sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Koko viikko yhdessä postauksessa

Voi vietävä kun on taas viikko kulunut ihan mieletöntä vauhtia. Tässä sitä taas ollaan; viikko edellisestä postauksesta. No can do, kun ei ole aikaa niin ei ole. Ja sitten iltaisin on ollut sen verran väsymystä, että ajatus tietokoneella naputtelemisesta ei ole inspannut. Tämä viikko on kyllä ollut mukava, vaikkakin kiireinen.

Maanantai lähti liikeelle vähemmän reippaasti, kun en mil-lään olisi jaksanut nousta sängystä ylös ja jalkatreenille. Mutta kun oli päätetty niin oli päätetty.

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa...
Treenin jälkeen olinkin sitten vähän iloisemmalla ilmeellä, kun hommat sujuivatkin paremmin kuin oletin ja mie sain SJMV:ssa 60 kilolla nostettua 5 toistoa viimeisessä sarjassa. Harmi vaan kun ei ollut ketään katsomassa tekniikkaa. Jalkatreeni oli kyllä sellainen, että tiesin että jumiutuu jälleen.

I did it! :)
Mie en tiedä, miksi miun jalat nyt palautuu niin hitaasti. Miulla jäi tältä viikolta taas toinen jalkareeni tekemättä, kun jalat (varsinkin pohkeet ja takareidet) ei vaan oikein palaudu. Joko se yksi treeni viikossa siis riittää tai sitten vika on siinä, että heti tiistaina maanantain jalkatreenin päälle on nyrkkeilytunti. Siellä kun tulee juoksua ja hyppelyitä ja reisiä saa jännittää melkeinpä koko ajan, se voi häiritä jalkojen palautumista edellispäivän kovasta lihastreenistä. Ajattelinkin kokeilla nyt alkavalla viikolla niin päin, että teen ekan jalkatreenin vasta keskiviikkona, kun nyrkkeily on jo ohi.

Tiistaina siis oli taas nyrkkeilyn vuoro ja voin kertoa, että oon ihan koukussa siihen <3 Vaikka olis kuinka väsynyt työpäivän jälkeen, niin sinne vaan jaksaa mennä ja aina tulee tehtyä niin täysillä kuin vaan pystyy. Ja tekniikkakin alkaa kehittyä ja se on kiva huomata :)

Keskiviikkona oli töiden jälkeen kivaa tiedossa, kun Pia tuli meille kahville ja toi tullessaan purkillisen tofujätskiä. Se oli kyllä hyvää ja koko rasia upposikin parempiin suihin alta aikayksikön ;D

Ystävykset jätskikulhoilla <3
Oon kyllä tosi onnellinen, kun oon tutustunut Piaan bloggailun välityksellä. Siinä on oikein ihana nuori nainen, jolla on arvot kohdillaan ja niin lämmin sydän :) Ja mikä sisupussi! Kyllä mie tänään olin niin ylpeä ystävästä, kun sain viestin Pialta, että hän oli selvinnyt kunnialla Vantaan puolimaratonista ja vieläpä upealla ajalla. Way to go, my girl! Meidän herkku- ja rupatteluhetken jälkeen lähdin vielä salille tekemään selkä-takaolkapää-habatreenin ja hyvinhän sekin kulki. Olipahan hiilaritankkaukset ainakin kohdillaan :D

Like it or not: habapose
Jooh, torstaina jatkui herkuttelu, kun tapasin ystäväni kaupungilla aamupäivällä ennen iltavuoroa. Käytiin Amarillossa lounaalla ja sitten vielä Coffee Housessa kaffella. Ihanaa oli nähdä ystävää pitkästä aikaa, kun edellisestä tapaamisesta ehti vierähtääkin jo kolmisen kuukautta...

Marianne-cappuccino
Viikonloppu on mennyt pihahommissa aika pitkälti. Syksy etenee ja piha on saatava talvikuntoon ennen lumientuloa. Eilen pihatöiden jälkeen me lähdettiinkin miehen kanssa yhdessä salille! Mentiin miehen salille, joka on pieni mutta kyllä sieltä löytyi kaikki tarvittava. Mentiin miehen ohjelman mukaisesti tekemään rinta-olkapää-ojentaja-volyymitreeni, joka näytti tällaiselta:

1. Vinopenkki käsipainoilla 5*10-12
2. Pystypunnerrus tangossa 5*10-12
3. Kapea penkki tangolla 5*10-12
4. Vipunostot sivuille istuen 5*10-12 (S)
5. Ojentajapunnerrus taljassa 5*10-12 (S)

Oltiinkin ainoat treenaajat salilla ja saatiin tehdä rauhassa. Olin kyllä hyvin skeptinen, että miten mie jaksan tehdä noin kauhean monta sarjaa noin monella toistolla, mutta yllättävän hyvin se meni, kun vaan tein sopivilla painoilla. Ja eihän tuossa noita liikkeitäkään ole niin paljon, kuin normaalisti miun omassa treenissä. Kyllä oli hartiat ja käsivarret pumpissa tuon jälkeen, kun lähtiessä tuntui, että takin hihat kiristää ihan hulluna! :D Lopuksi mies opetti miulle vielä voimapyörän tekniikkaa. Se kyllä ei miulta ihan onnistunut, vaan tuntui koko ajan ristiselässä tosi ilkeeltä... Meinaan kyllä jatkossa tehdä noita volyymitreenejä oman treenin vaihteluna välillä. Huomenna meinaankin jo kokeilla selkä-takaolkapää-habatreeniin miun miehen ohjelman volyymitreeniä!

