torstai 8. elokuuta 2013

Sairastuvalta päivää!

Se siitä suunnitelmasta, että tällä viikolla onnistuisi vihdoinkin paluu treenirytmiin. Täällä sitä lepäillään kotisohvalla.
Tällä kertaa peukku alas :(
Maanantaiaamuna jo kurkku oli kipeä, mutta menin silti salille toivoen, että se nyt menis nopeesti ohi ja ois lähinnä allergista (pujo!). Tiistaina alkoi sitten kunnon räkätauti ja eilen aamulla oli jo töihin soitettava, että tämä likka jää nyt kotiin lepäämään. Eilen illalla sitten alkoi rintaa painaa ja yön aikana se vaan pahentui. Tänään on ääni ollu käheenä ja yskittää jatkuvasti ja paineentunne keuhkoissa jatkuu. Ei tarvii olla lääkäri huomatakseen, että on tainnut mennä keuhkoputkentulehdukseksi. Ja se tietää, että tää pitää levätä kunnolla pois ennen kuin lähtee seuraavan kerran urheilemaan. Voi hemmetin hemmetti kun voi olla turhauttavaa!! :(

Salilla maanantaina
Liekö nyt mitään hyötyä edes tuota kreatiinia ottaa, kun en oo salillekaan siis päässyt. Kuitenkin kun viime viikon käytin siihen lataukseen, niin tuntuis toisaalta tyhmältä nyt lopettaa sen käyttö. Voi kunpa jo ens viikoksi paranisin niin, että pääsisin salille. Pahimmillaan tää voi kestää parikin viikkoa, toivottavasti nyt miun kohdalla ei käy niin. Oon kyllä nyt eilisen ja tämän päivän levännyt kunnolla, kattonut Suurinta pudottajaa boksilta ja lukenut. Nyt on Suurimmat pudottajat katottu (miulla oli jemmassa vissiin jotain 8 jaksoa!!), seuraavaks voisi siirtyä Tudorsiin, joita on kertynyt 4 jaksoa boksille. Se hyöty tästä siis on, että ehtii kerrankin katsoa noita kertyneitä tallennettuja ohjelmia! :D

En mie tiiä, ei nyt oo oikeestaan muuta kirjoitettavaakaan. Lauantaina ois tarkoitus kyllä lähteä vielä mustikkaan, toivottavasti sinne edes sitten pääsen. Ei nää tähän mennessä kerätyt vielä riitä mihinkään....

Yleisfiilis: :(

4 kommenttia:

  1. Voi sinua :( Kyllä mun mielestä kannattaa sitä kreatiinia nyt kuitenkin ottaa, kun latausjakso meni kuitenkin ohi! Nyt kun keräät niitä voimia niin eiköhän puntit tutise, kun pääset niitä kurittamaan!

    Hali <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hali takas! <3

      Joo kyllä mie päätin sen kreatiinin kumminkin pitää kuvioissa. Jjjep, kerätään voimia ja toivutaan. Mutku on niin kauheen tylsäääää!

      Poista
  2. Voi murunen <3 Pikaisen paranemisen halaus täältä päin! Ei oo yhtään kiva tuollainen tauti :( Jos millään voit, niin nauti nyt rentoilusta mitä et töiden ohessa niin paljon pysty tekemään. Tosin ei sekään niin kivaa kipeänä oo, mutta kuitenkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna! <3

      Hahaa, joo mie oon nyt lukenu ja kattonu telkkaria sieluni kyllyydestä! Kun vaan huomenna pääsis sinne mustikkametsään!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...