sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Treenivapaa VIIKKO!

Ekaks ihana kesäinen herkkuvinkki: valkosuklaa-mansikkapudding! Ei oo vaikeaa: teet vaan valkosuklaapuddingin (Fast) ohjeen mukaan ja joukkoon tuoreita mansikoita. Tällaiset iltaherkut meillä oli eilen ja oli hyvää! Aattelin tänään kokeilla samaa settiä tuplasuklaapuddingiin ;D


Mie olen tällä viikolla kypsytellyt ajatusta treenittömästä viikosta, jonka aion toteuttaa ensi viikolla. Poikkeuksen tekee keskiviikko, jolloin haluan mennä combattiin, koska se jäi tällä viikolla välistä. Lisäksi tietysti työmatkapyöräilyt, ja jos aikaa/halua on, niin lenkillä voi käydä. Mutta salilta pysyn poissa ensi viikon. Syy ei ole todellakaan motivaationpuutteesta; miulla on jo valmiiks melkein huono omatunto ens viikosta, mutta keho on ollut sen verran väsynyt ja kremppoja pikkuisen alkanut tulla, että pieni salipaussi lienee paikallaan. Vaikka kehitys onkin ollut nousujohteista tällä viikolla, silti tuntuu, että nyt pikku tauko kiitos! Ens viikko on sille siksikin sopiva, kun me ollaan pienellä kesäreissulla pe-su, jolloin en kuitenkaan pääsis salille. Tänään aion mennä vielä pumppiin pitkästä aikaa, sillä salitreenit on tältä viikolta tehty. Vähän jännää mennä, kun en oo aikoihin käyny eikä oo mitään hajua tämänhetkisetä ohjelmasta ja painoista, mitä miun pitäs ottaa!

Kuvalähde
Ihan ajatukset pois treenistä en kuitenkaan aio ensi viikollakaan olla, sillä tarkoituksenani on suunnitella uusi treeniohjelma, jonka otan käyttöön sitten ensi viikon jälkeen. Nyt oon tehnyt tuota 3-jakoista, josta aion siirtyä 4-jakoiseen. Syy on se, että alakroppa tarvii lisää treeniä, jotta kehitys pysyisi samassa tahdissa yläkropan kanssa. Tuo 3-jakoinen on mennyt jo vähän liikaa mukavuusalueellekin siinä mielessä, että lempparitreenit on 3 kertaa viikossa, ja sit se jalkapäivä vaan kerran (paitsi jalkaviikolla 2). Ehkä vois miettiä vähän uusiksi myös tuota lihasryhmäjakoa. Esim. kun miulla on ollu samana päivänä rinta+ojentaja+hauis, niin pitäiskö noista jompikumpi käsitreeni siirtää selkäpäivälle? Ja olkapää-selkätreenistä taas sit joku osio tuolle rintapäivälle? Ja sit tosiaan ne kaksi jalka/takamuspäivää. Niistä vois tehdä vähän lyhyemmät treenit ja loppuun laittaa vielä vatsat. Kahdelle päivälle meinaan ne vatsat kyllä ihan vakkaristi sisällyttää, koska nykyisin ne jää välistä liian usein kun ne on vaan silleen, että teen jos jaksan. Mietin myös tuota Muscle Challenge 13 -ohjelmaa, mutta siinä salipäiviä on 5, joten ainakin sellaisenaan se on miulle liikaa, kun haluun kuitenkin sinne combattiinkin viikoittain. Miun mies aloitti sillä treeniohjelmalla tällä viikolla, ja se ON rankka. Joskus haluisin kyllä kokeilla jotain sen treeniä yhdessä miehen kanssa!

Lopetin nyt kreatiinin käytönkin, koska haluan selvittää, onko painonnousu ainakin osaksi johtunut siitä. Lisäksi haluan mahtua jo ostamaani mekkoon heinäkuun lopussa siskon häissä, joten senkin takia krea jäi nyt paussille. Jatkan sitten elokuun alussa, jos siltä tuntuu.

Miten usein te vaihdatte treeniohjelmaa vai menettekö samalla vain välillä vähän liikkeitä vaihdellen?

