Anti-treenaaja

Varoitus: Jos olet sitä mieltä, että blogiin pitäisi kirjoittaa vain positiivisia asioita ja hehkuttaa, miten kaikki on niin ihanaa ja mukavaa, niin ei kannata lukea tästä eteenpäin.

Olin ajatellut kirjoittaa tällä viikolla postauksen tai pari aiheesta motivaatio. Kun miulta on toivottu postauksia niistä aiheista. Että kuinka miun motivaatio säilyi laihduttaessa ja miten se nykyäänkin kestää. Mutta taidanpa heivata ne postaukset vielä hamaan tulevaisuuteen, kun nyt sitä motivaatiota ei vaan ole! Ei juuri mihinkään. Se on tää aika vuodesta, kun mie oon vaan väsynyt ja haluaisin käpertyä peiton alle ja herätä vasta jouluna. Koko ajan on hiilarihimo ja ei vaan jaksais. Nyt sitten vielä iski tämä käsihomma, niin jippiaijee.

Paranisko se tuijottamalla äkäisesti?

Mie en ole saanut aikaiseksi mennä kertaakaan salille tällä viikolla. Aikomus oli sekä eilen että tänä aamuna, mutta mie en vaan saanut aikaiseksi lähteä aamulla aikaisin, kun iltavuorot oli molempina päivinä. Okei, tänä aamuna sitten päätin, että olkoon koko treenit tällä viikolla. Kun ei huvita mennä sinne tekemään mitään puolivillaisesti, niin en mene ollenkaan. Eikä se pikku paussi kai muutenkaan niin pahitteeksi ole, kun pieniä kolotuksia on viime aikoina ollut siellä täällä. Ranteiden lisäksi olkapäissä ja polvissa. Levätköön nyt sitten koko kroppa nyt kun kerran on aihetta.

Miulla on nyt ollut oikeesti ongelmaa tuon syömisen kanssa. Lohtusyömistä on tullut harrastettua ja se näkyy vaa'alla ja peilissä sekä vaatteissakin. Se on tämä jokasyksyinen ongelma. Nyt taas päätin, että maanantaina alkaa kaloreiden vahtaaminen ja miinuksilla pitäis mennä. Saa nähdä...  Keväällä saan yleensä puristettua ne syksyn kilot, kun on enemmän energiaa, mutta kyllähän tää rassaa ja ahdistaa. Muutenkin on nyt taas isoja asioita mietinnän alla. Kyse on kuitenkin asioista, joilla on vaikutusta koko loppuelämään ja onnellisuuteen, niin jotenkin tuntuu, että ei vaan nyt riitä energia kaikkeen. Tästä aiheesta miulla on blogi jossain muualla jollain toisella nimimerkillä, ja se blogi on ollut olemassa jo kauan ennen tätä blogia.



Niin...

Vaikka sali on miulle ollut aina, ja on edelleenkin, hyvä mielenpurkauspaikka, niin jos siitä tulee sellaista väkisinvääntämistä, niin se vaan lisää pahaa oloa. Ja väkisinvääntämiseltä se nyt tuntuu, kun ei saa tehdä sellaista treeniä kuin haluaisi. Siispä en mene ollenkaan. Tällä viikolla tuntuu, että pitää yrittää saada iloa elämään jotain muuta kautta. Isänpäiväksi onneksi on leivottavaa, kun meille tulee silloin molempien vanhemmat syömään. Siinä ainakin mieluisaa tekemistä.

Onko teillä koskaan sellainen fiilis, että jos ei salilla voi tehdä täysillä, niin sitten ei tehdä ollenkaan? Miulla tuntuu olevan vähän tuollainen treenifilosofia...