Kehon ja mielen hyvinvoinnin merkitystä ei tule väheksyä

Ihminen on kokonaisvaltainen kapistus. Kun kehossa ei ole kaikki kohdallaan, heijastuu se myös mieleen ja päinvastoin. Keho ja mieli luovat sen kombinaation, jonka summa ihminen on. Ei enempää eikä vähempää. Kumpaakaan osapuolta ei tule laiminlyödä, koska se kostautuu myös toiselle osapuolelle. Kun keho voi hyvin, voi mielikin paremmin. Näinhän se on.

Eilen mieli oli korkealla kahden rakkaan ystävän kanssa
vietetyn tyttöjen illan ansiosta <3

Miulla on tällä viikolla humpsahtanut sellaiset nelisen kiloa nesteitä kropasta. Vielä tiistaina olin epätoivoinen, kun kesken combatin aloin tuntea, kuinka vatsa pullistuu. Se paisui aikamoiseksi palloksi, ja kyllä lopputunnin polvennostot, hypyt ja potkut tuottivat suuria vaikeuksia kun maha vaan hölskyi. Kotona miehen silmät olivat tippua päästä, kun näytin mahaani hänelle. Olin siis lopettanut kolmen viikon lääkekuurit edellisenä päivänä, mutta eihän ne lääkeaineet hetkessä kropasta poistu. Silti aika mielenkiintoista, että ylivoimaisesti se pahin turvotuskohtaus tuli lääkkeiden lopettamista seuraavana päivänä. Sitten onkin ollut päivä päivältä helpompi olo ja eilen aamulla salilla näytin tältä:

Kyllä varsinkin tuosta sivuprofiilista huomaa, että maha ei pullota enää yhtä pahasti kuin edellisen postauksen vastaavassa kuvassa. Samoin kasvot eivät näytä yhtä turpeilta. Hehhee, kyllähän tuossa on tuota muhkuraa ja kumpua vaikka muille jakaa, mutta jotenkin nyt tuntuu helpommalta lähteä sitä läskiä polttamaan salillekin, kun ei ole niin nesteinen, raskas ja turvonnut olo, mitä viimeiset viikot on olleet. Väistämättä tällä fyysisen olon paranemisella on ollut positiivinen vaikutus mieleenkin ja tieto siitä, että pääsee taas treenaamaan kunnolla, kohottaa mielialaa entisestään. Eilinen jalkatreeni teki kyllä nannaa kropalle ja itsetunnolle, kun se meni paremmin kuin olisin voinut kuvitella. Tämän viikon ajan siis totuttelin kroppaa taas treeneihin tekemällä 3-jakoista omaa ohjelmaa, johon sisällytin oikeastaan vain sellaisia liikkeitä, joista eniten tykkään. Paitsi jalkapäivän leveä prässi - kapea prässi -supersarjat oli sellaiset, ettei siitä voi kukaan järjellinen tykätä ;). Tekipähän selvää jälkeä ainakin ja tänään tietää tehneensä :)

Niin, mitäs seuraavaksi? Edessä olisi paluu bunkkeritreenien pariin. Huomenna se siis (taas) alkaa, aloitan kevyen viikon treenillä. Tämä siksi, että tulisi pehmeämpi lasku enkä ala heti tällä kädellä riuhtoa täysillä. Minnuu kyllä suoraan sanottuna jännittää ja pelottaa, että miten tulee käymään. Kestäkö käsi? Onko se kohta taas samassa jamassa kuin ennen lääkekuureja? Mites kyynärpää ja olkavarsi, jotka on alkaneet oireilla myös? Pitää vaan toivoa, että kaikki menee hyvin ja nämä tulehdukset sun muut olis menneen talven lumia. Oon nyt aika löysässä kunnossa ja oon myös miettinyt, että pitäskö mieluummin tehdä painonpudottajan ohjelmaa.

