lauantai 19. lokakuuta 2013

Vaatteita, korvapuusteja ja pieni treenipohdinta

Latasi sitten taivaalta eilen sellaisen lumikerroksen, että haravointitalkoot on tältä viikonlopulta peruttu... No, jos ne vielä sulais ja saisi haravoitua ennen pysyvän lumen tuloa. Torstaina oli vielä hyvinkin raikas syksyinen sää, kun olin matkalla töihin.

Pyöräily on vaihtunut busseiluun.
Miulla on ollut tällä viikolla hameinnostusviikko! Tai siis ekaks oli mekko ja sitten hame. Laitanpa tänne pari kuvaa viikon pukeutumisesta, vaikka ei tämä mikään rättiblogi olekaan ;)

Keskiviikko
Tuo neulemekko on ostettu jo pari vuotta sitten, mutta silloin se oli vähän liian tiukka julkisesti käytettäväksi, ja olinkin jo unohtanut koko mekon olemassaolon. Vaikka mie oon nyt vähän päässyt lihomaan kesästä, niin tuo mekko oli nyt oikein sopiva. Helma yltää suunnilleen polviin. Jotten näyttäisi ihan tasapaksulta mustalta makkaralta, laitoin vielä tuollaisen vyön katkaisemaan linjaa. Työkavereilta sain ainakin paljon kehuja tuosta mekosta :D Käyttöön!


Torstai ja perjantai
Tämä hame on varmaan ollut esillä blogissani aiemminkin, mutta se vaan on miusta niin kiva! Ja nyt syys-talviaikaan, kun täytyy pitää paksuja sukkahousuja, se sopii työkäyttöönkin ihan hyvin lyhyydestään huolimatta. Tykkään käyttää tämän hameen kanssa maihareita, mutta myös saappaat tietysti käyvät hyvin.

Reippaana töissä :)
Joo, oon mie tällä viikolla tehnyt muutakin kuin räpsinyt itsestäni kuvia ;) Salilla oon käynyt tekemässä kaksi treeniä ja tiistaina nyrkkeilemässä. Tänään olis vuorossa siskon kanssa treenit, kun sisko on käymässä kotona. Ja treenien jälkeen luvassa herkkupullakahvit:

Eilen paistetut korvapuustit <3
Tiistain jälkeen en oo paljon muusta puhunutkaan kuin korvapuusteista ja siitä, kuinka on ihan pakko tehdä niitä viikonlopuksi! Tämä lähti siitä, kun tiistai-iltana katsoin Koko Suomi leipoo -ohjelmaa, jossa tehtiin korvapuusteja. Oon ihan koukussa tuohon sarjaan! Ja hyviä noista tulikin, vaikka ei mitään maailma kauneimpia yksilöitä...

Oon muuten ajatellut siirtyä takaisin 3-jakoiseen treeniohjelmaan. Miusta vaan tuntuu, että se toimi miulla paremmin. Nyt vaan stressaa koko ajan, kun nuo jalat ei palaudu tarpeeksi nopeasti niin, että saisin tehtyä ne kahdesti viikkoon. Edelleen aion kuitenkin pyrkiä neljään salitreenikertaan viikossa, ja teen siis treenit kiertävänä, jolloin jokainen treeni tulee vuorollaan tehtyä kaksi kertaa viikossa. Kun se jalkatreenikin tulee sitten kahdesti vain joka kolmas viikko, niin jospa se ei stressaisi niin paljon. Mutta tästä en aio ottaa ylimääräisiä paineita, vaan jos treenikerrat jää jollain viikolla kolmeen, niin sitten ne jää. Aion myös ottaa volyymityyppisen treenaamisen mukaan vakituiseksi, jotta saan treeniin ja intensiteettiin vaihtelua.

Millaisella treenijaolla sinä treenaat mieluiten? Miksi? Oletko kokeillut useampia variaatioita?

12 kommenttia:

  1. Ilmotin just omalle miehelle et haluun korvapuusteja xD Omnonmon!

    Kuulostaa hyvälle sun treenisuunnitelmat :) Ite tykkäsin ainakin kesällä tuosta kiertävästä et neljäs kerta oli aina välillä yläkroppaa ja välillä jalkoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonni, eikun vaan leipomaan! :)

      Juu kyllä mie luulen kans, että tuo kiertävä systeemi sopii miulle parhaiten. :)

      Poista
  2. Ai sä teit niitä pullia, nam nam! :P tämä laiskimus teki vaan huomiselle synttärikahveille kääretortun, nopeeta ja helppoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tein! ;) Aika isotöisiähän nuo on, mutta kyllä ne palkitsi maullaan ja tuoksullaan. Meni pakkaseenkin vielä hyvät satsit! Kääretorttukin on kyllä hyvää. Varsinkin jos siinä on suklaata... ;)

      Poista
  3. Nammm, noit pullia.. vitsit, itekin tekis mieli tehdä mut oon niin onneton leipuri et... hih! ;) Kivoja arkikuviakin välillä susta! :)

    Mitä tarkottaa volyymitreeni? Soriii, oon niin uuno näiden kuntosalijuttujen kanssa!

    Ja ja ja... kiiiiitos vielä arvontavoitosta! Se tuli ihanan kortin kera. <3 Pääsi testaukseen heti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna :) Voi kuule, nuo miun puustit on kyllä aika rumia, mutta maku ratkaisee!

      Volyymitreeni tarkoittaa, että tehdään monta sarjaa useammalla toistolla pienemmillä painoilla puhtaasti niin, että kesken sarjan ei tule pysähdyksiä. Esimerkiksi me tehtiin miehen kanssa viikko sitten niin, että oli viisi liikettä, joissa kussakin tehtiin 5 sarjaa 10-12 toistolla. Tavoitteena on, että saadaan lihas rasitettua hapoille (pumppiin) ja hakea lihaksille muotoa.

      Ole hyvä, toivottavasti palkinto on siullekin toimiva! <3

      Poista
  4. Eikä! Nyt mullakin tekee mieli korvapuusteja! :D ♥ On varmaan pakko leipoa jossain välissä, jos tää himo yltyy kestämättömäksi (kuten pahasti vaikuttaa). Ai olikos mulla muka joku ruovalio noudatettavana? En just nyt muista :'DD

    Mä en vaan voi olla ihailematta noita sun hiuksia. Ne on niin makeet! ♥ Ja toi pinkkiruudullinen hame on kans aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, olihan sulla kysymyksiäkin. Ihan unohdin korvapuustihimoissani :D

      Ite oon kokeillut treenijakojen suhteen vaikka mitä, mut jotenkin nelijakoinen tuntuu sopivan itselle parhaiten. Ehtii sopivasti palautumaan, kun suunnittelee treenien järjestyksen ja sisällön oikein. Kolmijakoisella sama treeni tulis mulle liian nopeasti ja viittä treeniä viikossa en aina ehdi tehdä :) Ja mitä tulee yksijakoiseen... pää ei kestä sitä :DD

      Poista
  5. Että sä näytät nainen hyvälle! <3

    VastaaPoista
  6. Täällä toinen, jolta taisi jäädä haravoinnit ensi kevääseen. Kiva sitten jotain puoliksi maatuneita lehtiklimppejä raapia... Mut ei voi mitään kun tuo ensilumi oli nopeampi kuin mie!

    Kaunis Freya <3 Noiden kuvien perusteella ota ihmeessä mekot ja hameet entistäkin aktiivisempaan käyttöön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuh, no nyt on taas sulaa, mutta yyyyh kun on ne lehdet semmosina märkinä kökköinä. Ei oikein hotsittas...

      Kiitos kaunis Anna! <3

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...