torstai 12. joulukuuta 2013

Joulubreikki

Paussi. Tauko. Breikki. Piste. Tai, no ei sentään piste, vaan puolipiste. Väsymys ja alakuloisuus.

Maanantaina olin vielä päivällä lähdössä Pian kanssa salille. Ei yhtään innostanut enkä olisi jaksanut. Kotimatkalla töistä mietin, että eikun vaan, kyllä se siitä kun sinne salille pääsee. Kotona sitten jo melkein väänsin itkua, kun lösähdin sohvalle ja tuntui, että ei miusta oo yhtään mihinkään. Otin puhelimen käteen ja soitin Pialle. Avauduin näistä tuntemuksista ja kerroin, että miun on nyt pakko jättää sali väliin. Ihana Pia ymmärsi tietysti ja antoi miun vuodattaa <3 Toisekseen tämä miun oikea käsikin on taas vihoitellut. Sitä välillä jomottaa ja särkee. Mutta suurin syy tässä nyt on tällä uupumuksella. Puhelu Pian kanssa helpotti kyllä, kiitos muru <3


Oon yleensäkin pimeään aikaan alakuloinen ja väsynyt, mutta joulukuussa se normaalisti helpottaa, kun tulee kaikki joulujutut. Nyt on ollut katkonaisia öitä, alakuloa ja kireää mieltä. Toissa yönäkin heräsin klo 3:30 ja valvoin olohuoneessa lukien siihen asti kun mies heräsi klo 6:15. Onneksi eilen oli iltavuoro ja menin vielä sänkyyn. Sain unenpäästä kiinni, mutta pakko oli nousta puoli kymmenen maissa. Olisin voinut jäädä nukkumaan. Viime yö olikin sitten pitkästä aikaa ihan kokonainen. Silti väsyttää.

Mistä tämä johtuu? No, on tässä kaikenlaisia vaikeita asioita mietittävänä. Lisäksi painonnousu on ahdistanut. Ja joo, ei tää treenittömyys ainakaan auta asiaa! Ja tämä herkuttelu. Oonkin myös siitä tosi pettynyt itseeni, että en todellakaan ole päässyt lohtusyömisestä yli, vaikka niin jo viime keväänä itselleni uskottelin.


Tiistaina. Pian kanssa maailmaa parantamassa <3
No miksei se vaan ota itteään niskasta kiinni ja tee asialle jotain??? Varmaan moni ajattelee noin. Kun se vain oliskin noin helppoa, niin tottakai niin tekisin. Mie haluan olla energinen, iloinen, hyvinvoiva. Mie haluan jaksaa taas painaa treenejä neljästi viikossa ja nauttia siitä. Mutta nyt en voi. Ja itse asiassa minnuu helpotti ajatus siitä, että miun ei ole todellakaan pakko. Kukaan muu ei pakota minnuu kuin mie ite. En ole kenellekään muulle vastuussa tästä kuin itelleni. Heh, no tietysti ihmisille elämässäni siitä, että oon ehkä pikkuisen kireä jne. Mutta loppupeleissä se olen minä itse, joka tästä hyötyy/kärsii. Miun mieli ja jaksaminen hyötyy nyt siitä, että saan tulla töistä kotiin, levätä ja tehdä joulujuttuja tai vaan maata sohvalla ja vaikka sitten herkutella. Miun kroppa siinä tietysti kärsii, mutta nyt en jaksa sitä pahemmin ajatella.

Mutta uskokaa tai älkää, ei tämä ole lopullista. Mie meinaan nousta tästä, sillä oon asettanut tälle öhnötykselle aikarajan, ja se on 7.1.2014. Silloin viimeistään pitää alkaa tapahtua. Ja mie tiiän, että täältä noustaan. Oon mie noussut niin monta kertaa elämässäni ennenkin, joten miksen nytkin? Mie kuitenkin rakastan oikeesti treenaamista ja tuloksia ja sitä flowta, että varmasti hinku takaisin salille tulee. Ja kun on suunnitelmaakin tiedossa keväälle treenin ja ruokavalion puitteisa, niin paluu on varmasti helpompi kuin jos oisin aatellut, että kuhan nyt jotain sinnepäin.

Miun blogikin jää nyt joulutauolle. Miulla alkaa LOMA maanantaina ja menen vasta joulun jälkeen töihin. Loma tulee todella tarpeeseen. Vaikka tykkään työstäni, niin tämän väsymyksen kanssa sekin on ollut välillä vähän takkuista. Ensi viikolla lähdetään veljeni kanssa Turkuun muutamaksi päiväksi siskon ja miehensä luo ja tullaan sitten koko porukalla ens viikon lopulla takaisin. Tekee varmaan hyvää maisemanvaihdos muutamaksi päiväksi.

Tässä vielä hyvänjouluntoivotus kuvan muodossa. Miun veli lähetti miulle tämän kuvan itsenäisyyspäivänä meidän Tara-kissasta. Joten varokaa vaan, tontut on liikkeellä! :)


<3:lla Freya

13 kommenttia:

  1. Tsemppiä Freya! :) Totta joka sana! Ei sun tartte elää tätä elämää muulle kuin itsellesi! Pieni hölläysbreikki tosiaan varmasti tekee terää! Ei pidä ottaa liikuntaa niin että siitä tulee stressiä, vaan löytää taas se tasapaino elämään. Itekin huomaan, että välillä on vaikeaa tasapainoilla kotiaskareiden, täyspäiväisen työn ja liikunnan keskellä, mutta onneksi asiat yleensä alkavat mennä omalla painollaan!