Lopuksi vielä kirjavinkki, vaikka tää voi olla teistä monelle jo tuttu:


Tästä Frederic Delavierin kirjasta on vihdoin ilmestynyt uusi (4.) painos ja nyt mie tilasin sen meille. Miusta tämä on ehdottomasti alan paras kirja ainakin niistä, mihin oon ite tutustunut. Paljon erilaisia liikevariaatioita, koko kroppa käydään läpi ja havainnolliset piirroskuvat jokaisen liikkeen kohdalla, mihin lihakseen liike erityisesti käy. Tietoa myös vammoista ja varottavista virheasennoista. Suosittelen ehdottomasti jokaista saliäijää ja punttimimmiä tutustumaan tähän opukseen! :)

Mutta nyt toivotan teille mukavaa sunnuntaita ja tehokasta treeniviikkoa! Mie siis pysyn punteista kaukana ens viikon ja blogikin on vamaan sit aika hiljainen. ;)

HAVE FUN <3

11 kommenttia:

  1. mä oon kokeillu kans tuplasuklaapuddingii mansikoita, mut mun mielestä oli parempaa valkosuklaan kanssa :-D mut tykkään kyl muutenki enemmän tosta valkosuklaasta.......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan noihin laittaa lisukkeeksi vaikk mitä! Suklaassa toimii esim mukana myös pähkinät :)

      Poista
  2. Miten sie teet ton puddingin? Ite teen sen jauhe+maito ja sit ravistelen sen 4-5min ja laitan pakkaseen 30min niin että se on jähmettynyt sellaiseksi vanukkaaksi :P mut tuo sun näyttää aika juoksevalta.

    Otin ite sen dietin jälkeen käyttöön ton 4vkoa treeniä, vko lepoa, 4vkoa treeniä, vko lepoa.. ja siis ohjelma vaihtuu aina sit ton lepoviikon jälkeen (nyt käytössä kaksi ohjelmaa siis). Lepoviikolla pyrin käymään hieronnassa ja boulderoimaan sen 3xvkossa ja sit aerobista eli liikun kyllä, mutta se on lepoviikko salilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ravistelet 4-5min.?? En mie ravista kuin suunnilleen samalla tavalla kuin palkkarin, silleen että se jauhe on täysin liuennut maitoon. Laitan maitoa 2dl ja jauhetta 30g yhteen annokseen. Sitten pidän jääkaapissa pari tuntia. Tuo on sellaista pehmeää, ja ihan vanukasta sekin on. En tykkää sellaisesta liian jäykästä. Onahn niitä erilaisia mieltymyksiä, esim. kaikki ei laita noin paljon tuota maitoa.

      Poista
  3. Joo ite sheikkaan sen sellaiseksi kuohkeaksi ennen kun laitan pakkaseen.

    VastaaPoista
  4. Ihan samanlaisia ajatuksia sulla ku mulla :) Ite ajattelin varmaan siitä 3 viikon eri salilla käymisestä sillain et pidän yhden viikon kevyen viikon et teen max 3 kertaa yksijakoisen treenin sillä viikolla, mulla on sillä viikolla ekat yövuorot et meen todellakin sen mukaan miltä kropasta tuntuu!

    Oot nyt mennyt aika sata lasissa niin lepoviikko tekee hyvää! Vitsi mä tuun kyl syksyllä niin combattiin sun kanssas!

    Ja hei mulla on sulle nyt linkkivinkki et miten pystyt tekee kiertäjäkalvosintreeniä! Ite teen tosiaan tuota yhden kilon painolla :) http://liliang25.blogspot.fi/2013/04/olkapaat-ja-kiertajatreeni.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo syksyllä sit yhessä combattiin! <3

      Pitää käydä vilkasee tuo kiertäjäkalvosintreenilinkki. Kiitti! :)

      Poista
  5. Tosi hyvä, että kuuntelet kehoa, ja annat sille nyt lepoa ennen tuohon uuteen 4-jakoiseen ohjelmaan siirtyessä! Tekee varmasti tosi hyvää keholle, ja sitten taas vastaanottaa paremmin treeniä! Rentouttavaa treenivapaata viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tosiaan taisi tehdä hyvää. Nyt taas uusin voimin liikkeelle! :)

      Poista
  6. Mäkin oon tehny tuota valkosuklaapuddingia mansikoilla, nannaa on! :) Ja hei hyvä kun kuuntelet kroppaa, vaikka mieli sanoo toista. Kyllä se kroppa tietää mitä tarvitsee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on kyllä tosi hyvää :P

      Tärkeä taito on opetella kuuntelemaan kroopan signaaleja, ja sitten vielä tekemään sen mukaan mitä se ilmoittaa. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...