perjantai 9. elokuuta 2013

Miksi treenaan?

Treeniblogeissa on viime päivinä pohdittu "posekuvia" ja kuvaamista salilla ylipäänsä. Omat näkökulmansa ovat tuoneet esille ainakin Hanna, Pia ja Petra. Ite oon tästä sitä mieltä, että jokainen julkaiskoon blogissaan millaisia kuvia haluaa, se ei oo miulta pois. Ei miun ole mikään pakko seurata blogia, jos sen kuvat ärsyttää. Yleensä mie tykkään blogeista, joissa on kuvia. Miusta on kiva nähdä, minkä näköisiä ihmisiä blogitekstien taakse kätkeytyy, ja kyllä se bloggaajan persoonakin välittyy paremmin, jos vähän on hajua bloggaajan ulkoisesta olemuksesta. Ja treeniblogeihin kuuluu miusta ne hikiset irvistyskuvat, ja kyllä, myös ne posekuvat! Joskus voi tietty hehkuttaa uusia treenivaatteita vähemmän hikisellä ilmeellä :D. Treeniblogissa miun mielestä "saa" olla silti muitakin kuin treenikuvia, jos bloggaaja kirjoittaa muustakin. Eihän meidän elämät ole pelkkää treeniä ja on mukava nähdä myös muita elämänmakuisia kuvia. Rehellisesti sanottuna blogi ilman mitään kuvia on miusta vähän tylsää luettavaa. Kuvat tukevat ja katkaisevat tekstiä miusta kivasti.

Vähemmän onnistunut posetus :D :D
Mutta lähinnä mie nyt aattelin kirjoittaa kuitenkin siitä, mikä on miun visio ja varsinkin missio tällä hetkellä. Miksi mie treenaan, mitä haluan, mitä tavoitteita miulla on? Suvi julkaisi eilen tosi hyvän tekstin siitä, miten aina joku toinen tekee paremmin ja kuinka kaikilla muka-pitäisi olla sama tavoite:
Blogeissa tuntuu olevan päällä käsitys, että kaikki meistä tähtää siihen supertimmiin kroppaan ja että salaisesti meistä jokainen haluaa rasvaprosentin 16 ja six-packin. -Suvi

Vanessa Tib
Joo, olisi miustakin kiva saada tuollainen kroppa kuin Vanessa Tibillä. Mutta, rehellisyyden nimissä, ei se ole todellakaan miun tavoite. Oon realisti: ei näillä geeneillä eikä näillä tottumuksilla. Mie oon kyllä melkoisen armoton ja perfektionisti itteeni kohtaan, mutta tuollaisen kropan saavuttaminen on jo utopiaa, not gonna happen! Ja miksi pitäisikään? En mie oo koskaan hinkunut miksikään malliksi tai puhumattakaan jostain kisalavoista? Nuo naiset on noissa kuvaustilanteissa kireimmillään dieettien päätteeksi, ei nekään näytä tuolta 365 päivänä vuodesta. Toiseksi: tuskin kovin moni liikkuu moisissa pikkupikkuvaatteissa ympäriinsä lihaksiaan esitellen varsinkaan näillä leveyasteilla kuin korkeintaan kesäkuumalla uimarannoilla. Kuka tuota kroppaa näkee talvipakkasella paksujen villapaitojen ja toppahousujen alta? Okei, pointtihan on se, että tätä tehdään itselle, ei muille. Siinäpä se raja sitten ehkä meneekin sen suhteen, mitä tavoitteita kullakin on. Koska jos tavoittelet kisalavoja, siun on pakko ajatella myös sitä paljon, että miltä näytät muiden silmissä. Jos teet vain omaksi iloksesi, ei tätä ole pakko ottaa huomioon ja voit tehdä vain(?) sen, mikä itseäsi miellyttää.


Loving THIS!
Miksi mie siis treenaan? Mikä on miun tavoite?

Ylläoleva kuva kiteyttää melko hyvin ainakin tuon treenauspuolen. Oon vaan oppinu rakastamaan sitä tunnetta salilla, kun lihakset tekee sitä työtä ja pystyn voittamaan itseni. Miun lähtökohdat on kuitenkin laihduttamisessa ja sieltä on jäänyt kieltämättä sitä asennetta, että sen painon pitäisi edelleen pudota. Vaikka eihän se niin mene, jos haluaa lihasten kasvavan.

