perjantai 1. marraskuuta 2013

Toivepostaus: Päivä Freyan matkassa

Kun taannoin pidin arvonnan blogissani, pyysin osallistuvia lukijoita kertomaan, mistä aiheista he haluaisivat miun kirjoittavan enemmän. Alkaisi olla pikkuhiljaa jo aika pohtia noita toiveita. Ensin toteutan Essin toiveen. Essi halusi "päivä kuvina" -postauksen, joka tulee tässä!

Otin keskiviikkona 30.10. kuvia pitkin päivää. Sori, kännykuvia ne vaan on, kun ei ole nyt (eikä kyllä muulloinkaan ;D) parempaa tarjolla... Oon kyllä muokkaillut niitä, jotta tulisi vähän kivemman näköisiä. Muutamia kuvia on myös miun työpäivästä. Ajattelin ensin, että kiinnostaako ne ketään ja haluunko niitä muutenkaan laittaa. Mutta sitten ei kyllä tulisi mikään todenmukainen "päivä kuvina" -postaus, koska kuitenkin se työ on niin iso osa miun päivää. Ja aika moni vakilukija taitaa jo tietää, missä oon töissä. Ja kun kyseessä on julkinen tila, niin siellähän saa kuvatakin, kunhan ei muita ihmisiä kuvissa näy.

Mutta nyt: Tervetuloa kurkistamaan miun päivään 30.10.2013! :)


Herätys klo 6:00.


Aamupalaa ja päivän lehti
Aamupala on miulle päivän aloituksessa tärkeä hetken rauhoittuminen ennen päivän tohinoita. Tykkään syödä aamupalan rauhassa aamun lehteä selaillen. En siis todellakaan ole niitä ihmisiä, jotka herää vartti ennen lähtöä (tai torkuttaa herätyskelloa puoli tuntia, en vaan ymmärrä sitä ;D) ja kiitää hirveessä kiireessä eteenpäin. Herään mieluummin aikaisemmin, että ehdin kunnolla herätä ja asettautua uuteen päivään.


Työpaikalla klo 7:45 "pirteenä"

 
Miun vaatekaapin ovi <3

Mie teen aamu- ja iltavuoroa töissä, ja aamuvuoro alkaa klo 8. Minnuu huvittaa aina, kun niin moni kysyy, että miks menette töihin jo niin aikaisin, kun eihän se edes aukea vielä silloin. No, tässäpä näitä syitä, ei siellä peukaloita pyöritellä eikä mitään kirjoja lueskella:
 
 
Niitä kirjoja ja muuta aineistoa kun riittää eikä ne ole edelleenkään oppineet menemään itsestään paikoilleen tai etsimään itseään hyllyistä ;D Yllä olevissa kuvissa siis ensimmäinen katsaus tiskin taakse aamulla töihin tullessa. Ja siinä on vasta murto-osa, edellisillan kuormat olivat vielä purkamatta ja tulossa. Voin sanoa, ettei tässä työssä ole yhtään pahitteeksi, että käy sitä habaakin kasvattelemassa salilla :)
 
Asiakkaat voivat tehdä varauksia netin kautta vaikka keskellä yötä, ja niitä aamulla sitten haetaan hyllyistä ja laitetaan eteenpäin menemään muihin kirjastoihin tai sitten omien asiakkaiden varattujen hyllyihin.
 
Varausten käsittelyä
 
 
Ennen asiakaspalvelun aukaisua käydään lounaalla. Tällä kertaa söin kahviossa päivän keittoaterian, joka oli herkullista kalaseljankaa.
 