20.2.2014

Kuitenkin nyt miusta tuntuu, että miulle on parasta tehdä sitä mitä mie haluan. Ja se mitä mie haluan on kova treeni, jonka tarkoituksena on kasvattaa lihasta. Mie vaan nautin kaikkein eniten sentyyppisestä treenaamisesta. Eli en aloita nyt mitään painonpudotus-saliohjelmaa, vaikka niin miun varmaan kaikkien oppikirjojen mukaan kuuluisi tehdä. Koska en halua tehdä niin. Kyllähän se rasva palaa pakosti tuolla kovalla treenilläkin, vai onko joku muka joskus väittänyt muuta? ;D Nyt avainasemassa on kuitenkin se, mitä ja miten mie syön. Kun haluan tehdä lihasta kasvattavaa treeniohjelmaa, täytyy myös syödä tarpeeksi, että se lihas saa rakennusaineita. Samalla kuitenkin haluaisin, että rasva kropassa vähenee, eli en saa syödä yli tarpeen.

Kertokaas mielipiteenne ratkaisusta, jonka oon nyt tähän kehittänyt: 0-linja. Eli en pidä ollenkaan kalorivajetta, vaan syön sen mikä menee peruskulutukseen. Myös niinä päivinä, jolloin en treenaa. Mutta sitten treenipäivinäkin syön vain sen peruskulutuksen verran enkä siis syö lisäkaloreita paikkaamaan liikunnan tuomaa vajetta. Tähän tosin poikkeuksena sellaiset päivät, jolloin liikunta on sen verran raskasta/kovaa, että kaloreita kuluu yli 500. Silloin voisi syödä parisataa kaloria vielä sen peruskulutuksen päälle. No, tätä nyt ainakin aion kokeilla, katotaan miten tällä pärjäillään.

Tällaisin miettein kohti uutta viikkoa! :)

Sohvaperuna rapakunnossa

Motivaatiota ei ole ollut täällä päässä nimeksikään viimeisen parin viikon aikana. No miksei? No siks, kun mie oon vähän semmonen, että "kaikki tai ei mitään" ja "jos tehdään, niin tehdään kunnolla tai sit ei ollenkaan". Oonhan mie yrittänyt muuttaa tuota ajattelua, mutta ei se vaan oikein ole onnistunut. Sitten mie valitan, kun paino vaan nousee... Ja lihakset lähtee. Ja itteenikin ärsyttää, kun vaan valitan tästä asiasta, mutta en tee sit asialle mitään. Voin vaan kuvitella, miten se valitus sit muita ärsyttää!! Tässä pieni oma analyysi, miksi näin on:

Tekosyyt sohvaperunoinnille:
- ei kiinnosta, kun en voi tehdä kokonaista treeniä
- salilla vaan alkaa ketuttaa, kun näkee miten muut vetää täysillä ja ite ei pysty
- en mie jaksa
- ihan sama olla tekemättä mitään
- oon niin läskissä kunnossa, että en kohta ilkee enää mennä sinne
- pelkkä aerobinen ei vois vähempää kiinnostaa

Oikeita syitä sohvaperunoinnille:
- kädelle lepoa
- lääkekuurin aikana ei ole ollut "ihan oma olo"
- lääkekuurin aiheuttama tukala turvotus
- lääkekuurin aiheuttama? väsymys
- lääkekuurin aiheuttamat? mahakivut

Eilen kävin kyläilemässä Pian luona, ja hitsit kun tuli taas palo kunnon reenille, kun juteltiin tietysti niistäkin. Ja tällä hetkellä mie olen kuitenkin jo pikkuisen toiveikas: tarkoitus olis ensi viikolla aloittaa taas treenit. En vielä bunkkeritreeniä tee, vaan ajattelin jos tekisin 3 kertaa ens viikolla, eli 3-jakoisen. Varovasti yläkropan kanssa. Sitten seuraavalla viikolla on bunkkerissa Piallakin vuorossa kevyt treeniviikko, joten se ois miulle varmaan sopiva paikka hypätä kelkkaan mukaan. Vähän niin kuin pehmeä lasku taas kunnon treenin pariin. Pitäkää miulle nyt peukkuja, että miun käsi ei tule taas kipeeksi! Lääkekuuri loppuu ensi maanantaina.