Tällä viikolla muuten tuli mukava pakettikin postissa:


Tilattiin Fitnesstukulta toinen pönikkä tuota Octanea, kun molemmat ollaan se hyväksi havaittu. Tuo on siis treenin aikana juotava lisäravinne (intra), joka sisältää BCAA:ta, sitrulliinia, L-glutamiinia ja B6-vitamiinia. Ite oon huomannut, että tuon kanssa jaksan paremmin vetää ne viimeisimpienkin liikkeiden viimeiset toistot kuin pelkän veden kanssa. En usko, että on pelkkää plaseboa, kun kerran oikeesti toimi. Siinä samalla sitten tilattiin lisää Goodlifen patukoita, tällä kertaa Blueberry Delight -maulla. On muuten aika makeita! Mie tilasin kokeeksi pistaasipähkinän makuista heraa (Whey 80 pistachio) ja lisäksi IronMaxxin Green Tea -kapseleita, kun olivat alessa nekin. Sitten vielä pönikkä maltoa, kun ne iso pussit oli (taas) Tukulla loppu. Tuo pistaasihera vaatii kyllä vähän totuttelua... Mutta kai se menee, malton kanssa paremmin kuin ilman.

Noniin, jospa tämä viikkopostaus jo olisi tässä. Tänään vielä riitti pihahommia (ja niitä riittää edelleen) ja illalla kävin combatissa. Olipa mukavaa taas muutaman viikon tauon jälkeen! Ja vielä pisteeksi hienolle viikolle pyöräytin tänään tällaisen kakkusen, kun eilen ostin meille pikkuruisen kakkuvuoan:

Perunakellarin kakku
Tähän viikkoon on siis mahtunut ystäviä, herkkuja, pihan syystouhuja ja liikuntaa. Ja tietysti töitä.

Näkyykö syksy jotenkin teidän elämässä konkreettisesti? Onko tiettyjä rutiineja, jotka kuuluu oleellisesti syksyyn vai kuluuko elämä samaa rataa vuodenajasta riippumatta?

6 kommenttia:

  1. Tuli mieleen, että voisiko tuohon jalkojen palautumiseen vaikuttaa se, jos joudut jalkatreenin jälkeen istumaan paljon töissä? Eli että ne kuona-aineet jää vähän jumiin isoihin lihaksiin..?

    Mulla iskee syksyisin hirmuinen neulomisinnostus, sama tänäkin vuonna. Ja ulkoilu on aivan ihanaa, vaikka siitä nyt voisin välillä mielelläni karsiakin tässä nykytilanteessa jos voisin. Tykkään tosi paljon syksystä.

    R

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mie kuitenkaan koko päivää töissä istu :D Esimerkiksi aamuvuorossa pääsen ekan kerran istumaan 2,5 tunnin kyykkäilyn, kurottelun, roudailun (= hyllytys) yms. jälkeen kun on ruokatauko ennen ovien aukaisua. Tai no, on siinä välissä kahvitauko. Iltavuorossakin askelia kyllä kertyy yleensä aika reippaasti, kuten tänäänkin.

      Mie oon vähän kateellinen teille, jotka osaatte neuloa ;) Mie oon ollu aina ihan rähmäkäpälä kaikissa käsitöissä, vaikka esimerkiksi askartelusta tykkään tiettyyn pisteeseen asti. Korttien tekeminen on kivaa! :)

      Poista
  2. Eipä tuo syksy kai ihmeemmin näy missään. En osaa neuloa tms niin ei tule niitäkään tehtyä. Ja nyt kun tuo pentu tuli taloon, niin ei ole tekemisen puutetta. Mies olikin tuossa yksi päivä haravoinut pihaa ja laittanut lehdet kompostiin. Muutoin tuossa pihassa ei ole mitään erikoisempaa hommaa. Ehkä ulkokalusteet pitää nostaa jossain ensilumien paikkeilla tuohon kuistille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siulla onkin tänä syksynä varmasti puuhaa pennun kanssa :) Meillä meni viikonloppuna ulkokalusteet varastoon.

      Poista
  3. Voi kiitos, ku oot niin ihana <3

    Ja muuten aivan mieletön tuo sinun hauis :D

    Siis mulla oli kesällä ongelmia jalkojen palautumisessa varsinkin niinä viikkoina, kun oli tarkoitus tehdä jalat kaksi kertaa ja aina ei juurikaan jalkojen palautumisen takia voinutkaan tehdä sitä kahta jalkatreeniä viikossa :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan sydämestä nuo miun sanat tuli <3

      Haha, aika pieni patti tuo miun on vielä sinun hauikseen verrattuna!

      Miulla meni muutamana viikkona tuo kaksi jalkatreeniä ihan hyvin, mutta nyt jotenkin mättää. Se on vaan kokeiltava eri variaatioita tai sit alettava tehdä jotain kiertävä treenisysteemiä. Kokeillaan nyt ekaks tällä viikolla niin etten tee jalkoja ennen nyrkkeilypäivää.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...