Nyt on massu täynnä, aamuhommat tehty ja kirjastontäti valmiina palvelemaan :)
 
No, eipä siinä sitten myöhemmin enää paljon ehtinyt mitään kuvia ottamaankaan, kun ihan suhteellisen vilkas päivä oli. Normaalisti aamuvuoroni päättyy klo 15:45, mutta tänään lähdin töistä jo puolta tuntia aiemmin. Olin nimittäin sopinut meneväni Pian luo kylään töiden jälkeen neljäksi :)
 
Kiva oli tavata Pian mieskin ekaa kertaa ja kissoja oli toki mukava myös moikata. Mie oon parina viikonloppuna toiminut niiden lapsenvahtina, ja nytkin ne luulivat, että mie tulin niille ruokaa antamaan :) Jäätiin Pian kanssa kyllä sitten kaksistaan, kun Pian mies ja kisut lähtivät muualle loppuviikoksi. Pia oli tehnyt ihania minttubrownieita, ja taidettiin napoihimme viimeiset palat vetäistä! Hirveesti taas juttua riitti ja aika taas loppui vähän kesken. Meillä taitaakin olla pikkuisen yhteisiä treenisuunnitelmia tulevaisuuden varalle!
 
NAM!
 
 
Ystävykset. Oot Pia tärkeä <3
Mie oli lähdössä illalla combattiin ja yhtäkkiä huomattiinkin, että apua kello on jo noin paljon! Pia lähti samaa matkaa miun kanssa salille ja just ja just kerkisinkin sitten combatin alkuun ;)
 
Jauuuuu! (Kuva Viilingin käytävältä)
 
Mie olin kyllä puolikuollut jo heti combatin alussa. Oon ollut tosi väsynyt koko viikon ja kroppa on turvoksissa kreatiinista. Ja sitten kun tuli vähän ennen jumppaa herkuteltua... Mutta loppua kohden tuntui, että energiaakin alkoi löytyä ja olipa tosi kiva taas combattailla!
 
Rättirikkipoikki
Kävin vielä pikaisesti moikkaamassa Piaa salin puolella ja sitten suunnistin kotiin. Kello oli tuossa vaiheessa 19:30 ja oli säkkipimeää, mutta ihana tähtitaivas!
 
Viimein kotipihassa <3
Kotona kävin suihkussa ja söin leipää iltapalaksi. Sitten lötkähdin sohvalle datailemaan. Lähinnä se ilta meni näitä kuvia valitessa ja muokkaillessa.
 
 
 
 Nukkumaanmennessä luin vielä vähän aikaa kirjaa, joka on tällä hetkellä kesken:
 
 
Ja sitten unille. Ja jos ihmettelette, että eikö miun mies kuulu ollenkaan osaksi miun päivää, niin kerrottakoon, että hän oli työmatkalla tuolla itäisessä naapurimaassamme, josta palasi vasta eilen.

5 kommenttia:

  1. Ihana postaus! :) Siulla on kyllä niin inspiroiva työympäristö, vaikka kiireessä ei varmaan kirjoja ihan hirveästi ehdikään töiden lomassa tutkailla. Mutta joka tapauksessa!

    Enkä muuten koskaan lopeta ihailemasta noita siun hiuksia! Ne on niin makeet, ja sopii siulle kuin nenä päähän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mie kyllä tunnen olevani ihan oikeassa työpaikassa. Vielä kun joskus sais ihan vakituisen paikan tuolta, niin olis mahtavaa! Kyllähän tämä kaupungin taloustilanne rassaa, kun välillä on sellaisia päiviä, ettei vaan yksinkertaisesti porukka riitä. Mutta tätähän se taitaa olla vähän joka paikassa nykyään ainakin kunnallisella puolella. Voin silti ihan vilpittömästi sanoa, että rakastan työtäni ja palkitsevin työpäivä on sellainen, kun oppii jotain uutta ja saa laajennettua omaa ammattitaitoaan. Ja varsinkin jos sen saa vielä tehokkaasti ja tuloksekkaasti käyttöön! :)

      Voi kiitos, oon kyllä itekin aika tyytyväinen näihin hiuksiin. Tosin tyvikasvua taas alkaa pukata ikävällä tavalla...

      <3

      Poista
  2. Olipas kiva nähdä Freyan päivä! Hyvät kuvat :) ja combatille iso peukku! ;) kivaa viikkistä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tykkäsit! Kivaa viikonloppua siullekin Janna! <3

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...