keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Wednesday, Better Day

Miun treeniviikko alkoi vasta tänään. Ihan hyvällä fiiliksellä olin menossa salille, vaikka jalat on vieläkin kipeet ja töistä lähtiessä huomasin urheilurintsikoiden jääneen kotiin. En jaksanut kuitenkaan niiden takia enää kotiin tulla ennen salia vaan uskaltauduin sitten ilman niitä menemään salille. Siis toki miulla (onneksi) sattui olemaan tänään matkassa sellainen treenitoppi, jossa on tukea, mutta oon silti tottunut pitämään vielä urheiluliivejäkin alla. Laihtumisen myötä rintavarustus on mennyt sen verran ruippanaksi, raasut, että kunnon tuki on tarpeen. Oli vähän alaston olo ilman, mutta toisaalta tuntui kyllä kevyemmältäkin. Ja kiva ylläri odotti salilla, kun vastaanoton takaa huikattiin, että minttusuklaa on nyt tullut! Kyse on siis Fastin minttusuklaa-puddingista, jota pyysin aikanaan tilaamaan kun sitä on saatavilla.  Just söin ekan satsin, ja aivan älyttömän hyvää! Ehdottomati parasta noista puddingeista. Nyt on enää sitten valkosuklaa maistamatta.
 
NamNam!
Mutta joo, kävinhän mie siellä salilla jotain tekemässäkin. Selkätreeniä en vielä tehnyt kun nuo takareiskat oli sen verran kipeenä vielä, joten lempparitreenillä mentiin. Eli siis rinta-haba-ojentajat. Nyt oli taas hyvä fiilis tehdä, vaikka huomasin kyllä ettei energiat ole edelleenkään ihan kohdillaan. Miut teki kuitenkin iloiseksi se, kun ylipäätään treenaaminen tuntui nyt hyvältä ja selvästi teki hyvää myös mielelle. Huomenna voisi sitten sitä selkää reenata ennen venyttelytuntia. 
 
Päivän treeni:
1. Smith-penkki 2x10, 1x8, 1x5
2. Vinopenkki, kp:t 2x10, 1x8
3. Fly 3x10
4. Ristikkäisveto taljassa 1x12, 2x10
 
5. Hauiskääntö seisten, mutkatanko 3x12
6. Hammer, kp:t 1x12, 2x10
7. Hauis alataljassa yksi käsi kerrallaan 8, 7, 6
 
8. Ranskalainen punnerrus, mutkatanko 3x12
9. Push down, naru 1x8, 2x10
10. Päänyliveto 3x10
 
11. Vatsat taljassa 3x15
12. Sivutaivutus, kp 3x15 molemmat puolet
 
Hauiksissa siis pientä vaihtelua taas. Eli nyt tein hauiskäännöt seisten scott-penkin sijaan, niin liike ei ole niin eristävä. Hauistaljassa en makoillut tällä kertaa, vaan testasin pitkästä aikaa yhden käden liikettä taljassa. Tein se niin, että olin selin taljaan päin ja vedin siis kahvaa alataljasta hauiksen voimalla ylös. Tehokas liike. Toistot vaan jäivät vähäisiksi, kun jouduin tekemään taljalla, jossa ei saa niin monipuolisesti valikoitua painoja kun se toinen talja oli varattu. Tuossa taljassa siis 11 kg oli liikaa (varsinkin kun oli viimeinen habaliike!), että ois saanut kokonaiset sarjat tehtyä.
 
 
 
Mitä kropan osaa te tykkäätte rääkätä eniten? ;D


8 kommenttia:

  1. Ooh, minttusuklaa! Pakko kyllä hankkia itsellekin, Prismasta kerran etsiskelin, mutta ei löytynyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiku vaan salille ostoksille, sieltä löytyy! :)

      Poista
  2. Hehhe, pääsisiköhän maistiaisille ;) Etköhän arvaa jo, että mä tykkään rääkätä jalkoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maistiaisille joku päivä, ehdottomasti! :) Ja joo, saatoin arvata, että jalkatreeni on siun lemppari. :) Ja huomenna sit yhessä selkää ja olkapäitä, jes!

      Poista
  3. Mie en osaa sanoa, mikä ois miun ehdoton lempitreeni... Eniten kuitenkin tökkii rinta, mutta toisaalta sekin on alkanut kiinnostaa ihan uudella tavalla nyt kun oon tehnyt penkkiä :D Mutta ehkä tää on vain positiivinen ongelma, kun ei osaa sitä kaikista parasta valkata ;)

    Siitä ne treenit taas kuule lähtee sujumaan, muruseni <3 Selvästi huomaa että siun kohdalla on todellakin kyse elämäntavasta; moni ois vastaavassa tilanteessa saattanut jäädä lojumaan sohvanpohjalle "hyvän syyn oikeuttamana". Toimit niin hyvänä esimerkkinä, ja ihan jo siun postauksistakin huokuu miten saat liikunnasta hyvää fiilistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mut tuohan on ehdottomasti tosiaan positiivinen ongelma kun kaikki maistuu! :D Ei miullekaan mikään treeni oo mitenkään epämieluinen. Aiemminhan vihasin jalkapäiväa kun en vaan osannu treenata niitä kunnolla. Nyt kun sielläkin on kunnon tavoitemeininki päällä niin maistuu ihan eri tavalla! :D

      Kiitos kannustuksesta, Anna <3 Joo kyllä parin päivän tauon jälkeen huomaa, että sit jo oikeesti kaipaa sinne salille. Ehkä se vaan pitää nyt antaa itelleen lupa ottaa se lepo minkä tarvii ja sitten voi reenailla paremmalla fiiliksellä. :)

      Poista
  4. Samaa mieltä Annan kanssa, että susta huokuu se onni, jonka saat salikäymisistä! Vitsit, miten hienosti oot saanut liikunnasta osan arkea, ja sen tärkeän palasen, ja juuri oikein, eli stressittömästi, positiivisuutta tuoden elämään! :)

    Mun lempitreeni/-liikkeet salilla on selkäliikkeet. Haluisinkin vahvan selän, joka jaksaa pitää hyvin ryhtiä kasassa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Awww, miulla taas silmät täällä kostuu kun luen teidän ihania kommentteja. Kiitos Hanna <3 Kyllä mie voisin tällä hetkellä varmasti paaaaljon huonommin (henkisesti ja fyysisesti), jos miulla ei ois tätä liikuntaa elämässä mukana. Todennäköisesti nyhjäisin illat sohvanpohjalla suklaalevyn kanssa elämän epäreiluutta manaten. No, manailen mie tätä epäreiluutta nytkin joka päivä, mutta harvemmin sen suklaalevyn kanssa. :D

      Mie kans haluan vahvan selän, kun sen kanssa on välillä ongelmaa. Ja olkapäät, varsinkin takaolkapäät on miulla nyt vahvistuksen tarpeessa.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...