Aina voi tehdä jotain muuta???

Nyt on draivi päällä. Hinku ois päästä salille treenaamaan kunnolla, mutta pakko jarrutella tämän käsi-hartiaseudun takia. Oon nyt käynyt viikon aikana kaksi kertaa siellä fysioterapeutilla teippauttamassa tämän hartian ja tänään oli toisen fysioterapian vuoro. Miulla on myös selkä juminut nyt, kun tuota oikean olkapään asentoa korjataan. Pari yötä on senkin takia mennyt huonosti, kun sattuu selkään. Tänään sitten vähän myös käsiteltiin tuota alaselkää ja kyllä se tuntui auttavan. Uusia teippejä ei nyt laitettu, kun miun iho nyt punoittaa ja on vähän röpelöinen tuosta teippien kohdalta. Kutiseekin vähän. Saa nyt rauhoittua ja varmaan maanantaina laitetaan taas teippiin. Onneksi tällä hetkellä oon niin kiinni tässä liikunnanhimossa, että nyt kelpaa muukin liikunta kuin pelkkä salitreeni. Vaikka kyllähän se sali ois se mitä mieluiten tekisin, mut kun pitää himmata niin pitää himmata.

Lenkille lauantaiaamuna

Kyllähän mie olen jo pitkään miettinyt sitä (ja kirjoittanutkin siitä), miten paljon voi kroppaan vaikuttaa päänsisällä tapahtuvat jutut. Siitä olikin puhetta fysioterapeutin kanssa ja kyllä mie vähän yllätyinkin siitä, miten paljon ne oikeasti voikin vaikuttaa. Oonkin aika varma siitä, että miun tämänhetkinen tilanne on osittain siitä johtuvaa. Kun ei ole henkinen hyvinvointi ollut parasta mahdollista, niin se vaikuttaa kehoonkin. Miun kohdalla varmaankin suoraan ja epäsuoraan. Epäsuoraan siksi, kun miulla on vaan tapana purkaa oloja siihen turhankin kovaan treeniin ja sitten ei kroppa kestä. Tänään sain itseni pakotetuksi lepopäivän viettoon, vaikka hirveesti teki mieli lähteä juoksemaan töiden jälkeen. Nyt kuitenkin järki voitti, kun kuulostelin jalkoja, jotka kuitenkin kaipaavat lepopäivää maanantaisen jalkatreenin ja eilisen combatin jäljiltä. Ja kun sitä pyöräilyä nyt tulee vielä päälle. Juoksulenkin sijaan oon sitten ottanut iisisti ja laittanut ruokaa. Oon myös suunnitellut tulevaa viikonloppua, josta tulee varmasti mahtava! Ollaan menossa mökkeilemään miun kolmen rakkaan ystävän kanssa. Siitä tuleekin sitten muutama treenitön päivä vähän niinkuin pakosti, ja se tulee varmasti tosi hyvään paikkaan. Ystäväterapia on parasta terapiaa <3

Jännä muuten huomata, miten mie tosiaan aina palaan tähän samaan teemaan kropan ja mielen symbioosista. Viimeksi kirjoitin helmikuussa ennen kuin se blogijumi iski. Silloin olinkin ihan pihalla, että mitä miun pitäis tälle kropalleni tehdä. Kun sitä painoa oli tullut läskinä ja sitten lisäksi vielä turvotuksina. Silti halusin jatkaa lihaksenkasvatusta. Nyt on taas kelkka kääntynyt olosuhteuden pakosta ja fokus on siinä, että saisin tätä rasvaa pois. Vaikka oma tahto sanoo, että kovaa treeniä ja lihakset kasvuun, niin järki ja peilikuva sanoo, että nyt ei voi tehdä sitä treeniä niin kuin haluis. Ja treenimotivaatio pitäs saada pysymään yllä samalla.

Minua on suorastaan välillä ärsyttänyt, kun ihmiset sanoo, että et vaan nyt tee salia vaan keskityt aerobisiin juttuihin. Ensinnäkin: kyllähän mie voin vetää jalkatreenit täysillä. Lukuunottamatta sellaisia, joissa tulee hartioille painoa (sattuu olkapäähän). Massaliikkeistä pois jää siis kyykyt. Mutta prässikin on oikein hyvä ja siinä onkin alkanut tulla taas vähän kehitystä. Kohta ollaan jo takas viime kevään prässipainoissa :) En voi myöskään SJMV:a tehdä, kun se rasittaa koko kättä liikaa. Sitten vaan kunnon pakaraliikkeet taljassa. Kyllä niilläkin saa kunnon tuntumaa aikaan, uskokaa pois, kun vaan laittaa tarpeeksi painoa. Mutta niin, että jaksaa viedä sen liikkeen kunnolla alusta loppuun asti. Toiseksi: voin tehdä yläkroppaakin, vaikka se onkin nyt aika haasteellista. Pitää vaan nyt oikeesti yrittää malttaa tehdä vain se, mikä ei tunnu vielä pahalta ja yrittää olla hermostumatta salilla pikkupainojen kanssa. Ja kolmanneksi: kyllä, voin todellakin tehdä muutakin kuin salia. Esim. oon alkanut taas tykätä juoksusta ja haluun kehittyä siinäkin. Myös combat on taas tullut viikko-ohjelmaani jäädäkseen. Mutta: salitreeni nyt vaan sattuu olemaan miulle se laji, josta eniten nautin. Siitä on tullut miulle rakas harrastus eikä sitä voi korvata millään juoksulenkeillä tai muulla. Mie vaan rakastan sitä tunnetta, kun jaksaa nostaa vähän enemmän kuin edellisellä kerralla. Ja tuntee lihaksessa sen mielettömän poltteen. Ja niin, näkee myös peilissä sen muutoksen. Jos joku kokee intohimokseen vaikkapa juoksun tai jalkapallon, niin ei se hänellekään varmasti helppo paikka ole, jos ei pysty tekemään sitä kunnolla loukkaantumisen tai jonkun muun syyn takia. Kyllä miusta sama pätee salitreeniinkin, mutta jotenkin tuntuu, että ihmiset ei sitä oikein tajua. Salin siis voi korvata aina jollain muulla. Ei se ihan niin mene. Ja siksi ärsyttää kun sanotaan: ainahan sie voit tehdä jotain muuta. Mutta terveys ensin. Niin on pakko ajatella, vaikka kuinka kirpaisee.