Treeni ja tämä nykyinen elämäntapani muutenkin on myös tapa hallita. Miun elämässä vallitsee sellaisia isoja asioita, joiden muuttamiseksi mie ite en voi juurikaan tehdä. Joiden eteen kuitenkin on tehtävä isoja päätöksiä ilman, että lopputuloksesta on mitään varmuutta. Asioita, jotka ovat useimmille melkeinpä itsestäänselvyyksiä, että ne tapahtuvat sitten kun on oikea aika. Kun en itse pysty hallitsemaan yhtä tärkeimmistä asioista elämässäni, oon kohdistanut tuota kontrollointia sitten tähän kehonmuokkaukseen. Tämä on sentään asia, johon vain mie ite voin vaikuttaa. Joo, eli jos langat ei oo miun käsissä, mie hermostun.

 

Tärkein syy treenaamiselleni on kuitenkin se, mitä siitä on seurannut. Terveempi ja aktiivisempi kroppa, parempi mieli. Ykkösenä tulee siis terveysaspekti. Kakkosena silti se ulkonäkö. Kun oot ikäsi kuullut olevasi lihava (vaikken oikeesti ees lapsena ollut, silti kiusattiin koulussa siitä), niin se jättää jälkensä. Ja ulkonäkö on itelle tosi herkkä asia. Hirmu vaikea on itseänsä nähdä kauniina tai ok-kroppaisena. Silti yritän antaa itelleni armoa ja kehua, jos joskus peilistä ei tuijotakaan se lihava valas, vaan ihan kivannäköinen 3-kymppinen nainen. Hirmu vaikea on myös ottaa vastaan kohteliaisuuksia toisilta. Tärkeimmät tavoitteeni ovat siis terveyden ja ulkonäön paraneminen ja ylläpito. Sekä itseni voittaminen!

Tiiän, että ite sorrun liikaa vertaamaan itteeni muihin. Toisilla on aina timmimpi kroppa, ne jaksaa käydä enemmän lenkillä tai jumpassa ja nostavat enemmän penkistä kuin mie. Tää ajattelutapa pitäis todellakin lopettaa kokonaan ja tehdä oman kehityksen ja jaksamisen mukaan. On sitä paitsi ihan hullua verrata itseään 10 vuotta nuorempiin, joilla monella on lapsuudesta asti jotain liikuntataustaa. Niin kuin nyt monella treenibloggarilla on. Mie oon kuitenkin pian 34-vuotias ja oon löytänyt liikunnan elämääni vasta muutama vuosi sitten. Ja ei, nää ei oo tekosyitä velttoilulle, vaan ihan totista faktaa, että ei se kroppa samalla tavalla jaksa ja palaudu kuitenkaan kuin 24-vuotiaan kroppa. Vaikka ite oonkin nyt sata kertaa paremmassa kunnossa kuin 10 vuotta sitten. Ja sepä onkin se miun oma historia, johon miun elämä suhteutuu eikä niihin, jotka nyt kaksikymppisinä ovat elämänsä kunnossa.

Samaan syssyyn on todettava kuitenkin myös se, että miun kroppa ei todellakaan anna enää anteeksi samalla tavalla jotain löysäilykausia kuin nuoremmilla. Moni hehkuttaa blogissaan, kuinka löysäily ei näy eikä tunnu missään (ja vilpittömästi: onnea teille!), mutta miullapa näkyy ja tuntuu! SILTI:


Kyllähän se aina ärsyttää, mutta niin kuin Piakin on monesti todennut, jos syöt karkkipussin tai sipsejä, tottakai siitä on seurauksensa. Turha valittaa. Silti mie valitan, se on vähän sitä ittensä ruoskimista. Enemmän oon kuitenkin siirtymässä siihen ajatteluun, että kun mie oikeasti nautin hyvästä ruuasta, suklaasta, viinistä ja oluestakin, niin miksen mie voi tehdä niin aina välillä? Jos kuitenkin perusasiat syömisessä on kunnossa, niin antaa mennä vaan sillon kun sitä herkkua on tarjolla! Pitää osata nauttia hyvistä hetkistä, ja myös herkutteluhetket kuuluvat niihin.

