maanantai 6. tammikuuta 2014

Uusi alku?

Mie kävin tänä aamuna vaa'alla. Se nyt oli vaan ihan pakko kohdata totuus silmästä silmään. Tiesinhän mie, että lukemat on karseet. Miulle ei tällä hetkellä mahdu kuin yhdet miun housut jalkaan. No, se lukema siinä vaa'alla näytti +10 kg verrattuna 6 kk sitten. Hyi. Mie näytän ja miusta tuntuu kamalalta. Mutta ei hätä ole tämän näköinen. Mie oon saanu ennenkin kiloja karistettua monta kertaa enemmänkin kuin tuon 10 kg, joten ei se muuta vaadi kuin vaan päättäväisyyttä. Ja huomenna on se miun loppuvuodesta asettama päivämäärä 7.1., jonne asti oli lupa mässätä ja rellestää. Huomenna koittaa paluu ruotuun.

Mut hei! Kävin sentään lenkillä jouluaattona
ja siitähän piti ottaa kuva todisteeksi! ;)
Nyt siis koittaa paluu Kalorilaskurin ja keittiövaa'an maailmaan. Pitääkin vähän katsella laskurista miten oon syönyt esim. syksyllä 2012, kun paino putosi suht mukavasti. Siitä sitten vaan mallia. Tosin erona on nyt se, että salitreenit on nyt kovempia kuin silloin, joten voi olla, ettei ihan samanlaisia vajeita voi pitää. Bunkkeritreeniä on siis tarkoitus toteuttaa ainakin tämä kevät. Nyt ensin pari kuukautta tuota perusohjelmaa, jonka jälkeen tulee muutaman viikon voimatreenijakso. Alunperinhän mie aattelin Pian kanssa aloittaa samaan aikaan myös tämän treenin kanssa yhteensopivan ruokavalion, mutta mie nyt skippaan sen, koska sillä ruokavaliolla paino tuskin ainakaan putoaa... :D

Viime viikolla kävin kerran vähän haistelemassa salin ilmaa ja tänään sitten ponkaisin treenit kunnolla käyntiin Pian kanssa. Pia aloitti jo viime viikolla, joten mie siirryin hänen kanssaan suoraan treenin 2.viikolle. Tuskin se mitään haittaa, kun tätä ohjelmaa kuitenkin tuli tehtyä jo loppuvuodestakin. Tahmaistahan se oli, mutta kuitenkin ehkä yllättävän hyvin sujui.

Vuoden 2014 ensimmäinen treeni
 Penkkipunnerruksessa halusin kokeilla tänään ekaa kertaa ykkösmaksimia ja miulla oli tavoitteena 40 kg. No, se ei noussut, vaikka 2 kertaa yritin. Se jäi 37,5 kiloon, mutta en mie sitä oikeastaan nyt edes murehdi. Se nelkyt menee sit ku menee. Ihan varmasti joku päivä :)


Vinopenkki Smithissä sujui ihan mallikkaasti, mutta kyllä nuo rinnan superit (ristitalja+punnerrukset) veti taas mehut aika tehokkaasti.


Olkapäiden supereissa sanoin muistaakseni ennen viimeisiä sarjoja Pialle, että miusta tuntuu, että kohta lentää pukli. Ja siltä se tosiaan tuntui. Rankkaa oli! Mutta niin kai sen pitääkin olla, varsinkin tällaisen löysäilykauden jälkeen.


Joo, nämä kuvat puhuvat puolestaan ja aika kaukana oon siitä kunnosta, mitä oli viime kesänä. Mutta eiku etiäpäin vaan, eihän tässä muu auta! Ja salitreenien lisäksi siis cardiot taas kehiin, niin alkaa se rasvakin toivon mukaan tiristä. Nyt vielä viimeiset karjalanpiirakat ja luumujäädykkeen jämät nassuun ja huomisesta alkaen sitten tarkempi syyni.

Tervetuloa seuraamaan miun kevättä, jännätään nyt tässä sitten, että lähteekö se läski sulamaan vai onko se jämähtänyt lopullisesti...

Niin ja oikein hyvää ja menestyksekästä tätä vuotta kaikille! :)

12 kommenttia:

  1. voi rakas eihä tua tiputtelu ole sulla temppu eikä mikään! <3 sitäpaitsi et kuvissa näytä ainakaan mitenkään pahalta! Asia olis toinen jos näyttäisit samalta kuin niissä vanhoissa kuvissa mitä jokin aika sitten näytit... ;)

    Ny kuule uuteen nousuun! TÄYSIÄ

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina tsempistä! <3 Sitä mie nyt kaipaankin :)

      Hui, mie en halua enää ikinä näyttää siltä kuin silloin mikä oli lähtötilanne 2007. Sepä onkin hyvä motivaattori lähteä taas uuteen nousuun :D

      Poista
  2. Heh, sama meininki täällä. Dieetti alkoi tänään, ja kauheeta kärvistelyä näemmä jo alusta asti :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä dieetille! Alku aina hankalaa, niinhän se menee ;) Nyt vaan laardit tirisemään. Harmi vaan kun ei voi tässä yhteydessä sanoa, että "sillähän se lähtee millä on tullutkin" ;D

      Poista
  3. Aivan varmasti menee se 40 ihan pian :)!

    Ja ei varmastikkaan ole se rasva pysyvää!

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä treeneihin Freya, ihan varmasti ne siitä lähtee kulkemaan, kun vaan vauhtiin pääset! Siitä se motivaatiokin sitten kasvaa ja kohta huomaat, hups vaan, olevasi sen -10 kg kevyempi :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos, Suvi, tsempistä! :) Vauhtia on otettu ja toivottavasti se tästä ei ainakaan ole laantumaan päin.

    Toivottavasti tosiaan tuloksia alkaa tulla kuitenkin edes suht pian, niin motivaatio siitä sitten lähtis vielä vahvempaan nousuun!

    VastaaPoista
  6. Hyvä asenne, Freya!! Mukana seuraamassa sun matkaasi! Tsemppiä, sä kyllä pystyt mihin vaan!! :)

    VastaaPoista
  7. Tsemppiä Paula:) sinä jos kuka pystyt pudottamaan yhden hassun kympin!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...