torstai 9. tammikuuta 2014

Cardiota, salitreeniä ja mietteitä salietiketistä

Ihan ensiksi haluan kiittää teitä ihania, jotka olette käyneet minuu tsemppaamassa viime postauksiin <3 Ette uskokaan, miten niistä tulee hyvä mieli ja usko omaan itseen ja onnistumiseenkin kohoaa. Muiskis! Ilmeisesti on nyt aineenvaihdunta ottanut spurtin, kun painohävikki on -900g sitten maanantaiaamun. Jee! :)

Hehhehee, mie eilen sain kuin sainkin itseni aamulla aerobiselle! Ulkolenkki ei hotsittanut, kun oli niin pimeää, märkää, liukasta, sumuista... listaa vois jatkaa loputtomiin ;) Mutta meninpä sitten salille tekee crossarilla 40 minuutin intervallin ja voin kertoa, että hukkaan ei todellakaan mennyt! Raskaimmissa osioissa mie oikeesti aattelin, että kohta tipun tästä, en jaksa enää, kunnes sitten alkoi taas kevyempi osuus. Viimeistään nyt tajusin, että miun aerobinen kunto on tällä hetkellä melko heikko, joten cardiota vaan lisää! Niinhän se menee, että aerobinen kunto heikkenee verrattain nopeasti, kun sitä ei ylläpidä, mutta onneksi sama toimii myös päinvastoin. Eli aerobinen kunto myös vastaavasti lähtee nousuun melko nopeasti, kun vaan sitä oikeasti jaksaa tehdä. Hih, miun mies laittoi eilen aamupäivällä tarkistustekstarin, että "kävitkö lenkillä?". Vastasin, että "en, mutta kävin intervallilla crossarilla". Vastaus oli "yök", joten vissiin miun ratkaisu oli sit hyväksytty :D

Pieni hymy-yritelmä intervalli-cardion jälkeen ;)
Tänään kävinkin aamusta tekemässä bunkkeritreenin viikon 3. treenin, eli jalat ja kädet. Aikaa kului 1h 48min., joten tämä vie oikeasti aikaa ja jos oon iltavuoroon menossa, niin salille pitää mennä jo 7:30. Mie kun haluan vielä kotona vähän palautua ennen töihinlähtöä. Rankkahan tämä(kin) treeni on: jaloille 6 liikettä ja käsille 4. Viimeisen jalkaliikkeen jälkeen oisin ollut jo valmis poistumaan paikalta, kun ei tähän ole vielä tottunut. Ennenhän oon tehnyt jalat aina ihan omana päivänään. Kyllä siinä joutui vaan sitä tahdonvoimaa ja tsemppiä keräämään, että jaksoi vielä täysillä panostaa hauiksiin ja ojentajiinkin. Huomisia jalkajumeja odotellessa...

Tänään miulla oli salilla erityisesti mielessä salietiketti ja varsinkin se, että tavarat pitäis aina laittaa omille paikoilleen. Miusta salilla on oikeestaan kaikkein ärsyttävintä, jos tavaroita ei palauteta sinne, mihin ne kuuluu. Menee turhaa aikaa ja hermoja, kun joutuu etsiskelemään sitä painoa sieltä tai tätä tankoa täältä. Ja että ne painot jätetään laitteisiin, voi argh! Tähän vuodenaikaan näitä tuntuu olevan enemmän, kun salilla on enemmän kävijöitä ja aloittelijoita. Mutta kyllä ne vakkaritkin osaa :/

Esimerkki tältä aamulta: kaksi miestä (ovat vakkareita) roudasi scott-penkin taljalle tehdäkseen siinä hauiksia. Tämä on tietysti ok, toki niitä penkkejä saa siirrellä mielensä mukaan. Mutta: ne voisi myös palauttaa omalle paikalleen! Itse olin menossa scottiin tekemään hauiskääntöjä, ja kun tämä kaksikko oli lopettelemassa treeniään siinä taljalla, kysyin, että joutaako tuo scott-penkki? Joutaa ihan kohta, sanoivat. Sitten olivat lähtöä tekemässä ja menin uudelleen kysymään, että "joko joutaa". Kyllä jouti, mutta nämä jättivät sen penkin siihen, eivätkä tuoneet omalle paikalleen. Se ei ole mikään hirveän kevyt se penkki, ja silti jättivät sen miulle roudattavaksi takaisin, vaikka olivat itse sen siihen taljalle vieneet. Kaksi isoa äijää, olisivat voineet kyllä olla kohteliaampia ja palauttaa penkin...

