sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Week 5 : Awesome!

Tämä viikko on kyllä ollut treenimielessä huippu. Energiaa on riittänyt ja tekemisen meininki säilynyt yllä koko viikon. Myös yöunet ovat olleet makoisia (itse asiassa jo parin viikon ajan) enkä ole aamuöisin heräillyt muuten kuin vessaan, ja silloinkin saanut taas heti unenpäästä kiinni. Itse ajattelen, että tähän tämän viikon energisyyteen on yksi syy tosiaan niissä beetasalpaajien lopetuksessa. Toinen syy on varmaankin se, kun nyt olen parin viikon aikana vihdoinkin onnistunut lisäämään kaloreita jokapäiväiseen ruokavaliooni. Laitankin tähän loppuun vielä tämän viikon saldot Kalorilaskurista. Kismittää vaan, kun painokin nyt on noussut pari kiloa, ja se pyörii taas siellä 67 kilossa. Mutta kai se oli odotettavissa kaloreidenlisäyksen seurauksena.

Liikunnat Heiaheiassa, vko 5

Lisää pontta salitreenin puolelle on ehdottomasti tuonut uusi treeniohjelma, joka oikeastaan käynnistyi kunnolla vasta tällä viikolla. Ja tälläkin viikolla oikeastaan vasta osittain, vieläkään en ole yhtään treeniä 3-jakoisestani tehnyt aivan niin kuin se siinä paperilla lukee. Huomenna alkaa siis työt, joten nyt joutuu vähän sumplimaan noita treeniaikatauluja, koska teen 2-vuorotyötä. Eihän se salitreeneihin niin vaikuta, mutta balanceen ja pumppiin kyllä. Ensi viikko näyttääkin siltä, etten pääse koko viikkona yhteenkään pumppiin. Mutta! Eilen pumpin jälkeen kyselin ohjaajalta, olisiko milloin tulossa BodyCombatista tekniikkatuntia. Ei kuulemma ollut suunnitelmissa nyt, mutta ensi sunnuntaina on salillamme avoimien ovien päivä! Silloin siis salille ja jumppiin pääsevät kaikki ilmaiseksi. Jumpat ovat puolen tunnin mittaisia, ja combatkin on mukana. Ajattelin ilmoittautua sitten tuolle combat-tunnille, jotta pääsisi vähän testaamaan millaista se on.

Klikkaa suuremmaksi
Tässäpä tämä viikko Kalorilaskurista. Paino nousi tuossa keskellä viikkoa ja nyt pysynyt tuossa loppuviikon. Maanantain liikunnalla kulutetut kalorit ovat noin minimit, koska silloin mulla oli vielä se lääke käytössä. En balancessa yleensä pidä edes sykemittaria, oon pari kertaa pitänyt ja sen mukaan sit laittanut kalorit siitä. Huomenna pitääkin ottaa se taas mukaan ja katsoa, muuttuuko lukemat siinäkin. Kalorilaskuri muuten miinustaa sykemittarista ilmoitetusta lukemasta peruskulutuksen pois, eli tuolla saa sitten tietää sen todellisen liikunnalla kulutetun energian, kun peruskulutus on jätetty pois. Jos laskee suoraan sykemittarin antamat kalorit, niin se ei siis ole todenmukainen liikunnalla kulutettu energiamäärä, se on hyvä muistaa. Liikkuessakin toki elimistö kuluttaa lisäksi peruskulutuksen verran ja se näkyy sykemittarinkin kaloreissa. Esimerkiksi miulla eilinen kalorinkulutus liikunnalla (sykemittarin mukaan) oli 641 kcal, mutta Kalorilaskuri hyväksyy siitä liikunnalla kulutetuiksi vain 484kcal, kun se laskee peruskulutuksen pois. Viikon aikana liikunnalla olen kuluttanut siis yhteensä 2040 kcal.

Syömisten osalta kalorit keikkuvat tällä viikolla tuolla 1600 ja 2100 välimaastossa, eli hajontaa on. Tänään on tulossa todellinen mahalasku vain 1321 kcalilla. Olen siis jo loppupäivän syömiset syöttänyt valmiiksi, en usko että ne suuresti tuosta muuttuvat. Ei vaan näköjään lepopäivänä niin nälkä ole enkä ala väkisinkään syömään. Hiilaritkin näyttävät jäävän 60 grammaan. Jee! Mulla on siis nollavaje tuolla käytössä, eli pyrin syömään yhtä paljon kuin kulutan. Tämän viikon tavoitteesta taidetaan jäädä tuon 99kcalin verran, mutta haitanneeko tuo.

