maanantai 3. kesäkuuta 2013

Vastauksia haasteisiin

Haastetta pukkaa. Miulla on jäänyt kolme haasetta roikkumaan, niin vastaan nyt kaikkiin yhdellä iskulla. Jihuu!

Marilii ja Liina haastoivat miut vastaamaan viiteen laatimaansa kysymykseen, keksimään omat viisi kysymystä ja haastamaan sitten mukaan haluamani blogit. Vastaanpa tässä molempien kysymyksiin ja sitten seuraa miun omat.

Mariliin kysymykset:

1. Mitkä asiat tekevät sinut onnelliseksi?
Tällä hetkellä ehdottomasti läheiset ihmiset. Ja toki aina muulloinkin ;) Nyt on kuitenkin erityisesti sellainen tilanne että rakkaiden tuki on tärkeää eikä sitä voi korvata millään. Aviomies, perhe ja ystävät. Myös oma koti on onnen aihe. Mie tykkään tosi paljon meidän kodista ja viihdyn täällä. Oma turvapaikka. Tänään olen onnellinen myös alkavasta 3 kk:n työrupeamasta. Myös kesä on onnellinen asia. Salilla miut onnelliseksi tekee hyvin kulkenut treeni ja uudet saavutukset.

2. Miten mieluiten vietät vapaa-aikasi?
Salilla! Lukeminen on myös tärkeä harrastukseni. Myös yhdessäolo läheisten kanssa on tärkeää, mutta harmillisen harvoin nykyään tuntuu aikaa riittävän. Roikun myös välillä liikaakin netissä, lähinnä blogeissa. Joskus on ihanaa myös vaan olla ja katsoa vaikka hyvää elokuvaa.

3. Mikä on salainen paheesi?
Öööö, jos mie sen kertoisin, eihän se sit olisi enää salainen ;D Noooo, yksi on sellainen, että tarkistelen asioita enemmän kuin tarpeeksi ja tämä joskus ärsyttää muita. Varmistan, että "muistathan sen ja sen" ja "teithän sen ja sen" jne. Itekin pitää tarkistaa joskus moneen otteeseen kotoa lähtiessä, että olihan se hella varmasti kiinni tai onko miulla nyt tarpeeksi bussirahaa. Neurootikko?

4. Treeni, ruoka vai lepo? Mistä olet valmis ensimmäisenä joustamaan ja miksi?
Riippuu ihan tilanteesta. Vielä pari kuukautta sitten olisin sanonut, että lepo. Nyt oon toista mieltä. Ehkä se on sit treeni? Vaikka en halua luistaa treeneistä ellei oo aivan pakko, niin se on kuitenkin asia, jonka väliinjättäminen vaikuttaa vähiten kokonaishyvinvointiin.

5. Mikä on noloin tilanne, johon olet joutunut?
No voi, mikä niistä? ;D Kyllä tähän ikään mennessä noita on jo kertynyt sen verran, ettei mielellään muistele ;) Yksi suht tuore on tänä keväänä töissä sattunut. Asiakas tuli kyselemään haluamiaan DVD-levyjä lainaan. Ja en tiedä, mistä ihmeestä se tuli, mutta mie vastasin, että "valitettavasti ne kaikki on just nyt naimassa". Tarkoitus oli siis sanoa lainassa. Mie en edelleenkään tajua, mistä tuo sana tuohon tuli ja voitte arvata, kuinka nolona olin! Asiakas oli mies ja vähän katteli silleen epäilevästi. Huumorilla otti onneksi kuitenkin, mutta oli se kyllä hirveen nolo tilanne!

Liinan kysymykset:

1. Kesän paras grilliherkku?
En voi valita vaan yhtä! Tykkään sekä lihasta että kasviksista grillattuna. Ja halloumi-juusto on aivan ihanaa! Ehkä se olisi kuitenkin se ihan ykkösherkku.

2. Jos saisit vapaalipun joillekin festareille, niin mitkä kolme bändiä/artistia haluaisit esiintymään?
Eluveitie, Amon Amarth ja Ensiferum. Noin niinkuin esimerkiksi!

3. Mikä on seuraava tavoitteesi urheilun merkeissä, oli se sitten kuinka pieni tahansa?
Oiskohan se sitten se 40kg penkistä?

4. Mikä on suhteesi alkoholiin?
Kohtuus kaikessa! Joskus voi juhlia reippaamminkin, mutta mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän se vaatii palautumistakin... Mieluummin vietän viikonloput salilla kuin krapulassa :)

5. Kuvaile täydellinen vapaapäiväsi.
Sujunut treeni, hyvää ruokaa ja seuraa. Tai vaihtoehtoisesti rauhoittava yksinäisyys hyvän kirjan parissa. :)

Source


No sittenpä miun viisi kysymystä:

1. Kauneinta mitä sinusta/sinulle on koskaan sanottu?
2. Paras tai mieleenpainuvin kesämuistosi?
3. Mikä ulkonäössäsi on mielestäsi parasta?
4. Jos voisit muuttaa jonkin luonteenpiirteesi, mikä se olisi, vai muuttaisitko mitään. Miksi?
5. Mihin kiinnität ensimmäiseksi huomiota uudessa tuttavuudessa?

Haastan Pian, Maryan, Jannan ja Hannan.

Mariliiltä tupsahti vielä toinenkin haaste: "Jokainen haasteen saanut keksii itsestään kolme asiaa, joiden uskoo olevan niin erikoisia tai poikkeuksellisia, että voisi noilla jutuilla “päihittää” kanssabloggaajat. Kun kolme asiaa on keksitty, haaste heitetään eteenpäin viidelle bloggaajalle, joiden täytyy vastata kysyjälle ja haastaa seuraavat viisi tyyppiä.

En ole koskaan...

... käynyt spinningissä
... halunnut olla laiha sanan todellisessa merkityksessä, ihan oikeasti
... ollut IRC-Galleriassa

No en nyt tiiä oliko nuo mitään erikoisia, mutta en nyt keksinyt muutakaan. Onko muuten tuota Galleriaa edes enää olemassa? Joskus kaikki tuntuivat olevan siellä, paitsi mie.

Haastan tähän mukaan Annan, Pian, Liinan, Nioben ja Elenyan!

6 kommenttia:

  1. Hihii, kiitos haasteesta - onpas hauska :D

    VastaaPoista
  2. DVD:t elävät kirjastossa omaa salaista elämäänsä... ;) Huippu sie! :D

    Kiitos äskeisestä rupatteluhetkestä, aivan mahtavaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niillä on ihan oma elämänsä ;D

      Kiitos itsellesi, kyllä tuli maailmasta paljon parempi paikka! <3

      Poista
  3. Kiitos kivoista vastauksista haasteeseen <3 Näitä vastauksia on aina niin kiva lukea, kun huomaa kirjoittajan oikeasti miettineen asioita :)

    Ps. Minäkään en oo koskaan ollut spinningissä. Enkä oo halunnut olla laiha :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivoista kysymyksistä! On jotenkin mukavampi vastata vähän syvällisempiin kuin "mikä on lempivärisi?" :D Vaikkei niissäkään tietysti mitään vikaa ole!

      P.S. Samikset! :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...