Toinen esimerkki tältä aamulta heti treenin aluksi. Eka liike oli jalkaprässi. Siinä killotti valmiiksi molemmin puolin 25 kilon kiekot. Lähettyvillä oli yksi mies treenaamassa, joten luulin hänellä olevan prässissä jotain kesken. Tarkistin kuitenkin asian, ja ei kuulemma ollut. Joten painot oli jätetty siihen prässiin. Eihän tuo muuten sinällään mitään, itekin oisin kuitenkin ne samat kiekot siihen iskenyt. Mutta kun ne oli jätetty ylemmille pidikkeille! Meidän prässissä on siis painonpidikkeet kahdella tasolla, ja itse laitan nuo painavimmat 25 kilon kiekot aina alimmille. Ehkä sellainen 180+ cm -pituinen henkilö ei välttämättä tule ajatelleeksi, että lyhyemmän varren omaavien ei ehkä ole ihan niin helppo nostaa niitä isoja kiekkoja sieltä ylemmiltä pidikkeiltä pois. Kyllä miekin sain olla prässisarjojen jälkeen tosi tarkkana ja varovainen, että sain ne kiekot turvalliseti alas sieltä ylhäältä.

Joten: olkaa ihmiset ystävällisiä ja palauttakaa painot, penkit, tangot sun muut härpäkkeet niille varatuille säilytyspaikoille kiitos!

Mikä sinua ärsyttää salilla eniten?

13 kommenttia:

  1. Ihana mies kun kyselee perään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, me kannustetaan ja tyrkitään toisiamme eteenpäin. :)

      Poista
  2. mua ärsyttää se että laitteisiin (esim just jalkaprässiin) on jätetty viidenkympin kiekkoja. Tapahtuu valitettavan usein! Onneksi sellaseen aikaan että salilla on isoja miehiä joita voi pyytää siirtämään ne veke :) Itekseen vois antaa olla mutta näin käy tosi usein kun asiakkaiden kanssa mentäisiin tekemään prässiä, ja monelle riittää ensipainoksi pelkkä kelkka. Että silleen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, meillä on nuo 25 kilon kiekot isoimpia, onneksi! ;) Sepä siinä just on, että kun siellä salilla käy muitakin kuin sellaisia bodaajaäijiä, jotka prässää jollain 250 kilolla lämpimikseen...

      Poista
  3. Mä kun en mitään tuosta salimaailmasta tiedä ;), niin kommentoin vaan, että kyllä sellainen kanssaihmisten huomioonottaminen on piirre, mitä arvostan todella kovin. Ymmärrän siis, että tuommoinen ärsyttää, kyllä vaan ottaisi muakin päähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä :) Se hyvä puoli siun omassa kotisalissa on, ettei tarvii kärsiä huonotapaisista kanssatreenaajista! ;)

      Poista
  4. Musta tuo ajattelamattomuus on isompien salien ongelmia :S Viime kesänä ku kävin työpaikan salilla ja se olikin aika pikkuinen niin siellä tosi harvoin oli tuollaista ajattelemattomuuta. Toki pari kertaa oli joissain laitteissa painoja tai joku teki treeniään jossain sellasessa paikassa et oli sen paikan oikean alkuperän tiellä, muuta pääosin porukka oli tosi ystävällistä ja heti joku tuli auttamaan, jos mun piti ottaa joku isompi kiekko jostain laitteesta pois :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie oon huomannut tään saman! Liekö ihmisillä sitten sellainen ajatus, että kun kerta maksaa kalliin kuukausimaksun niin siihen hintaan saa sitten salilla törppöillä ja käyttäytyä "koko rahan edestä". Vuo huoh sentään!