No, tästä nyt tuli ihan kamalan pitkä ja sekava postaus. En tiiä, tajuaako kukaan pointtia tästä. Eli mie olen nyt ite yrittämässä enemmän siirtyä siihen suuntaan, että en vertaisi itteeni muihin, vaan teen treenit sen mukaan mikä miulle on parasta. Edelleen tavoittelen lihaskasvua ja kiinteyttä, se on selvä. Mutta teen sen omilla ehdoillani, tärkeimpänä oman kehon ja mielen hyvinvointi. Voin saada muilta (treenijutuista JA niistä kuvista!!) inspiraatiota ja tsemppiä, mutta pyrin olemaan vertaamatta itseäni muihin liikaa. Me ollaan kaikki yksilöitä. Ja jokainen tehköön niin, minkä itselleen kokee parhaimmaksi, olipa tavoitteena sitten kisalavat tai omaksi iloksi treenaaminen.

P.S. Ja muuten, miun blogin nimessä tuo sana "fit" ei muuten viittaa siihen, että Freyasta tulis fittimimmi just niin kuin esim. tuo Vanessa Tib, vaan se on suora käännös sanasta "hyväkuntoinen".

8 kommenttia:

  1. Fiksua ajattelua ja ymmärrän täysin sun motiivit liikkua ja tuon kontrolloinnin-tarpeen. Itsekin oon kokenut liikunnan jollain tavalla asiaksi, johon voin vaikuttaa ja jossa voin saavuttaa asioita, joita haluan. Kukaan ei voi viedä multa pois niitä unelmia muuta kuin minä itse. Onneksi kuitenkin järki on pysynyt tässäkin hommassa mukana ja nautin liikunnasta täysin sydämin :) Samoin myös hölläämisestä ja herkuttelusta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sie Eve varmastikin just ymmärrät mitä tarkoitan <3 Nää on just niitä unelmia ja haaveita, joita ei varmana kukaan vie pois, ellen niitä itse sabotoi. Ja nää on just niitä asioita joihin voin vaikuttaa. :) Nää on ollu tärkeitä asioita ymmärtää.

      Poista
  2. Ihana teksti <3

    Mitä tuohoh herkuttelun seurauksiin niin onhan mun helppo sanoa, ku oon koko elämäni ollut tällanen läpipaskoja ja ei pakosti vanhempanakaan tuu olemaan paino-ongelmia, kun kattoo mun äitiä ku sekin on aina ollut hoikka, mut se nyt ei oo niin perso herkuille ku minä :P

    Mut ite oon just enemmän sitä et porukka pohtii kauheesti et miksi tulee turvotusta tai huono-olo kun on vetänyt mässyä ku melkein aina siitä tulee ja mua ihmetyttää et miksi sitä aina ihmetellään, ku se on osa herkuttelua :DD

    Mulle kans liikunta on osaks sitä, et mulla on jokin missä voin kontrolloida ja jokin missä mä oon hyvä ! Musta tuntuu et liikunta on auttanut mua kohottamaan mun itsetuntoa ja hyväksymään enemmän mun kroppaa :)

    Kyllä itsekkin valitettavan usein vertailen itseäni muihin, mut sit pitää vaan unohtaa ne tyhmät ajatukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meillä kaikilla on omat kokemuksemme ja meidän kropat on niin erilaisia. Mie en osaa edes kuvitella, millaista olis jos ei tarviis ajatella omaa painoa. Se on ollu miun mukana koko elämäni ajan. Siksi miulle just tämä hyvinvointi ja terveys -näkökulma onkin niin tärkeä, koska oikeesti oon päässyt eroon verenpainelääkkeistä laihtumisen myötä ja liikunnallinen elämäntapa on oleellisesti tehny miut terveemmäksi ja luultavasti antanut lisävuosia miulle. Siksi ulkonäkö on miulle vasta kakkosasia, vaikken sen tärkeyttä todellakaan kiellä. :)

