Miksi treenaan?

Treeniblogeissa on viime päivinä pohdittu "posekuvia" ja kuvaamista salilla ylipäänsä. Omat näkökulmansa ovat tuoneet esille ainakin Hanna, Pia ja Petra. Ite oon tästä sitä mieltä, että jokainen julkaiskoon blogissaan millaisia kuvia haluaa, se ei oo miulta pois. Ei miun ole mikään pakko seurata blogia, jos sen kuvat ärsyttää. Yleensä mie tykkään blogeista, joissa on kuvia. Miusta on kiva nähdä, minkä näköisiä ihmisiä blogitekstien taakse kätkeytyy, ja kyllä se bloggaajan persoonakin välittyy paremmin, jos vähän on hajua bloggaajan ulkoisesta olemuksesta. Ja treeniblogeihin kuuluu miusta ne hikiset irvistyskuvat, ja kyllä, myös ne posekuvat! Joskus voi tietty hehkuttaa uusia treenivaatteita vähemmän hikisellä ilmeellä :D. Treeniblogissa miun mielestä "saa" olla silti muitakin kuin treenikuvia, jos bloggaaja kirjoittaa muustakin. Eihän meidän elämät ole pelkkää treeniä ja on mukava nähdä myös muita elämänmakuisia kuvia. Rehellisesti sanottuna blogi ilman mitään kuvia on miusta vähän tylsää luettavaa. Kuvat tukevat ja katkaisevat tekstiä miusta kivasti.

Vähemmän onnistunut posetus :D :D

Mutta lähinnä mie nyt aattelin kirjoittaa kuitenkin siitä, mikä on miun visio ja varsinkin missio tällä hetkellä. Miksi mie treenaan, mitä haluan, mitä tavoitteita miulla on? Suvi julkaisi eilen tosi hyvän tekstin siitä, miten aina joku toinen tekee paremmin ja kuinka kaikilla muka-pitäisi olla sama tavoite:

Blogeissa tuntuu olevan päällä käsitys, että kaikki meistä tähtää siihen supertimmiin kroppaan ja että salaisesti meistä jokainen haluaa rasvaprosentin 16 ja six-packin. -Suvi

Vanessa Tib

Joo, olisi miustakin kiva saada tuollainen kroppa kuin Vanessa Tibillä. Mutta, rehellisyyden nimissä, ei se ole todellakaan miun tavoite. Oon realisti: ei näillä geeneillä eikä näillä tottumuksilla. Mie oon kyllä melkoisen armoton ja perfektionisti itteeni kohtaan, mutta tuollaisen kropan saavuttaminen on jo utopiaa, not gonna happen! Ja miksi pitäisikään? En mie oo koskaan hinkunut miksikään malliksi tai puhumattakaan jostain kisalavoista? Nuo naiset on noissa kuvaustilanteissa kireimmillään dieettien päätteeksi, ei nekään näytä tuolta 365 päivänä vuodesta. Toiseksi: tuskin kovin moni liikkuu moisissa pikkupikkuvaatteissa ympäriinsä lihaksiaan esitellen varsinkaan näillä leveyasteilla kuin korkeintaan kesäkuumalla uimarannoilla. Kuka tuota kroppaa näkee talvipakkasella paksujen villapaitojen ja toppahousujen alta? Okei, pointtihan on se, että tätä tehdään itselle, ei muille. Siinäpä se raja sitten ehkä meneekin sen suhteen, mitä tavoitteita kullakin on. Koska jos tavoittelet kisalavoja, siun on pakko ajatella myös sitä paljon, että miltä näytät muiden silmissä. Jos teet vain omaksi iloksesi, ei tätä ole pakko ottaa huomioon ja voit tehdä vain(?) sen, mikä itseäsi miellyttää.



Loving THIS!

Miksi mie siis treenaan? Mikä on miun tavoite?

Ylläoleva kuva kiteyttää melko hyvin ainakin tuon treenauspuolen. Oon vaan oppinu rakastamaan sitä tunnetta salilla, kun lihakset tekee sitä työtä ja pystyn voittamaan itseni. Miun lähtökohdat on kuitenkin laihduttamisessa ja sieltä on jäänyt kieltämättä sitä asennetta, että sen painon pitäisi edelleen pudota. Vaikka eihän se niin mene, jos haluaa lihasten kasvavan.

Treeni ja tämä nykyinen elämäntapani muutenkin on myös tapa hallita. Miun elämässä vallitsee sellaisia isoja asioita, joiden muuttamiseksi mie ite en voi juurikaan tehdä. Joiden eteen kuitenkin on tehtävä isoja päätöksiä ilman, että lopputuloksesta on mitään varmuutta. Asioita, jotka ovat useimmille melkeinpä itsestäänselvyyksiä, että ne tapahtuvat sitten kun on oikea aika. Kun en itse pysty hallitsemaan yhtä tärkeimmistä asioista elämässäni, oon kohdistanut tuota kontrollointia sitten tähän kehonmuokkaukseen. Tämä on sentään asia, johon vain mie ite voin vaikuttaa. Joo, eli jos langat ei oo miun käsissä, mie hermostun.