      Ja Freya, pahoittelut kun kommentointi on jäänyt viimeaikoina niin vähiin! Hengessä oon kuitenkin mukana ja tiedäN ja tiedäT miten rautainen nainen oot <3

      Poista
    2. Pia: Juu ja onhan toki meilläkin pääasiassa toiset huomioonottavaa porukkaa eikä oo ollut juuri valittamista. Joskus vaan sitten sattuu näitä, että alkaa itteekin kismittää. Toisaalta joskus voi olla kyse ihan ajattelemattomuudestakin eikä siitä, että tahallaan käyttäytyy huonosti,

      Anna: Huoh tosiaan! Onneksi kuitenkin suurin osa treenaajista on fiksua ja mukavaa porukkaa :)

      Ja Anna-darling, ei mitään anteeksipyyntöjä! Miehän se vasta laiska kommentoija oonkin ollut. On ollu taas muiden blogit vaihteeks aika paitsiossa ajanpuutteen vuoksi. Ja mie todellakin tiiän, että sie jos kuka oot hengessä mukana! <3

      Poista
  5. Mie inhoon niiden painojen kanssa tarkotuksellista ryskämistä. Energyllä eräänäkin iltana kaksi nuortamiestä teki mavea, painot ylös ja siitä sit painovoima hoiti loput, jumalaton kolina joka toistolla. Sit seuraava liike oli pystysoutu smithissä, jännästi siinäkin sai karmeen paukkeen aikaseks. Minua otti aivoon ja lujaa.
    Tän hetken pikkusalilla viime talvena olin kahden jonkun nuoren miehen kanssa salilla. Ainoan kyykkytelineen ainoassa tangossa oli painot, kundi teki sarjan ja paineli hinkuttamaan vatsoja. Odotin 15min tehden lämmittelyjä ja kun kundia ei näkyny takas tangolle, kävin sit kysymässä et tekeekö hän vielä. Vastaus oli: "täh, joo, en". Hän oli siis lopettanu, mutta jättäny tankoon painot ja tangon lattialle. Meinas tältä tädiltä palaa liinat kiinni. Et meillä ainakin osataan myös pienellä salilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huh, on siunkin kohdalle sattunu varsinaisia tapauksia! Ja tuo painojen ryskäminen on miunkin mielestä yks kamalin asia, mitä salilla tehdään. Ei ne painot kestä sellaista käsittelyä ja meilläkin on salilla tuon takia vain yksi 11 kilon käsipaino :( Jos ei jaksa sitä painoa alas laskea rauhassa, niin sitten on liian isot painot käytössä!! Niih.

      Poista
  6. Ihanaa miten omistautunut sä oot tuolle treenaamiselle ja elämäntavalle! Heittäydyt oikeesti kunnolla :) mua harmittaa kun en oo taaskaan ehtinyt/saanut aikaiseksi lueskellä blogeja, mutta kieltämättä tulee sun puolestasi tosi hyvä olo kun homma rullaa. Hyvä sinä!! <3

    Oli tänään muuten puheena myös tuo paikkojen siistiksi jättäminen. Miten paljon voikaan mennä aikaa toisen sotkujen siivoamiseen?! Ja juuri sitä kallisarvoista treeniaikaa. Kotona voi olla miten lystää mutta salilla voisi miettiä muitakin ihmisiä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KiitosJanna! <3 Tosin miusta itestä tuntuu, etten oo ollenkaan niin omistautunut kuin haluaisin olla. Siitähän tämä viimeaikainen painonnousukin kielii...

      Mutta kuule miulla on ihan sama, että en oo ehtinyt ja jaksanutkaan lukea aktiivisesti (kommentoinnista puhumattakaan) blogeja, joista ja varsinkin niiden kirjoittajista on tullut miulle niin kovin tärkeitä <3 Silti ootte kaikki ihanat mielessä ja onneks FB:n kauttakin pysyy vähän kärryillä ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...