sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Nössöilyä vai järjenkäyttöä?

Vakituisen työsuhteen alkamisen lisäksi huomenna alkaa (taas jälleen kerran) myös kaloreiden kyttääminen. Sairausloman aikana olen mennyt todellakin ihan hälläväliä-tyylillä ja se näkyy ja tuntuu. Ihanaa olisi sanoa, että myös treenit palaavat kuvioihin, mutta en valitettavasti pääse niin sanomaan. Nyt on yleiskunto vielä sen verran huono, ettei salitreeniä voi kuvitellakaan. En halua myöskään alkaa repiä tätä leikattua mahaa liian pian. Kun ne kaikki arvet eivät ole edes näkyvissä. Leikkaushan tapahtui tuolla sisäpuolella, enkä mie voi nähdä, mitä sinne kuuluu. Tunnen vain, ettei vielä todellakaan mitenkään loistavan hyvää. Salitreenissä kuitenkin joutuu ihan missä tahansa liikkeessä pitää keskikroppa jännityksessä, niin se ei onnistu vielä. Tästä kertoo sekin, että joudun jatkuvasti ravaamaan vessassa. Tänään käytiin miehen kanssa kaupungilla ja jo se reissu sai miut aika uuvuksiin. Mitenhän selviän kokonaisesta työpäivästä ja työVIIKOSTA?

Onko miusta tullut nössö? Oon aina kirjoittanut, että tykkään treenata kovaa. Niin kuin tykkäänkin, siinä nyt ei oo mitään uutta. Mutta kun nyt tuntuu, että koko ajan pitää tarkkailla ja varoa, niin miusta tuntuu, että alan nössöytyä. Tätä oli havaittavissa jo kesällä kun yritin treenata niin, ettei käsi rasitu. Kun fyssari ehdotti miulle erinäisiä juttuja tehtäväksi, niin ekaks aina sanoin, että "uskallankohan mie?". Siis mie, samalla kun tykkään vetää itseni ihan piippuun, oon myös välillä liiankin varovainen varsinkin uusien juttujen kokeilussa. Joskus olin niin paljon itsevarmempi omista kyvyistä ja voimista salilla, mutta nyt se itsevarmuus on aika nollissa. Osaanko/pystynkö/jaksanko?

Sunnuntainössöilyä kotisohvalla Ozzy-mustekala kainalossa.
Mistä mie tiedän, milloin oon valmis palaamaan salille? Sitten kun voin taas jännittää vatsalihaksia normaalisti? Kun ei kiertävässä liikkeessä tunnu repivää tunnetta mahassa? En haluaisi mennä sinne liian keskeneräisenä. Tein tämän virheen muutaman kerran kesällä uupumisen aikaan ja jouduin lähtemään salilta itku kurkussa kotiin kun en pystynytkään. Ja mikä tärkeintä: millaista ohjelmaa mie nyt alkaisin tehdä? Jotain ajatuksentynkää miulla tuosta on, mutta oikeastaan vain runko. Se sisältö on ihan auki. Sen tiiän, etten voi liian tarkkaan päättää, että teen niin ja näin, vaan ensin pitää kokeilla. Ja sitten muuttaa ohjelmaa, jos se ei sovellu. Ja tämä on miulle se kasvunpaikka. Yleensä kun oon aloittanut tehdä uutta ohjelmaa, oon vaan päättänyt, että nyt teen tätä eikä poikkeuksia. Tästä ajattelutavasta on nyt ihan pakko päästä jos meinaan, että pystyn edes jollain tavalla järkevästi ja pitkäjänteisesti treenata ilman, että kohta ollaan taas tauolla. Kroppa ensin ja pää sitten!

No, jotain oon jo aloittanut eilen. Otan osaa Tikiksen 21 päivän punnerrushaasteeseen:

Kuva: 21 päivän punnerrushaaste
Mutta tässäkin mie nössöilen. En todellakaan edes kokeillut tehdä yhtään normaalia punnerrusta. Mie oon ollut treenaamatta rintaa melkeinpä kokonaan viimeiset puoli vuotta. Pikkuhiljaa aloin ottaa punnerruksia mukaan tuossa alkusyksystä ennen kuin tuli taas tämä pitkä tauko. Silloin sain maksimissaan 5-6 punnerrusta tehtyä putkeen normaalisti. Loput tein polvet maassa naisten tyylillä. Tuskin nytkään siis saisin aikaiseksi kuin korkeintaan tuon viisi. En sitä kuitenkaan edes kokeillut, koska siinä joutuu jo tuota keskikroppaa niin paljon jännittämään, että eipä oteta riskejä. Ehkä siis nössöilen, ehkä miulla on järki mukana. Ajatelkoon kuka miten haluaa. Mie en ole edes mitenkään vakuuttunut siitä, että onnistun tuossa haasteessa. Ihan tämän olkapään ja käden vuoksi. Siksi jo tästä päivästä alkaen jaoin tuon kahteen osaan. Tein 10 punnerrusta aamulla ja loput 10 teen kunhan tämän postauksen oon saanut loppuun ;) Ylivarovaisuutta? Enpä tiedä, sillä jo eiliset 15 punnerrusta tuntuvat nyt tässä kädessä. Tuntuvathan ne siksikin, kun nyt on oikeesti ollu niin kauan treenaamatta, mutta on tässä vähän muutakin jomotusta ollut tänään. Teen siis päivä kerrallaan tätä ja ihan oman tuntuman mukaan. Kädelle tulee kuitenkin taas rasitusta kun palaan töihin. Kyllähän tää omaan korvaankin kuulostaa ihan järjettömän typerältä, ettei kerralla edes tuota 20 punnerrusta tee ja vieläpä naisten tyylillä, mutta teen nyt näin. Huomiset 25 voin sitten tehdä vaikka lyhyemmällä tauolla jos kädessä siltä tuntuu.