Eilen kuitenkin iloisella mielellä!

Wannabe-viikinki ;)

Jeah, tähän asti pääsin aamupäivällä, mutta sit tuli kiire töihin ja piti jättää loppupostauksen kirjoittaminen nyt illaksi. Kun nyt vaan sais kiinni siitä, mitä miun piti kirjoittaa :D

Noniin. Tiistaina mie testasin käden kestävyyttä tekemällä lumityöt. Laitoin varalta oikeaan käteen nyrkkeilysiteen tukemaan rannetta. Ei se käsi siitä kyllä mennytkään kipeäksi. Rohkaisevaa! Eilen illalla pikkuisen kyllä juili kyynärvartta. Tänään kiskoin itseni puoliväkisin aamulla jalka-vatsatreenille.

Treenisuunnitelma

No eihän se menny ku Strömsössä. Prässissä en jaksanut kuin 3 sarjaa. Okei, nuo on superit, mutta kyllä 2 viikkoa sitten meni neljä. Eikä tässä vielä kaikki. Laitoin aloituspainoksi 90 kg (lämppäsarjojen jälkeen siis) kuten silloin 2 viikkoa sitten, mutta siihen ne jäivätkin! En ois millään pystynyt viemään sarjoja loppuun, jos oisin laittanut yhtään enempää painoa. Ja se vika sarjakin siis jäi tekemättä. Olin kyllä kauhean turhautunut. Mutta ei sille nyt vaan mitään voinut. Muuten treeni meni ihan ookoo, paitsi kun tuli vatsojen vuoro. Ei menny kovin hohdokkaasti sekään. Mie oon rapakunnossa.

Ja se näkyy ja tuntuu:

Tämän aamun "kunto".

Okei, on tuossa sitä paljon puhumaani turvotustakin vielä jäljellä. Mutta tänä aamuna en ollut kuitenkaan enää ihan niin turvoksissa kuin viime päivinä muuten. Painokin oli tullut alaspäin puoli kiloa eilisestä. Mieskin hihkaisi aamulla, että "et oo enää niin turvonnu!". Kiitti :) Mutta kyllä sitä on edelleen, ja varsinkin tässä taas päivän aikana on kertynyt ja nyt maha taas pullottaa. Viime sunnuntai oli kyllä kaiken huippu. Kuvitelkaa tuohon sivuprofiiliin vielä sellainen muutaman kuukauden raskausmaha, niin alkaa olla jo lähellä sunnuntain tilannetta. Kyllä tuossa silti sitä kertynyttä fläsääkin on. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Hyi olkoon.

Miun maha taitaa oikeasti olla jo aika surkeana tuosta Arcoxiasta (tulehduskipulääke). Nyt viime päivinä on ollut pahoinvointiaaltoja ja mahakipuja eikä mahan toimintakaan ole ollut todellakaan normaalia. Jos mie vielä joskus joudun jollekin vastaavalle lääkekuurille, niin aion kyllä mainita, että voisko saada jonkun muun kuin Arcoxian. Kyllä mie jo odotan, että pääsen siitä eroon!

Loppuun vielä heitän vähän häiriintyneen(?) kuvan miun teippausvirityksestä, jonka laitoin kyynärpän ja käsivarren tueksi töihin lähtiessä:

Morooo!

