sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Aika hyvä viikonloppu

Helmikuu. Ihanaa, kun aina niin pitkältä tuntuva tammikuu on ohi! Helmikuu tuntuu aina jotenkin jo sellaiselta, että se talven pimein vaihe on selätetty ja kohti kevättä mennään. Aurinkoisina pakkaspäivinäkin jo tuntee, kuinka se aurinko vähän lämmittää :)

Nyt miun helmikuu on kyllä vähän synkempi, kun näillä näkymin tämä on tältä erää viimeinen työkuukausi. Oon nyt saanut olla yhtäjaksoisesti töissä syksystä asti (ja syksylläkin oli vain 1,5 viikon työttömyysjakso), mutta nyt en ole ainakaan tietoinen, että työt jatkuisivat. Se lannistaa tietysti tunnelmia. Kyllähän tämä ainainen pätkätyöläisyys on oikeasti ihan sieltä ja syvältä, kun ikinä ei tiedä tulevaisuutta kuin korkeintaan muutaman kuukauden eteenpäin, jos sitäkään. Mutta näinä aikoina pitänee olla kiitollinen, että edes näitä pätkiä on. Olisi vaan niiiiin mahtavaa saada se vakituinen pesti tässä työssä, joka on miulle tosi tärkeä ja rakas. Reilut 7 vuotta pätkätöitä alkaa jo turhauttaa...

Työpöytä perjantaina. Poliittisten järjestelmien luokan perkausta
Oon yrittänyt miettiä positiivisia asioita siitä, kun/jos joudun työttömäksi. No, sitten pääsee salille niin usein ja milloin vaan huvittaa! Jos vaan käsi sallii. Sitten on aikaa tehdä ne tuhat ja yksi rästihommaa kotona, mitä oon aina vaan siirtänyt ja siirtänyt. Saan nukkua aamulla pitkään, jos haluan. Miulla on aikaa lukea niin paljon kuin haluan. On aikaa bloggailla niin paljon kuin haluan. Mutta silti, vaikka listaan nämä kaikki, ei se silti korvaa sitä, että saisin olla töissä. Oon mielestäni viime vuoden aikana kehittynyt ammatillisesti ja oppinut paljon uutta. Työtehtävät on olleet vaihtelevia ja oon saanut roppa kaupalla itseluottamusta omasta ammatillisesta osaamisesta. Lisäksi miulla on maailman parhaat työkaverit <3 Ja tottakai taloudellinen tilannekin huolestuttaa, onhan se nyt ihan eri asia, jos taloudessa on kaksi palkansaajaa kuin että toinen elää ansiosidonnaisella.

Mutta se nyt siitä. Piti vaan saada tämä huoli kirjoitettua ulos.

Miepä kävin perjantaina salilla! Sain oikein hyvän jalkatreenin aikaiseksi, ja päälle vielä vatsoja. Hyvin onnistui prässäilykin, kun kohteliaat herrasmiehet auttoivat minnuu raskaimpien painokiekkojen kanssa :) Kyllähän mie sitten ne pienemmät sain ihan itekin laitettua yhdellä kädellä. Mietinkin, että kyllä tässä miun vasen käsi vahvistuu, kun vaan sillä nostelen painoja! Oli muuten aika ätäkkä alku treenille, kun tein superina leveän ja kapean prässin 4*8. Siihen päälle superit reiden ojentaja- ja koukistajalaitteissa. Sitten tein pitkästä aikaa pakarapotkuja taljassa ja loppuun kiusasin pohkeita smithissä. Vatsat hoitelin vartalonkiertolaitteessa ja lantionnostoilla. Siitä onkin aikaa, kun oon viimeksi tehnyt pakarapotkuja. Jossain vaiheessa olin aivan täysin kyllästynyt tuohon liikkeeseen, mutta nyt pitkästä aikaa tehtynä se tuntuma oli melkoinen. Ei miun takapuoli oo ollut pitkään aikaan näin kipee! Tokihan nuo prässisuperitkin teki tehtävänsä. Reenikuvia ei nyt ole, kun yksin olin veivaamassa...

Eilen koittikin kauan odottamani päivä, nimittäin meillä oli treffit joensuulaisten treenibloggareiden kanssa! Mukana olivat Marilii, Pia, Henna-Riikka ja Tiina <3 Tämä oli jo toinen tapaaminen, mutta mie en päässyt ekalla kerralla mukaan. Pia ja Mariliihan ovat miulle jo tuttuja ennestäänkin, tosin Mariliita en ollut nähnyt sitten meidän ihanien pikkujoulujen. Mutta Henna-Riikan ja Tiinan tapasin ensimmäistä kertaa, ja vallan ihastuttavia persoonia molemmat! Aivan mahtavaa, kun oon päässyt tutustumaan samanhenkisten salimimmien kanssa, joiden seurassa ei tarvii miettiä, voinko mie nyt treeneistä puhua, ja voidaan vertailla kokemuksia ja vaikkapa nauraa salikommelluksille. Upeaa!

