maanantai 19. marraskuuta 2012

Blogs n' Books

Olen alkanut vasta viime aikoina kunnolla lukea treeniblogeja, ja niiden innoittamana sain ajatuksen myös oman blogin aloittamisesta. Blogia kirjoittamalla ja toisten blogeja seuraamalla huomaa kehityksen, varsinkin jos ei ole aiemmin pahemmin merkkaillut edistymisiään mihinkään. Minä merkkaan syömiset ja painon Kalorilaskuriin ja treenailuja HeiaHeiaan, mutta haluan kirjoittaa myös fiiliksistä ja seurata omaa menoa tätä kautta. Sekä myös toisten samanhenkisten blogien seuraaminen on antoisaa. Voi hihkua mukana toisten onnistumisissa ja toisaalta olla tsemppaamassa silloin, kun sitä tarvitaan. Bloggaamisen vuorovaikutuksellisuus onkin mielestäni yksi sen parhaista puolista! Samalla saa myös tietoa treenaamisesta ja syömisestä, treenivaatteista ja kaikesta sen sellaisesta, you know! Aina täytyy kuitenkin pitää mielessä, että mikä sopii toiselle, ei välttämättä sovi itselle. Myös kuvat muutoksista ja kehittymisestä ovat hyvin inspiroivia: kiitos kaikille teille, jotka niitä blogeissanne julkaisette! :)

Luetteko te, tai selailetteko edes, kirjoja aiheesta? Minä olen muutenkin kirjojen ystävä, joten myös tämän alan kirjoja on tullut paljon kahlattua. Tässä pari tämän hetken suosikkiani:

Sundell, Jan: Hanki lihasta, polta rasvaa (2012)
Tämä kirja on ollut lainassa kirjastosta jo muutaman uusintakerran verran. :) En raaski vielä palauttaa, siihen nimittäin on hyvä aina palata tarkistamaan jotain juttuja. Haluaisin kyllä ihan omaksi! Tämänhetkisen saliohjelmani olen koonnut kirjan ohjeiden perustalle. Kun kirjailija itse on sisätautien erikoislääkäri ja kokenut kehonrakentaja, on uskottavuus aika kohdillaan. Tässä linkki myös Lihastohtorin blogissa Sundellin artikkeliin Lihasvoimaharjoittelu on ihmelääkettä. Kannattaa tsekata sekin!

Delavier, Frederic: Lihaskuntoharjoittelun perusteet (2013)
Tämän kirjan 3. painos julkaistaan ensi vuonna, itselläni on siis lainassa (taas useamman uusintakerran ajan ollut :D) vuoden 2006 painos. Kirjassa on hyvin tarkoin ja havainnollisin piirroskuvin käyty läpi koko kroppa ja mihin lihakseen ja millä tavalla mikäkin liike vaikuttaa. Paljon tietoa anatomiasta ja mielestäni tämä on hyvä tietopaketti jokaselle treenaajalle tasosta riippumatta. Kun uusi painos ilmestyy, meinaan ostaa ihan omaan hyllyyn.

Delavier, Frederic: Belle Ligne (2004)
Delavierin kirja naisille suunnattuun treeniin. Tästä pidän myös ja on oivallinen tietopaketti nimenomaan meille naisille. Luulen kuitenkin, että tähän talouteen hankitaan tuo toinen Delavierin kirja, koska taloudessa asuu myös treenaava mies ;).

Onko teillä jotain kirjasuosikkeja liittyen liikuntaan ja/tai ruokavalioon?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...