perjantai 30. marraskuuta 2012

Off Topic: Red vs. Purple

Nyt tulee ihan jotain muuta asiaa kuin treeniä. Varasin ajan kampaajalleni ensi viikoksi ja en nyt osaa päättää. Punaista vai violettia? Violettia vai punaista?

En siis ole koko päätäni värjäämässä sentään, mutta jotain näiden tyylien väliltä ajattelin (ilman etutukkaa!):

Kuva täältä
Kuva täältä


Kampaajani kanssa keskustelimme, että se väri varmaan valikoituu vasta siinä vaiheessa, kun hius on vaalennettu. Eli tarkoitus on siis vaalentaa latvoja, ja niihin sitten se väri laittaa. Riippuu vaaleuden asteesta, mikä värisävy siihen tarttuu parhaiten ja mikä näyttää parhaimmalta. Minullahan on ollut sekä punaista että violettia aiemminkin. Ihan kokopunapäänä viihdyin useammankin vuoden ja sitten myöhemmin värjättiin osa hiuksista mustaksi. Siitäpä näytettä allaolevassa ekassa kuvassa, joka on otettu meidän häistä vuonna 2009. Myöhemmin sitten halusin vaihtaa tummempaan ja laitettiin violetteja raitoja mustalle pohjalle, esimerkkiä näkyy tuossa tokassa kuvassa.

 



         






Sittenpä vaihdoinkin ihan kokomustaan ja tässä oon viihtynyt hyvin. Nyt kuitenkin tuntuu, että ois kiva taas vaihteeksi kokeilla jotain piristystä. Ja saahan sen mustan sit takaisin jos tuntuu siltä. Vaikka se päätös tosiaan tehdään varmaan sit vasta kampaajalla, niin ois kiva jos mulla ois edes jonkinlainen näkemys siitä, kumpaan mieluummin kallistuisin... Mielipiteitä otetaan vastaan, jos jollain on asiaan jotain sanottavaa :) Niin, ja nuo molemmat hiustyylini ovat saman luottokampaajani käsialaa, jonka näkemykseen aion taas luottaa!

9 kommenttia:

  1. Toi punainen sopii sulle ainakin todella hyvin, vaikka kummmatkin on kivoja!

    VastaaPoista
  2. toi liukuvärjätty liila vois kyllä olla siisti :)

    VastaaPoista
  3. punanen näyttää upeelta sun ihoo vasten, ite kallistuisin siis punaiseen päin :)

    VastaaPoista
  4. Noi kummatkin näyttää kyllä tosi makeilta! Toi lila vois olla sellanen vähän "erikoisempi" (hyvällä tavalla siis), mutta toisaalta toi punainenkin näyttää siulla tosi upeelta :) Ota molemmat ;)

    VastaaPoista
  5. Violetti on tosi makee, sille pointsit!
    -Maarit

    VastaaPoista
  6. Liukuvärjätty violetti näyttää makeelta, samoin tuo hääkuvan tukka! :)

    VastaaPoista
  7. Minä eka ajattelin että punainen mieluummin, mutta sitten kun näin nuo kuvat, niin en kyllä osaa enää sanoa - kumpikin on ihan tosi, tosi hyvä. Punanen - violetti - punanen... en osaa sanoa. Miusta nuo etuhiuksetkin näyttää tosi kivoilta itseasiassa.

    VastaaPoista
  8. Hihiih, ihania kommentteja! Taitaa tuo violetti olla nyt hienoisessa johdossa, vaikka ette oo mitenkään kauheen helpoks valintaa vielä tehneet kun kerran molempi käy ;D

    Joo näyttää otsatukkakin kivalta, mutta nyt kun oon vihdoin saanu sen kasvatettua tasapitkäksi niin en varmana pätkäise takaisin! ;)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...