Tiina, Marilii, Henna-Riikka ja Pia :)

Täytetty sämpylä ja cappuccino maistuivat nälkäiselle
Marilii toi mukanaan tekemäänsä raakasuklaata ja mie maistoin yhden sellaisen. Ai vitsi kun oli oikeesti niin mahdottoman hyvää! Siitä tulikin mieleeni, että pitäisi itsekin jossain välissä kokeilla, vieläkin on testaamatta joululahjaksi saamamme raakasuklaan valmistuspaketti.

Kävin eilen myös kirjakaupassa, ja mie harvoin pääsen sieltä poistumaan tyhjin käsin. Eilen mukaan tarttui tällainen:

Aalto, Riku ym.: Treenaa terve ja timmi vatsa
Oon jonkin verran tuota selaillut ja kaupassakin siihen kiinnitin huomiota siksi, kun siinä ei todellakaan ole mitään "näin saat pyykkilautavatsan kahdessa viikossa" -shaibaa, vaan ihan oikeasti treeniliikkeiden lisäksi kiinnitetään huomiota oikeanlaiseen ravintoon ja vatsan hyvinvointiin muutenkin. Miulla kun on ollut vähän yhtä jos toista vatsavaivaa viime aikoina. No, nyt tietysti nuo vahvat lääkkeet varmasti osaltaan vaikuttavat asiaan. Kuten siihen, että miun paino on noussut tällä viikolla 1,5 kg! Ja voin rehellsiesti sanoa, että se ei millään voi johtua syömisestä, sillä ne on olleet taas liiankin alakantissa. Käyttämäni tulehduskipulääkkeen yleisissä haittavaikutuksissa mainitaan nesteen kertyminen kehoon, joten oletan painonnousun olevan nyt sitä... Tai ainakin toivon niin. Syömisestä en voi yksinkertaisesti nipistää enää yhtään.

Hmmm... mitäs vielä, että tästä postauksesta tulis varsinainen sillisalaatti... Ainiin, kävinhän mie tänään combatissakin! En olekaan käynyt pariin kuukauteen ja viimeistään siellä kyllä nyt huomasin, miten surkealla tolalla miun aerobinen kunto on. Sydän laukkas tuhatta ja sataa. Huippusyke oli hurjat 194 (miun enkat) ja pari kertaa tuntui, että happi yksinkertaisesti loppuu. Mutta ah, että oli ihanaa pitkästä aikaa! Ihanankamalaa. Huomenaamulla mie aattelin mennä salille. Vielä pitää suunnitella vähän, mitä mie siellä voin tehdä, mutta jospa mie jotain saan aikaiseksi.

Jos teillä on jotain vinkkejä, miten voin treenata muutakin kuin jalkoja ja vatsoja ilman, että tarviis käsiä, niin ottaisin mielelläni niitä vastaan :)

12 kommenttia:

  1. Niin, kun kukaan ei koskaan SYÖ LIIKAA, kun ne on ne lääkkeet ja isot luut ja geenit ja neste ja whatever. Name your excuse. Muuten vaan on tullut vedeltyä cappucinoa ja suklaata ja vaikka mitä, mut hei mulla on ne lääkkeet.

    VastaaPoista
  2. noi työttömyysjutut on kyllä kurjia! mäki jään kesällä 3kk ajaks työttömäksi kun opettajia ei palkata kesälle. plääh. hitusen huolestuttaa jo nyt, mutta toisaalta, juurikin noi sun mainitsemasi myönteiset puolet on pakko muistaa jos ei oo muuta vaihtoehtoa :D

    VastaaPoista
  3. Joopa joo, tämän kommentin vois jättää melkein huomioimatta, kun on niin selvää, ettei kysinen henkilö tiedä minusta, tarinastani tai edes lähimenneisyydestäni yhtään mitään. Vastaanpa kuitenkin:

    Kuule, voin kertoa, että kaikki, mitä laitan suuhuni, niin kuin myös lauantaina tuo cappuccino ja raakasuklaan pala, kirjataan Kalorilaskuriin. Voinpa vielä paljastaa, että lauantaina söin yhteensä hurjat 1503 kcalia, joten sinun ei tarvitse huolehtia, kertyykö tuo cappuccino vyötärölleni. Ja ihan vaan lisätietona, että tuo Fazerin sininen tuossa lautsen reunalla ei miun suuhun mennyt.