Tarkoitus tuossa on siis suojata ja tukea kyynärpään sivunastoja (vaimitänenytoli), koska lähinnä niissä rasitus aina tuntuu. Eli just niissä kohdissa, joiden kiputiloista puhutaan tenniskyynärpäänä (ulkopuolen nasta) ja golfkyynärpäänä (sisäpuolen nasta). Miulla tuo sisäpuoli tuntuu menevät enemmän kipeäksi. Myös peukalonhankaa teippailin ja töissä lisäksi vielä rannetuki, jota oon kyllä oppinut tässä inhoamaan.

(Epä)tasapainossa?

Hähä, sain kuin sainkin treenattua rintaa ja selkää maanantaina. Lauantaina treenibloggaritreffeillä nimittäin, olikohan se Henna-Riikka joka ehdotti, että voisin kokeilla rintaa ja yläselkää peck deckillä. Jännää, ettei se ollut miulle itelle tullut mieleen. Niinpä tein maanantaina alkajaisiksi 5 sarjaa 12 toistolla ensin rinnalle ja sitten yläselälle, ja kyllähän tuolla kunnon tuntuman sain aikaiseksi. Tosin kyllä se vähän siinä kädessä tuntui, kun meidän peck deckissä ei ole mitään "tukia" kyynärvarsille, vaan pelkät kahvat. Selkätreeniä jatkoin vielä tekemällä selkäpenkkiä ja sitten kohdistin lopputreenin vinoille vatsoille. Lopuksi tein keppijumppaa ja voin kertoa, että silläkin tuntuman saa. Miulla oli eilen habat jopa vähän kipeät! No joo, ei ne lihakset kasva pelkkää keppiä heiluttelemalla, mutta sentään joku tuntuma lihaksessa säilyy, ettei pääse ihan kokonaan veltostumaan.

Reeni tehty puolikätisenäkin

Seuraavan kerran menen salille vasta perjantaiaamuna. Eilen nimittäin menin töiden jälkeen miun vanhempien luo ja olin siellä yötä. Miulla on tänään ja huomenna vapaata töistä. Illalla katsottiin äidin kanssa Julie & Julia, ja se oli kyllä tosi kiva leffa! Sitä ei vaan kannata katsoa nälkäisenä, mieluiten kannattaa varata herkkuja ihan suosiolla mukaan.

Kuva: IMDb

Ja meillähän oli herkkuja! Oli karkkia ja sipsejä. Tällä kertaa miulla oli ihan oma lupa siihen ja eipähän tuosta sen kummempia syyllisyyksiäkään sitten tarvinnut tuntea. Jotkut kieltäytyy herkuista kokonaan, mutta mie en edes halua. Tänään äiti teki Runebergin päivän kunniaksi tietysti Runebergin torttuja ja olipa kerrassaan maukkaita!

Miulle on ihan sama, mitä joku ajattelee siitä, että on tullut herkkuja vedettyä (viitaten edellisen postauksen anonyymikommentoijaan). Kun mie ite tiedän, että viime ajat oon mennyt niin kuin on pitänyt, ja jopa liiankin tiukilla, niin se riittää miulle. Ei minnuu kiinnosta, jos joku toinen on huolestunut siitä, meneekö tuo torttu miun vyötärölle. Oon kiinnostunut vain siitä, että ite tiedän totuuden omista syömisistä ja oon tilivelvollinen vain ja ainoastaan itselleni.

Tänään nukuinkin aamulla aika pitkään ja oon ottanut päiväunetkin. Kun on ollut pitkästä aikaa sellainen päivä, ettei ole tarvinnut tehdä yhtään mitään, oon tajunnut, miten väsynyt mie oikeasti oon. Äidillekin sanoin, että tuntuu etten oikein pysy hereillä jos istun paikalleni. Äitistä oli vaan hyvä, että heillä ollessa sitten maltoin nukkua päikkärit ja levätä.

Välillä on hyvä ottaa vaikka päivänokoset. Tara <3

Oliko ihan pakko tulla herättämään?!?