      Poista
  3. Just näitä asioita oon pyöritelly päässäni viime aikoina.
    Itelläkin on vaikee antaa anteeksi itselle löysäilyä, lepoa, herkuttelua u name it. Vatvon sitä jopa päiviä, ruoskin niin että saatan treenata jopa tuplasti jonkun jäätelön tai karkkipussin takia.
    Mutta samalla pitäis päästä omassa päässä siihen ajatukseen et ei se elämä oo aina sitä treeniä, välillä on nautittava. Tiedän itseni ja en voi olla 365 pvää vuodessa esim. ilman hyvää viiniä, suklaata jne.
    Oonkin tään 4vkoa jonka olen lomalla ollut, niin ottanut rennosti ja syönyt just niinkun olen halunnut. Varmaan tehnyt hyvää ainakin päälle, mutta peilistä nään vaan lösähtäneen kropan. Kropan jossa ei kuitenkaan ole mitään vikaa ja josta moni varmaan olisi kateellinen (jos minulta kysytään niin ei).
    Edelleen multa kysellään et miksi olen taas syksymmällä osallistumassa johonkin diettiin, kun ei mussa ole mitään laihdutettavaa yms. mutta koitan sitä perustella muille ja itselleni et haluan nähdä mihin pystyn. Pystynkö itsekuriin esim. sen 10vkoa? Ja toisaalta taas tiedän, että aiheutan sillä vaan jonkinnäköistä syömisstressiä itselleni, kun tuijotan grammalleen niitä lukuja. Ihan hullua koska oon aina syönyt mitä huvittaa. Edelleen siis hakusessa se kultainen keskitie missä ei ahdistaisi se mitä syö ja koska syö ja se ettei rankaisisi itseään sitten niistä syömisistä.
    Niin ja tietysti se että rakastaisi sitä minkä näkee peilistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä, miten meillä on niin samankaltaisia ajatuksia kropistamme, vaikka meillä on lähtökohdat ihan päinvastaiset. Sie oot ollu aina hoikka ja miulla on taas ollu aina, joskus vähemmän ja joskus enemmän, ylimääräistä.

      Tuo on tietysti yksi tapa, että haluaa koetella itseään. Mutta haluutko tehdä sen ihan oikeesti? Jos se on siulle epämukavaa ja aiheuttaa vaan stressiä niin onko se sen arvoista? Mie taas mittaan syömiseni ihan sen takia, kun oon niin tottunut siihen ja onhan se osa sitä kontrollointia. Mittailuissa pidän välillä taukoja, kuten nyt kesällä aika paljon oon pitänyt. Ja just se näkyy ja tuntuu kropassa. Mutta miulla on oikeesti elämässäni isompiakin murheita nyt enkä mie vaan jaksa stressata jos miulle on tullu muutama kilo kesällä lisää. Niin kauan kun nyt kuitenkin pysytään suht normaaleissa lukemissa, ei oo vielä hätää.

      Ois ihanaa, jos joskus tulis se päivä, jolloin vois sanoa rakastavansa, tai edes tykkäävänsä, sitä mitä näkee peilistä. Meille molemmille, Elenya!

      Poista
  4. En siis oo laihduttamassa, ihan selvennykseksi jos joku sitä mietti :D vaan siis just hakemassa lihasta tähän kroppaan. Tykkään sellaisista lihakkaista ja terveistä kropista. Mutta mihinkään kilpailemaan musta ei olis.
    Siin dietin alussahan mua ahdisti koko ruokien mittaus juttu, mutta sit läksin vaan meneen ohjeiden mukaan. Mut en tiedä mikä tuossa mittauksessa sit on se ahdistava juttu. Varmaan se et kontrolloi liikaa sitä paljonko laittaa suuhunsa, mutta oon tuolla mittauksella huomannut sen eron et osaa ainakin ottaa sen sopivan määrän ruokaa ja tulee kylläinen olo eikä niinkun normaalisti et meet ulos jonnekkin buffeen ja sit syöt niin et napa rutisee ja oot vielä parinkin tunnin päästä siitä syönnistä aivan ähkyssä ja väsynyt. Aikasemmin söin todella epäsäännöllisesti ja vain sen 1 lämpimän aterian päivässä, et siinä mielessä menty vaan parempaan suuntaan.

    VastaaPoista
  5. Hyvä sinä <3 Hieno teksti. Tää fitness-ilmiö on kyllä sekoittanut ihmisten ajatukset ihan totaalisesti. Jos harrastat säännöllisesti liikuntaa, mutta et treenaa salilla viittä kertaa viikossa, juokse aamulenkkejä tyhjällä mahalla ja syö puhtaasti, niin oot jotenkin huonompi kuin ne muut, jotka tekee niin. Vaikka eihän se todellakaan mene näin! Ihmiset on erilaisia, tavoitteet on erilaisia - aivan turha siis verrata itseään muihin.

    Hienot tavoitteet olet kyllä itsellesi miettinyt <3 Mahtavaa, että tiedostat omat mahdollisuutesi ja rajoitteesi, etkä turhaan haaveile sellaisesta, mitä ei voi saavuttaa. Höh. Kuulostipas nyt jotenkin kököltä, mutta en osaa muotoilla ajatustani paremmin. Pointti oli kuitenkin se, että sulla on kahdehdittavan realistinen kuva itsestäsi treenaajana <3 Et tavoittele mahdottomia, mutta et myöskään tyydy vähään. You go girl! <3

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...