Edelleen tuottaa tuskaa katsoa noita yli 1800kcalin päiviä, mutta näillä nyt mennään ainakin jonkin aikaa. Olo on kyllä tosiaan ollut paljon parempi isommilla kaloreilla ja untakin riittänyt. Vähän pelottaa nyt tämän vhh:n aikana miten tuo rasvansaanti nousee, mutta ei kai se pienellä aikavälillä niin haittaa..? Sitten jos paino alkaa nousta enemmän, pitää katsoa tuota kalorimäärää uusiksi. Tosin painonseuranta ei ensi viikon jälkeen voi olla kovin tarkkaa, koska silloin alkaa muutaman viikon pituinen tilanne, jonka aikana paino saattaa nousta useitakin kiloja riippumatta siitä miten syön tai liikun. Se kyllä ahdistaa jo valmiiksi. Mutta tämä viikko siis on ollut hyvä viikko ja siitä olen iloinen. :)

10 kommenttia:

  1. Combat on ihan mahtava laji, mä tykkään!
    Kateellisena lueskelen onnistuneista treeniviikoista, itse ollut käytännössä koko tammikuun puolikuntoinen, en ole päässyt kunnolla treenaamaan :/
    Sun neuvosta rupesin käyttämään kalorilaskuria kiloklubin sijaan, paljon kätevämpi ku vähän perehtyi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh, puolikuntoisena on inhottava olla, mutta silloin keho kaipaakin lepoa. Toivottavasti helmikuu ois sulle suosiollisempi! :)

      Joo kyllä tuo Kalorilaskuri on ihan kätsä kun sitä opettelee käyttämään kunnolla! :)

      Poista
  2. Sie olet huippu! ;) Hei mie haluun joskus tulla tutustuu teijän saliin ja vois järkätä jotku yhteistreenit myös! Miltä kuulostaa?!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siekin oot huippu! <3 Yhteistreenitkin ois huippu! Ainakin sillon ens sunnuntaina onnistuis kun siellä on ne avoimet ovet. Tosin veikkaan, että sali saattaa olla aika täysi. En vielä tiiä mihin kellonaikoihin se sali on kaikille auki. Mie ainakin meinaan siihen puolen tunnin combattiin mennä, en tiiä vielä siitäkään mihin aikaan se on. Ennen sitä tai sen jälkeen (vai oonkohan ihan kuollu sit..?) vois vaikka sopia treffit jos haluut tulla ens sunnuntaina. Vai oisko järkevämpi joskus sellaisena päivänä kun ei ehkä oo niin paljoo porukkaa. En tiiä!

      Poista
    2. Niin ois!! Voidaanko sopia jokin muu päivä kun ens su miulla on toooosi jännittävä päivä tulossa! :) Kerron siitä lisää blogissa viikolla, mutta liitty fitnessmalli juttuihin! ;)
      Katon vähän kalenteria läpi ja laitan siulle facessa tulemaan viestiä! Siekin taidat olla ens vkosta lähtien aika busy kun palaat töihin? Eiköhän myö yhet treffit saada satutettua! ;)

      Poista
    3. Toki voidaan sopia joku muu päivä :) Jees, mullakin nyt kiirettä pukkaa kun työt alkoi ja sen mukaan sit pitää mennä. Mutta eiköhän myö jokin rakonen jossain vaiheessa keksitä ;)

      Nyt alkoi jänskätä mitä siulla on kerrottavana siitä sunnuntaista! Odottaaodottaaodottaa sitä blogipostausta :D

      Poista
  3. VHH:lla sen rasvansaannin tuleekin nousta, älä siitä huoli :) Elimistö ei tarvii yhtään enempää proteiinia kuin sen mitä se tarvii ja jos hiilareita rajottaa, niin mistä muualtakaan sitä loppua energiaa saisi kuin rasvoista? Sitä paitsi niin kauan kuin käytät hyviä rasvoja suhteessa koviin rasvoihin enemmän, niin musta asiat on aika mallillaan :)

    Tosi, tosi tehokas liikkaviikko sulla ollut! Vautsi :D Onks sulla vähän sellanen olo, että ens viikolla "työ tulee häiritsemään harrastuksia"? ;D Nimittäin siltä musta aina tuntuu, kun koeviikon tai jonkun loman jälkeen joutuu täyspäiväsesti kouluun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta turiset, Annie! Jostainhan ne kalorit on revittävä. Tässä just laittelin jo valmiiks laskuriin huomista päivää ja hitto vaan on vaikeaa saada ne hiilarit pysymään sen satasen alapuolella...

      Hahaa, no mulla seuraavan 3kk työ haittaa harrastuksia :D No ei vaiskaan, on ihan huippua mennä taas töihin, mulla on huiput työkaverit. Joutuu vaan sit enempi sumplimaan noita aikatauluja ja ei voi mennä niinku ittee sattuu huvittamaan. Mutta sellaistahan se aikuisen elämä vissiin on.

      Poista
  4. Voin suositella body combatia lämmollä ! Se on semmoista taistelulajien liikkeitä musiikin tahdissa, mutta se tuntuu kuin tehokkaammalta tanssilta :D Oikeen tuntuu kun rasva palaa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oon kyllä kuullu että se on ainakin tehokasta! Mie vähän pelkäänkin, että kuolenko mie sinne!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...