    Viime viikon aikana miun keskimääräinen kaloriVAJE oli 395 kcalia/vrk, joten ei tuolla ainakaan painon nousta pitäisi. Joten, fiksuna ihmisenä sitä voisi vetää seuraavanlaisen johtopäätöksen: Kun paino on pudonnut tammikuun aikana 3,3kg, niin jos se juuri sillä viikolla nousee 1,5kg, kun olen aloittanut lääkityksen, jonka yleisissä haittavaikutuksissa mainitaan nsteen kertyminen kehoon, niin mikähän se mahdollinesti todennäköisin syy tuolle painonnousulle sitten olisi? Tuskin ainakaan se syöminen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tää oli siis tuolle anonyymille ei siulle, Milla :)

      Poista
    2. Milla:Joo pitää yrittää etsiä niitä positiivisiakin juttuja, kun muuten alkaa masentaa tilanne liikaa... Ja toivoa vaan, ettei se työttömyysaika veny liian pitkäksi!

      Poista
    3. Täytyy kyllä jälleen ihmetellä.. kukaan ei varmasti pakota lukemaan toisten blogeja. Freya googlettele sellainen kuin statcounter, se on hieno vekotin anonyymeille ;)

      Poista
    4. Joo, en tosiaan tiedä mitä nuo tuollaiset kommentoijat siitä saa, että toisten blogeihin käyvät aukomassa päätään...

      Kiitti vinkistä, täytyypä googletella ;)

      Poista
  4. Toi ärsyttää minuukin, kun ihmiset tulee kommentoimaan blogia sen perusteella, että ne lukee sen yhden postauksen! Jos myös yllä oleva anonyymi olis viittinyt lukea siun aijempia postauksia missä ilmenee, että "ruoat menevät siun suuhun kalorilaskurin kautta", niin olis voinut jäähä tuokin aiheeton teksti kirjoittamatta. Huvittavaa miten anonyyminä voidaan kirjoittaa mitä vaan, mutta tuollaiset tekstit ei koskaan tule nimimerkillä. Miulle negatiivinen palaute anonyyminä kirjoitettuna on ihan yhtä tyhjän kanssa, ei kenenkään tarvitse puolustella tekojaan tai valintojaan anonyymille, joka ei ilmeisesti voi seisoa omien sanojen takana! Miullekin on tullut kommenttia anonyymiltä "palkkaa pt tekemään sulle ruokavalio"(ööö kiitos mulla on jo) sitten tulee näitä "et koskaan tuu laihtumaan" noihin kun voi vaan vastata, että toivottavasti se ei sinulta vie yöunia jos päätänkin lopettaa painon pudottamisen ja pysyä paksuna! Ja tuo sämpylä ja cappucino näyttää hyvältä, pitääpä viikonloppuna mennä itsekkin nauttimaan kahvilasta :) Mukavia jumppahetkiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 ja khyyylllä tuo cappuccino todellakin maistui niin hyvältä! Itse asiassa meillä on kotonakin sellainen Dolce Gusto -keitin, jolla saa itekin tehtyä erikoiskahveja. Ei oo vaan pitkään aikaan tullut sillä surruuteltua.

      On se tosiaan niin kummallista, miten ihmiset tekee johtopäätöksiä toisten elämästä ja tavoista edes taustatietoja tsekkaamatta :D Itse asiassa näin informaatioalan ammattilaisena kun ite kuitenkin arvostan asiassa kuin asiassa lähdekriittisyyttä, tulee monesti ihmeteltyä, miten heppoisilla "tiedoilla" ihmiset usein omat argumenttinsa heittävät. Mutta sehän antaa vain heistä itsestään typerän kuvan, jos ei olla viitsitty kunnolla perehtyä asioihin, joihin sitten ollaan niin kärkkäästi puuttumassa ;)

      Ja joo, loppujen lopuksi ei miulle merkkaa mitään jonkun anonyymin mielipide. Itsehän tiedän totuuden omasta elämästäni :)

      Poista
  5. Oli kiva tutustuu sinuunkin :)!
    Älä välitä tosta anosta, lääkkeet voi aikuisten oikeesti kerryttää niitä nesteitä aika urakalla, mutta joittenkin on näköjään silti päästä aukoo päätänsä toisten blogiin :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuin myös, kaffitellaan taas joku päivä :)

      Juu, ei tuommosista tosiaan pidä välittää. Ja mie todellakin tiedän tuon, miten lääkkeet voi kerryttää nestettä kroppaan, kun oon joutunut eri syistä erilaisilla lääkityksillä olemaan ja kroppa sattuu olemaan sitä laatua, että kerää helposti nestettä. Sillähän mie en nytkään säikähtänyt tätä painon äkillistä nousua, kun on niin selkeä syy siihen olemassa. :)

      Poista
  6. "Oi kunpa oisin saanut olla muuuuuukaaaaanaaaaaaa...!" <3

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...