Oon tässä pohdiskellut vähän omia tavoitteitani ja elämääni. Miulla tämä treenaaminen ja onnistumisenhalu liittyy aika paljon myös asiaan, joka on hallinnut elämääni viimeiset vuodet. Vaikeaan ja tuskalliseen asiaan, jonka eteen on kyllä tehty enemmän kuin tarpeeksi. Se asia vaan on niin tärkeä, ettei sitä oikein voi selittää. Eikä sitä oikein ulkopuolinen voi ymmärtääkään. Siksi miulle myös laihtumisesta ja sittemmin lihaksikkaasta vartalosta on alkanut tulla vähän liikaakin melkeinpä pakkomielteinen tavoite. Haluan onnistua edes jossain tärkeässä asiassa. Haluan että jossain, jonkun asian tavoittelemisessa miulla edes olisi langat omissa käsissäni. Koska siinä toisessa, isommassa asiassa, ei ole.

Siksi miulle on niin hirveää, jos paino nousee. Siksi repsahdukset on miulle niin suuria epäonnistumisia. Esimerkiksi se taannoinen hiilarihimorepsahdus. Silloin vaan koen itseni niin epäonnistuneeksi, ettei langat sittenkään pysyneet omissa käsissäni. Eli miulle ei tuossakaan repsahduksessa pahinta ollut se, minkä verran söin vaan se, että ylipäänsä repsahdin. Sama se on treenaamisenkin kanssa. Koen itseni nyt epäonnistuneeksi, kun en voi treenata niin kuin haluaisin. Samalla tiedostan, että tämä käsi voisi olla jo kunnossa, jos olisin silloin syksyllä alun alkaen malttanut pitää tälle kunnon lepotauon. Mutta kun ei. Sittenhän se kostautuu ja seurauksena voi olla pidempikin tauko tai pahempi vamma. Mutta kun me ihmiset ei olla mitään koneita, jotka toimitaan nappia painamalla. Eikä ne koneetkaan toimi pidemmän päälle ilman hoivaa ja huoltoa. Tähän loppuun vielä mielestäni erittäin osuva lainaus Kristian Ekströmin (Tammi 2014) kirjasta Simply Well - neljä askelta terveyteen:

Epätasapainotilaa voisi kuvata miehekkäällä autoiluesimerkillä. Ajettuasi autolla liian kovaa (liiallinen stressi) osuu yksi renkaista katukivetykseen ja puhkeaa. Auto (kehosi) kulkee vielä tämänkin jälkeen, mutta ei yhtä hyvin kuin aikaisemmin. Päätät kuitenkin jatkaa matkaa ja ennen pitkää seuraava rengas puhkeaa. Jatkat sitkeästi matkaa vanteet kipinöiden. Lopulta kaikki renkaat ovat puhki, vanteet ovat kuluneet loppuun ja autosi makaa pohjasta kiinni kadussa. Moottori käy vielä, mutta et pääse eteenpäin vaikka kuinka painaisit kaasua. Ennen pitkää sinulta loppuu bensa ja autosi hyytyy totaalisesti. Ensimmäinen rengasrikko ei vielä muuttanut radikaalisti auton kulkua, mutta kun rasituksia alkoi kasaantua enemmän, olivat seuraukset kohtalokkaat. Jos olet kaukana tasapainotilasta, saattavat stressitekijät lisätä esimerkiksi kipuhermojen aktivoitumista, tulehdusta sekä vähentää paranemista edistävän kasvuhormonin määrää. Tällöin kärsit kivusta enemmän ja pidempään kuin normaalitilassa, eikä hoito tai lääke anna samaa tulosta kuin se vähemmän stressaantuneessa tilassa antaisi.