    Ihanaa joulunodotusta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! :) Kyllä ne asiat todellakin sitten menee taas omalla painollaan. Pääasia on kuunnella itseään ja tehdä sen mukaan, mitä se kertoo.

      Ihanaa joulunodotusta siullekin! <3

      Poista
  2. Mullekkin tulee välillä noita kausia kun mikään ei huvita eikä kiinnosta ja vaan väsyttää. Mutta sillon täytyy kuunnella itseään ja ottaa breikki. Jos väsyttää ja uuvuttaa niin sillon siihen ei auta, että meet salille ja syöt porkkanan, sillon täytyy käpertyä sohvan nurkkaan, olla siinä ja nauttia ja levätä. Kroppa ilmaisee kyllä kun se tarvitsee lepoa ja sillon on levättävä. Eikä tarvitse potea huonoa omatuntoa siitä, jos ei mene salille, koska väsyttää ja uuvuttaa. Muista nauttia lomasta, olet sen ansainnut :) Ja lomalla kuuluu levätä ja ladata akkuja, muista tehdä niin :)

    Ihanaa Joulua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eiköhän se ole ihan normaalia. Tuskin kukaan on sellainen Duracell-pupu, että jaksaa päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen vaan painaa ilman isompia taukoja. Tai en mie ainakaan oo ;)

      Kiitos, lomasta aion nauttia täysin siemauksin, kohta pääsee pienelle reissulle! :)

      Ihanaa Joulua siullekin! <3

      Poista
  3. Tsemppiä! Välillä levätään, ihminen ei ole kone. Mutta merkkaa kalenteriin uusi alku, koska liikunnallinen elämä on kumminkin pidemmän päälle parempi valinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan me ei olal koneita. Kiitos! Joo, ja miulle tuo liikunnallinen elämä on jo tässä vaiheessa niin sisäänrakennettu juttu, että kyllä se sieltä taas tulee! No panic! :)

      Poista
  4. tsemppiä ja jaksamista tässä pimeässä vuodenajassa, ihanaa ja rauhallista joulunaikaa ja erityisesti haluan toivottaa sulle oikein hyvää lomaa! ♡tammikuussa uusin voimin taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milla! :)

      Tammikuussa uusin voimin, todellakin! <3

      Poista
  5. Mä oon Freya aina sua varten <3

    Ja hei, yhdessä noustaan sitten tammikuussa :)! Entistä vahvempina! Itsellä on kans herkuttelu vähän riistäytynyt käsistä ja helpotusta ei näy pitkään aikaan :D Mut tällasia kausia on ja oikeasti hyvä, että lepäät koska kivasta asiasta ei kannata tehdä pakkopullaa niinku puhuttiin <3

    Ihanaa joulua ja kiva et nähtiin vielä eilen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pia, kuin myös! <3

      Joo, yhteisnousut tammikuussa! "Joo ei me olla niitä jotka vuodenvaihteen jälkeen alottaa uuden elämän..." HIH ;D No mut se on varmaa, että mie riehutaan siellä salilla vielä tammi-helmikuun jälkeenkin!

      Ihanaa Joulua, rakas ystävä <3

      Poista
  6. Koita olla stressaamatta (helpompi sanoa, kuin tehdä), mutta itse stressannut taas sen silmän menemisen jälkeen ja oon siinä pisteessä että tämän ja ensiviikon menin ja aion mennä pakottamalla salille. Hyvää treeniä tuskin saa aikaiseksi, mutta ootan vaan taukoa. Johan tässä on treenattu 3kk putkeen ilman taukoja. Ja itelläkin mennyt suusta alas semmoista mitä ei välttis tartteis mennä, mutta elämästä pitää nauttia ja elää välillä itteensä varten, eikä tuntea siitä huonoa omaatuntoa.
    Toivottavasti itse kullakin lepoviikot tulevat tarpeeseen ja saavat taas sen treeni-innon palaamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie en nyt enää ollenkaan stressaa treenittömyydesta! Kun oon itelleni nyt antanut luvan olla menemättä sinne, niin ei miun tarvii siitä stressatakaan. :) Itse asiassa eilen tuli jo ekaa kertaa fiilis, että oispa kiva mennä salille tekee jotain :D En vaan ehtinyt ja tuskin ehdinkään ennen joulua. Mutta en stressaa siitä.

      Nautitaan nyt hei joulusta, rentoudutaan ja herkutellaan HYVÄLLÄ omallatunnolla! :)

      Poista
  7. Nyt otat Freyaseni rennosti, nautit lomastasi ja joulusta. Et stressaa treenittömistä päivistä, et kertyvistä kiloista, etkä parempiin suihin syödyistä herkuista. Ihanaa, rauhallista joulunaikaa, ystäväni <3

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...