaamista eli kovat tsempit täältä opintoihin :)

    t hanna
    painoprojekti2013.blogspot.fi

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...