Siinäpä pohdittavaa. Nyt mie menen huoltamaan omaa "koneistoani" nukkumalla ja aamulla painelen ensitöikseni ISLOlle hierontaan. Pikkuisen jännittää! :)

Aika hyvä viikonloppu

Helmikuu. Ihanaa, kun aina niin pitkältä tuntuva tammikuu on ohi! Helmikuu tuntuu aina jotenkin jo sellaiselta, että se talven pimein vaihe on selätetty ja kohti kevättä mennään. Aurinkoisina pakkaspäivinäkin jo tuntee, kuinka se aurinko vähän lämmittää :)

Nyt miun helmikuu on kyllä vähän synkempi, kun näillä näkymin tämä on tältä erää viimeinen työkuukausi. Oon nyt saanut olla yhtäjaksoisesti töissä syksystä asti (ja syksylläkin oli vain 1,5 viikon työttömyysjakso), mutta nyt en ole ainakaan tietoinen, että työt jatkuisivat. Se lannistaa tietysti tunnelmia. Kyllähän tämä ainainen pätkätyöläisyys on oikeasti ihan sieltä ja syvältä, kun ikinä ei tiedä tulevaisuutta kuin korkeintaan muutaman kuukauden eteenpäin, jos sitäkään. Mutta näinä aikoina pitänee olla kiitollinen, että edes näitä pätkiä on. Olisi vaan niiiiin mahtavaa saada se vakituinen pesti tässä työssä, joka on miulle tosi tärkeä ja rakas. Reilut 7 vuotta pätkätöitä alkaa jo turhauttaa...

Työpöytä perjantaina. Poliittisten järjestelmien luokan perkausta

Oon yrittänyt miettiä positiivisia asioita siitä, kun/jos joudun työttömäksi. No, sitten pääsee salille niin usein ja milloin vaan huvittaa! Jos vaan käsi sallii. Sitten on aikaa tehdä ne tuhat ja yksi rästihommaa kotona, mitä oon aina vaan siirtänyt ja siirtänyt. Saan nukkua aamulla pitkään, jos haluan. Miulla on aikaa lukea niin paljon kuin haluan. On aikaa bloggailla niin paljon kuin haluan. Mutta silti, vaikka listaan nämä kaikki, ei se silti korvaa sitä, että saisin olla töissä. Oon mielestäni viime vuoden aikana kehittynyt ammatillisesti ja oppinut paljon uutta. Työtehtävät on olleet vaihtelevia ja oon saanut roppa kaupalla itseluottamusta omasta ammatillisesta osaamisesta. Lisäksi miulla on maailman parhaat työkaverit <3 Ja tottakai taloudellinen tilannekin huolestuttaa, onhan se nyt ihan eri asia, jos taloudessa on kaksi palkansaajaa kuin että toinen elää ansiosidonnaisella.

Mutta se nyt siitä. Piti vaan saada tämä huoli kirjoitettua ulos.

Miepä kävin perjantaina salilla! Sain oikein hyvän jalkatreenin aikaiseksi, ja päälle vielä vatsoja. Hyvin onnistui prässäilykin, kun kohteliaat herrasmiehet auttoivat minnuu raskaimpien painokiekkojen kanssa :) Kyllähän mie sitten ne pienemmät sain ihan itekin laitettua yhdellä kädellä. Mietinkin, että kyllä tässä miun vasen käsi vahvistuu, kun vaan sillä nostelen painoja! Oli muuten aika ätäkkä alku treenille, kun tein superina leveän ja kapean prässin 4*8. Siihen päälle superit reiden ojentaja- ja koukistajalaitteissa. Sitten tein pitkästä aikaa pakarapotkuja taljassa ja loppuun kiusasin pohkeita smithissä. Vatsat hoitelin vartalonkiertolaitteessa ja lantionnostoilla. Siitä onkin aikaa, kun oon viimeksi tehnyt pakarapotkuja. Jossain vaiheessa olin aivan täysin kyllästynyt tuohon liikkeeseen, mutta nyt pitkästä aikaa tehtynä se tuntuma oli melkoinen. Ei miun takapuoli oo ollut pitkään aikaan näin kipee! Tokihan nuo prässisuperitkin teki tehtävänsä. Reenikuvia ei nyt ole, kun yksin olin veivaamassa...