 

Tärkein syy treenaamiselleni on kuitenkin se, mitä siitä on seurannut. Terveempi ja aktiivisempi kroppa, parempi mieli. Ykkösenä tulee siis terveysaspekti. Kakkosena silti se ulkonäkö. Kun oot ikäsi kuullut olevasi lihava (vaikken oikeesti ees lapsena ollut, silti kiusattiin koulussa siitä), niin se jättää jälkensä. Ja ulkonäkö on itelle tosi herkkä asia. Hirmu vaikea on itseänsä nähdä kauniina tai ok-kroppaisena. Silti yritän antaa itelleni armoa ja kehua, jos joskus peilistä ei tuijotakaan se lihava valas, vaan ihan kivannäköinen 3-kymppinen nainen. Hirmu vaikea on myös ottaa vastaan kohteliaisuuksia toisilta. Tärkeimmät tavoitteeni ovat siis terveyden ja ulkonäön paraneminen ja ylläpito. Sekä itseni voittaminen!

Tiiän, että ite sorrun liikaa vertaamaan itteeni muihin. Toisilla on aina timmimpi kroppa, ne jaksaa käydä enemmän lenkillä tai jumpassa ja nostavat enemmän penkistä kuin mie. Tää ajattelutapa pitäis todellakin lopettaa kokonaan ja tehdä oman kehityksen ja jaksamisen mukaan. On sitä paitsi ihan hullua verrata itseään 10 vuotta nuorempiin, joilla monella on lapsuudesta asti jotain liikuntataustaa. Niin kuin nyt monella treenibloggarilla on. Mie oon kuitenkin pian 34-vuotias ja oon löytänyt liikunnan elämääni vasta muutama vuosi sitten. Ja ei, nää ei oo tekosyitä velttoilulle, vaan ihan totista faktaa, että ei se kroppa samalla tavalla jaksa ja palaudu kuitenkaan kuin 24-vuotiaan kroppa. Vaikka ite oonkin nyt sata kertaa paremmassa kunnossa kuin 10 vuotta sitten. Ja sepä onkin se miun oma historia, johon miun elämä suhteutuu eikä niihin, jotka nyt kaksikymppisinä ovat elämänsä kunnossa.

Samaan syssyyn on todettava kuitenkin myös se, että miun kroppa ei todellakaan anna enää anteeksi samalla tavalla jotain löysäilykausia kuin nuoremmilla. Moni hehkuttaa blogissaan, kuinka löysäily ei näy eikä tunnu missään (ja vilpittömästi: onnea teille!), mutta miullapa näkyy ja tuntuu! SILTI:

Kyllähän se aina ärsyttää, mutta niin kuin Piakin on monesti todennut, jos syöt karkkipussin tai sipsejä, tottakai siitä on seurauksensa. Turha valittaa. Silti mie valitan, se on vähän sitä ittensä ruoskimista. Enemmän oon kuitenkin siirtymässä siihen ajatteluun, että kun mie oikeasti nautin hyvästä ruuasta, suklaasta, viinistä ja oluestakin, niin miksen mie voi tehdä niin aina välillä? Jos kuitenkin perusasiat syömisessä on kunnossa, niin antaa mennä vaan sillon kun sitä herkkua on tarjolla! Pitää osata nauttia hyvistä hetkistä, ja myös herkutteluhetket kuuluvat niihin.

No, tästä nyt tuli ihan kamalan pitkä ja sekava postaus. En tiiä, tajuaako kukaan pointtia tästä. Eli mie olen nyt ite yrittämässä enemmän siirtyä siihen suuntaan, että en vertaisi itteeni muihin, vaan teen treenit sen mukaan mikä miulle on parasta. Edelleen tavoittelen lihaskasvua ja kiinteyttä, se on selvä. Mutta teen sen omilla ehdoillani, tärkeimpänä oman kehon ja mielen hyvinvointi. Voin saada muilta (treenijutuista JA niistä kuvista!!) inspiraatiota ja tsemppiä, mutta pyrin olemaan vertaamatta itseäni muihin liikaa. Me ollaan kaikki yksilöitä. Ja jokainen tehköön niin, minkä itselleen kokee parhaimmaksi, olipa tavoitteena sitten kisalavat tai omaksi iloksi treenaaminen.

P.S. Ja muuten, miun blogin nimessä tuo sana "fit" ei muuten viittaa siihen, että Freyasta tulis fittimimmi just niin kuin esim. tuo Vanessa Tib, vaan se on suora käännös sanasta "hyväkuntoinen".