Mutta missä kulkee nössöilyn ja järjenkäytön raja? Ei kai miusta oo tulossa tämän kaiken jälkeen ihan liian arka treenaaja, joka ei enää uskalla eikä sitten kehitykään?

10 kommenttia:

  1. No ehdottomasti aloitat varovasti, aikaahan tervehtyä ja treenata on vaikka kuinka ja jos tahtoo, sitä kerkee puskea itsensä äärirajoille sitten, kun on varmasti kunnossa! Tsemppiä sinne, ja ihan mahtavaa, että oot back :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No heippa Tiiti! :)

      Joo tämmönen mie oon... Vasta eilen kirjoitin, perustelin itselleni, että miksi pitää tehdä varovasti ja tänään jo mietin onko se nössöilyä. Jospa ei mentäs taas pää edellä puuta tällä kertaa! :D

      Poista
  2. Varovasti ehdottomasti! :) Terveyden kanssa nössöily on ehdottomasti sallittu, eikä tuo ees oo mitään nössöilyä vaan täysin järkevää..kyllä sitä ehtii maailman tappiin saakka punnertaa ja treenata, kun on varmasti kunnossa. Ja hei, tuossa haasteessa on mun käsittääkseni ihan sallittuakin tehdä ne punnerrukset osissa :) Kunhan päivän tavote saavutetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Eve! :) Kyllähän sen ite huomaa tässä, että sitä ajatustyötä ja asioiden uudelleenomaksumista tässä pitää vielä tehdä ennen kuin päästän itteni sinne salille ;)

      Joo, on tuossa haasteessa siis sallittua tehdä ne punnerrukset osissa. Tuskinpa pystyisin tekemään 115 putkeen vikana päivänä vaikka oisin elämäni parhaassa kunnossa! ;D Tuntuu vaan niin hölmöltä tehdä nämä parinkymmenenkin satsit osissa. No, ehkä mie sen kestän! :)

      Poista
  3. Olipa TAAS tuttuja ajatuksia. Ihan samoin olen siis ajatellut itse näiden vammojeni kanssa. Että mikä on järkevää treenaamista ja mikä typerää ja turhaa riskinottoa. Se rajanveto on vaan välillä aika vaikeaa. Välillä mustakin tuntuu, että olen ihan nössö, enkä uskalla yrittää mitään. Välillä sitten taas mennään toiseen ääripäähän ja otan niitä turhia riskejä.. Sitä oman kropan kestokykyä on vaan aina välillä etukäteen tosi vaikea arvioida. Vaikka kuinka pinnistelen ja yritän kuunnella kroppaani, en aina onnistu siinä. Ja asioita hankaloittaa myös tämä mun pääni, jolle höllääminen kesken treenin on aina niin vaikeaa.. Hankalaa! Mutta opetellaan nyt molemmat oikein urakalla sitä kehon kuuntelemista sitten! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meissä tosiaan taitaa olla aika paljon samaa, ja siksipä varmaan tilanteemme nyt on tämä! Tutulta kuulostaa tuokin ajatus, että vaikka kuinka kuuntelis sitä kropan kestokykyä, niin ei siinä aina oikein onnistu. Tai no, en tiiä onko se miulla ollut enemmän sitä, että oon aatellut aina, että se antaa vääriä signaaleja. Että se haluaa luovuttaa ennenaikaisesti. Ja tyo höllääminen kesken kaiken om myös niin vaikeaa. Kun kerran on aloitettu niin eiku vaan samaa höyryä loppuun asti. Nyt tosiaan yritetään molemmat opetella paremmille tavoille! :)

      Poista
  4. Ehdottomasti järjenkäyttöä! Nyt maltti on valttia ! Kyllä itsestäkin välillä tuntuu että esim. salilla tulee joskus nössöiltyä painojen kanssa, mutta mieluummin nössöilen kuin rikon itseni mikä kävikin tuon ranteen kanssa kun en kuunnellut sen kipua ja se menikin kesällä sijoiltaan :S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ja sitten mitä kauemmin on salilta poissa, niin jotenkin alkaa hiipiä se salikauhu! Että mitä mie siellä uskallan alkaa edes tehdä ja jaksanko yh-tään mi-tään. Voi vitsi, mahtuuko edes treenivaatteet päälle! :P

      Poista
  5. Et tosiaan nössöile mun silmissäni! Maltilla eteenpäin, vaikka tokihan se välillä on vaikeaa! Voimia ja jaksamista sulle, oot kyllä joutunut kovia kokemaan! Hali. <3 Ja onnea työpaikasta (edellisessä postauksessa), hieno juttu!!! :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...