Eilen koittikin kauan odottamani päivä, nimittäin meillä oli treffit joensuulaisten treenibloggareiden kanssa! Mukana olivat Marilii, Pia, Henna-Riikka ja Tiina <3 Tämä oli jo toinen tapaaminen, mutta mie en päässyt ekalla kerralla mukaan. Pia ja Mariliihan ovat miulle jo tuttuja ennestäänkin, tosin Mariliita en ollut nähnyt sitten meidän ihanien pikkujoulujen. Mutta Henna-Riikan ja Tiinan tapasin ensimmäistä kertaa, ja vallan ihastuttavia persoonia molemmat! Aivan mahtavaa, kun oon päässyt tutustumaan samanhenkisten salimimmien kanssa, joiden seurassa ei tarvii miettiä, voinko mie nyt treeneistä puhua, ja voidaan vertailla kokemuksia ja vaikkapa nauraa salikommelluksille. Upeaa!

Tiina, Marilii, Henna-Riikka ja Pia :)

Täytetty sämpylä ja cappuccino maistuivat nälkäiselle

Marilii toi mukanaan tekemäänsä raakasuklaata ja mie maistoin yhden sellaisen. Ai vitsi kun oli oikeesti niin mahdottoman hyvää! Siitä tulikin mieleeni, että pitäisi itsekin jossain välissä kokeilla, vieläkin on testaamatta joululahjaksi saamamme raakasuklaan valmistuspaketti.

Kävin eilen myös kirjakaupassa, ja mie harvoin pääsen sieltä poistumaan tyhjin käsin. Eilen mukaan tarttui tällainen:

Aalto, Riku ym.: Treenaa terve ja timmi vatsa

Oon jonkin verran tuota selaillut ja kaupassakin siihen kiinnitin huomiota siksi, kun siinä ei todellakaan ole mitään "näin saat pyykkilautavatsan kahdessa viikossa" -shaibaa, vaan ihan oikeasti treeniliikkeiden lisäksi kiinnitetään huomiota oikeanlaiseen ravintoon ja vatsan hyvinvointiin muutenkin. Miulla kun on ollut vähän yhtä jos toista vatsavaivaa viime aikoina. No, nyt tietysti nuo vahvat lääkkeet varmasti osaltaan vaikuttavat asiaan. Kuten siihen, että miun paino on noussut tällä viikolla 1,5 kg! Ja voin rehellsiesti sanoa, että se ei millään voi johtua syömisestä, sillä ne on olleet taas liiankin alakantissa. Käyttämäni tulehduskipulääkkeen yleisissä haittavaikutuksissa mainitaan nesteen kertyminen kehoon, joten oletan painonnousun olevan nyt sitä... Tai ainakin toivon niin. Syömisestä en voi yksinkertaisesti nipistää enää yhtään.

Hmmm... mitäs vielä, että tästä postauksesta tulis varsinainen sillisalaatti... Ainiin, kävinhän mie tänään combatissakin! En olekaan käynyt pariin kuukauteen ja viimeistään siellä kyllä nyt huomasin, miten surkealla tolalla miun aerobinen kunto on. Sydän laukkas tuhatta ja sataa. Huippusyke oli hurjat 194 (miun enkat) ja pari kertaa tuntui, että happi yksinkertaisesti loppuu. Mutta ah, että oli ihanaa pitkästä aikaa! Ihanankamalaa. Huomenaamulla mie aattelin mennä salille. Vielä pitää suunnitella vähän, mitä mie siellä voin tehdä, mutta jospa mie jotain saan aikaiseksi.

Jos teillä on jotain vinkkejä, miten voin treenata muutakin kuin jalkoja ja vatsoja ilman, että tarviis käsiä, niin ottaisin mielelläni niitä vastaan :)